Ehkä liioittelen vähän

Rakkautta! Nyt ollaan rakkausrunojen äärellä, sillä Ehkä liioittelen vähän on ottanut aiheekseen todellisen klassikon. Mitä tulee mieleen rakkausrunoista? Ehkä jotain vähän imelää? Sellaisesta taitaa takakansikin varoitella: “Joskus huulten välistä karkaa jotain vaivaannuttavaa.”

Ei syytä huoleen! Anja Erämaja on taitava kirjoittaja ja kuvaa rakastumisen ja hullaantumisen tunnetta vaikuttavasti ja vakuuttavasti. Rakkauden kanssa mennään aivan head over heels, niin että sivujakin joutuu välillä lukemaan ylösalaisin.

Tyyliltään Erämaja on pääasiassa proosarunoilija, joka kirjoittaa pitkiä kappaleita, mutta sekaan mahtuu myös ilmavampaa säettä ja typografialla leikittelyä. Sellainen pitää lukijan sopivasti varpaillaan ja hereillä. Erämaja on mukavasti kokeileva: tämä ei tunnu keinotekoisesti vaikealta tai teennäiseltä, vaan leikittelevältä, hauskalta ja uusia mahdollisuuksia tutkailevalta.

Sitäkö se onkin, että tuijottaa varpaita eikä tiedä mihin on menossa. Että valitsee yhden askeleen tuhannen sijasta. Malttaa. Että uskomuksista vapaa jalka nousee, maailmankaikkeuden vau.

It's Raining Menin

Tulkaa kotiin

Kaik sydänvaivaiset, säikähtäneetkin, tulkaa kotiin. Kohta jo Koskelan korsut tummuu, joet jäähtyy, hoidettu tieosuus päättyy, ei talvikunnossapitoa. Kaikki, kaik renkaidenvaihtajat, ratinkääntäjät, vitsinvääntäjät keikkabusseissa, lauteilla yksinsaunojat, juoksijat matolla, maastossa, äidit ja isät, kello käy viittä, tarhat menee kiinni, pimeys peittää maan. Kaikki te kauppoihin karanneet laarien penkojat. Kassat suljetaan. Portaat sammuu.
Eikä ne liu'u enää koskaan.

Ehkä liioittelen vähän