Anna In maailman hautakammioissa

Yksi klassikkomyyteistä on se, jossa joku suuntaa manalaan suorittamaan jotain tehtävää. Tavallisesti paluumatkaan liittyy jonkunmoista mutkaa, koska manalaanhan ei vain yksinkertaisesti kävellä. Yksi varhaisimpia kirjattuja versioita tästä myytistä tulee muinaisesta Sumerista, jossa jumalatar Inannan tarina kirjattiin savitauluille joskus vuoden 1750 eaa paikkeilla.    Lähtiessään siskonsa Ereškigalin hallitsemaan manalaan Inanna antaa ohjeet: jos hän ei palaa kolmen päivän kuluttua, pitää pyytää apua kolmelta jumalalliselta isältä. Luonnollisesti Inannaa ei kuulu takaisin. Jumalalliset isät eivät ole kovin innokkaita auttamaan, mutta lopulta apua löytyy, Inanna saadaan takaisin, mutta hintana on se, että tilalle on saatava joku muu.    En taida paljastaa jutun juonesta enempää, vaikka spoilereista puhuminen lähes neljä tuhatta vuotta vanhan tarinan kohdalla tuntuukin vähän tarpeettomalta. Tässä kirjassa Anna Inin eli Inannan tarinaa kertoo puolalainen nobelisti Olga Tokarczuk. Tarina noudattelee alkuperäistä Inanna-myyttiä, jossa toki on kaikenlaisia aukkoja ja epämääräisyyksiä, joissa tulkinta mahtuu hyvin elämään.    Tokarczuk on rakennellut manalan ylle raunioista kohoavan kaupugin, jonka metallipilarien välissä ja sisällä kulkee porraskäytäviä ja hissikuiluja. Tuhansien vuosien aikana rakentunut kaupunki muodostaa metallisen sienirihmaston, jota valaisevat hehkulamput ja neonvalot. Hedelmällisyyden jumala Anna In kylvää elämää ympärilleen:   

Näen, miten hän kulkee ihmisten ohi. Avaan hänelle ovet, jotta hän ei koskisi mihinkään, olen saanut tarpeekseni nyrpistelevistä porteista, nolostuneista juomalaseista, kaiteista jotka yhtäkkiä venyttelevät ja haukottelevat. Jopa sarjalippu hisseihin haluaa sanoa jotakin, kun hän koskettaa sitä. 

Tapani Kärkkäinen

Anna In maailman hautakammioissa

Anna In