Elotulet

Elotulet kokoaa ystäväjoukon kesämökille Turun saaristoon nauttimaan elotulista ja meritarinoista. Kokoontumisella on kuitenkin syvempi tarkoitus ja sävy: sen koolle kutsunut Elea on saanut tietää sairastavansa syöpää. Onko tämä viimeinen kerta, kun ystävykset kokoontuvat näin? Ilta on pitkä ja tuo pintaan monenlaisia ystävysten pinnan alla kuplineita jännitteitä. Elea ei ole ainoa, jolla on surua ja tuskaa: Salma on menettänyt puolisonsa, Auralla on omat kipunsa, Elean mies Otto pelkää puolisonsa rinnalla ja Auran mies Matias yrittää käsitellä Elean sairastumista ja omia tunteitaan Eleaa kohtaan lääkärin viileydellä.

Elea on kirjallisuudentutkija, joka on tarkastellut narratiiveja ja kertomuksia – asia, joka yhdistää Eleaa ja teoksen kirjoittajaa Hanna Meretojaa – ja niinpä kirjassakin pohdiskellaan paljon sitä, miten mahdollisesti kohtalokas sairaus koitetaan taivuttaa tarinoiksi. Elea vastustaa kovasti sotaisia taistelunarratiiveja, eikä aina oikein itsekään tiedä, millä tavalla haluaisi sairauteensa suhtautua.

Eleaa häiritsee sodan asettaminen yleväksi malliksi kaikille koettelemuksille, joita elämä voi heittää eteen – ainakin jos sota käydään Euroopassa ja siitä taistelevat itsemme näköiset ihmiset. Sota ylevöitetään Merkittäväksi Tapahtumaksi kansakuntien ja sukujen historiassa, kun taas sairaudet pienennetään viheliäiksi vitsauksiksi, jotka Suuren Taiteen on paras sivuuttaa vähin äänin. Sairastumiset nähdään yksityisinä, ruumiillisina asioina, joista naisten sopii kirjoittaa tunnustukselliseen sävyyn. Silti jaetut merkitykset ovat kutoutuneet niihin, ja ne voivat avata yhtä kiehtovia näköaloja ihmisenä olemiseen kuin sodatkin. Miksei sitä nähdä? Ehkä sairastumisen umpimähkäisyydessä on jotain liian nöyryyttävää, tavassa jolla se murentaa sankaritarinan muottia. (s. 178)

Elotulet

Elotulet

Mitä sain tietää meduusoista