Auringon jälkeen

Surrealistinen novellikokoelma, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2019 – siinäpä tarpeeksi täkyä kustantamon luettelosta saamaan minut tarttumaan asiaan. Auringon jälkeen -kokoelman luettuani jään tosin ihmettelemään, mitä Pohjoismaiden neuvoston palkintoraati on oikein ajatellut; novellien surrealismia en sentään käy kiistämään.    Tanskalainen Eika (s. 1991) debytoi romaanilla Lageret Huset Marie vuonna 2015. Efter solen seurasi vuonna 2018 ja keräsi joukon muitakin palkintoja. Mitään muuta Eika ei ole sitten vielä ehtinyt kirjoittamaan.    Auringon jälkeen koostuu viidestä novellista, joista kaksi on oikeastaan saman novellin irrallisia osia. Kokoelman aloittaa novelli ”Alvin”, jossa matkalainen saapuu Malagasta Kööpenhaminaan työkeikalle, tekemään töitä pankin IT-osastolla. Kööpenhaminaan saapuessaan hän huomaa pankin tuhoutuneen täysin, rakennus on romahtanut. Mies kohtaa muukalaisen, johon tutustuu ja jonka luokse hän menee yöpymään – hänen kun olisi pitänyt majoittua romahtaneen pankin vierashuoneeseen. Muukalainen on Alvin, omituinen perijä, joka keinottelee johdannaisilla. Miehillä on kiehtovia seikkailuja yhdessä.    Kokoelman merkittävin novelli, kahteen osaan jaettu ”Bad Mexican Dog” kuvaa Cancúnissa työskentelevien beach boy -nuorukaisten elämää. Rantaklubilla työskentelevät boyt palvelevat turisteja, täyttäen näiden toiveita, ja yrittäen päästä jonkun varakkaan turistin henkilökohtaiseksi boyksi hyvien tippien toivossa. Beach boyt myös tekevät hyvin häiritseviä rituaaleja auringonvarjojen kanssa, osallistuvat turistien kiristämiseen ja kuka tietää mitä – novelli saa todella surrealistisia ja kummallisia käänteitä.    ”Rachel, Nevada” kuvaa Nevadaan muuttanutta pariskuntaa, jossa toinen puolisoista on liittynyt paikalliseen ufokerhoon ja toinen taas kohtaa autiomaassa jotain kaukaa avaruudesta tullutta. ”Minä, Rory ja Aurora” hahmottelee kolmen ihmisen kuviota, johon liittyy raskaana olemista, runsaasti kodittomia, huumehöyryisiä rituaalimenoja ja pakkotyötä teollisuuden hyväksi omituisissa oloissa.    Jos nauttii omituisesta surrealismista, joka ei suotta todellisuuteen tai johdonmukaisuuteen takerru, Auringon jälkeen voi hyvinkin olla mielenkiintoinen lukukokemus. Ihmettelen silti sen saamia palkintoja, sillä minut kokoelma jätti kovin kylmäksi. Omituisuutta omituisuuden itsensä vuoksi, shokeeraamista shokkiefektin vuoksi, siltä tämä tuntuu. En saanut novellien omituisuudesta kummempaa otetta. Jotain tolkullisempaa seuraavaksi, kiitos!