Reviews with the most likes.
Alaston lukupiiri on Essi Kummun kuudes romaani. Kummun aikaisemmat kirjat ovat minulle vieraita, mutta Alaston lukupiiri kiinnosti kustantamon kuvaston perusteella: kirjallinen teema, ”hulvatonta satiiria”, ”karnevalismia” – mikäpä ettei näin kuvailtuun kirjaan tarttuisi, koska lukemiseni on enimmäkseen aika totista. Ehkäpä tässä olisi jotain hauskaa ja mielenkiintoista. Kirjan pääosassa on kustannustoimittaja Ellen, joka saa kutsun hienossa kartanossa kokoontuvan salaseuran joukkoon. Sinne hänet saattelee Barbro, kustantamon kruununjalokivi, pitkän linjan menestyskirjailija. Vaikka salaseuran nimi on alaston lukupiiri, Ellenille tulee yllätyksenä, kun muut alkavat riisuuntua. Hän on suorittanut vaaditun veriuhrin eli kertonut itsestään yksityisen, arkaluontoisen asian, mutta tämä on liikaa. Ellen pakenee paikalta. Eihän lukupiiristä noin vain paeta. Jokin näissä ihmisissä Elleniä houkuttaa. Piiriin kuuluu Ingrid, Ellenin kollega, vähän epämääräiseksi sivuhenkilöksi jäävä Urho, porukan ainoa mies, ja kartanoa emännöivä Mai, joka kirjoittaa Barbron elämäkertaa ja on Ellenistä aivan erityisen lumoava. Täytyy heti tunnustaa, että minulta meni kyllä aivan ohi, missä kohden Alastonta lukupiiriä se satiiri oli. Ketä tai mitä tämä piikittelee? En tunnista. Kirjassa käsitellään epämääräisen suomenruotsalaista kustannusmaailmaa, tai ainakin hyvin pientä yhden kirjailijan ympärillä pyörivää siivua siitä. Mutta missä kritiikki, pilkallisuus, pureva iva? Ei tässä ole minun nähdäkseni mitään purevaa. Hyvä kysymys toki on, minkä verran kirjaa voi sen mainospuheiden perusteella kritisoida; Essi Kummu on kirjoittanut romaanin, ei sen markkinointitekstejä. Toisaalta varsinkin uuden kirjan kohdalla ei ole oikein mitään muutakaan, mistä ammentaa, joten siksi toivoisi mainospuheisiin tarkkuutta ja sellaiset tekstit, joille romaanin sisällöstä löytyisi vastinetta. Ennen kaikkea Alastomassa lukupiirissä vaivaa sen hahmottomuus. Miksi minun pitäisi välittää näistä ihmisistä? Romaanin päähenkilönä häärivä Ellen on jotenkin kovin yhdentekevä henkilö; kertojanääntä lainataan ohimenevästi myös Ingridille ja Maille, mikä osaltaan hajauttaa teosta. Urho vaikuttaa aivan kiintiömieheltä, jolla ei ole tässä naisten välisiä suhteita ja intohimoja käsittelevässä tarinassa oikein mitään osaa. Harmillinen pettymys, siis. Olisin ollut aivan valmis vastaanottamaan karnevalistista satiiria, mutta Alaston lukupiiri oli yksinkertaisesti tarinaltaan puuduttava lukukokemus, jonka saaminen päätökseen vaati työtä. Félix Vallotton'n maalaus La lecture abandonnée kirjan kannessa on sentään kelpo oivallus ja hauskasti aseteltu.
