Hetket ennen aamunkoittoa

Celia Fremlin (1914–2009) oli englantilainen mysteeriromaanien kirjoittaja, jonka romaanien Lucy Lethbridge kuvaa artikkelissaan esittävän kodin kammottavan ja intiimin kauhun satamana. Fremlin kirjoitti ensimmäisen kirjansa vuonna 1940 ja tämä Hetket ennen aamunkoittoa vuodelta 1958 on hänen esikoisromaaninsa. Se on myös hänen menestyksekkäin kirjansa ja voitti arvostetun parhaan romaanin Edgar Allan Poe -palkinnon vuonna 1960.    Kotiin tämäkin teos sijoittuu. Kirjan pääosassa on Louise Henderson, nuori äiti jossain Lontoon ankeassa lähiössä. Louisella on kaksi kouluikäistä tytärtä ja poikavauva, joka itkee yöt läpeensä. Itku pitää Louisen hereillä, kiristää miehen hermoja ja suututtaa naapurin. ”Antaisin mitä tahansa yhden yön unesta” on romaanin aloituslause ja monille pienten lasten vanhemmille syvästi totta edelleen.    Louisen on pyöritettävä uupuneena huushollia. Asioita sekoittamaan saapuu neiti Brandon, ”sangen kunnioitettava” opettajatar, joka vuokraa Hendersonien ullakkohuoneen. Vuokralainen asettuu kaikesta kaaoksesta huolimatta kodiksi, mutta jotain epäilyttävää hänessä on. Hänen sininen matkalaukkunsa näyttää omituisesti tutulta ja Louisen mies Mark jää miettimään, missä hän on neiti Brandonin nähnyt. Vuokralainen on kuitenkin latinakoulun opettaja ja kaikin puolin asiallisen oloinen neiti-ihminen, joten Louise yrittää unohtaa huolensa.    Vuokralaisen saapuminen aloittaa kuitenkin omituisten tapahtumien sarjan. Miksi neiti Brandon sanoo lähtevänsä Oxfordiin, mutta viettääkin päivänsä huoneessaan tuijotellen pihalle? Miksi naapurin lapsi väittää nähneensä hänet penkomassa Hendersonien makuuhuoneen laatikoita? Kaikkea Louisen kokemaa varjostaa pohjaton väsymys, joten voiko hän luottaa aisteihinsa ollenkaan?    Hetket ennen aamunkoittoa alkaa uuvuttavana vanhemmuuden kuvauksena ja kehittyy piinaavaksi trilleriksi. Peruskuvio on edelleen pätevä ja perustuu sillä tavalla Louisen väsymykseen, että vaikka moni asia lapsiperheiden elämässä on muuttunut, tarina on silti yhä uskottava ja ymmärrettävä.    On tässä toki vanhentuneet puolensakin. Anna-Liisa Laineen suomennos on onneksi kestänyt aikaa ihan mukavasti, vaikka vähän pumpulipuvuissa kuljetaankin. Louisen ja hänen äitiystäviensä kasvatusmenetelmät ja etenkin vauvanhoito eivät ihan tämän päivän standardeja täyttäisi. Vauva jätetään yksin siksi aikaa, kun äiti vie muut lapset kouluun. Sielläpähän huutaa! Ajankuvaa se. Louisen mies Mark on myös aika sietämätön mieslapsi, jonka satunnaiset yritykset olla Louiselle avuksi vain pahentavat tilannetta, miehellä kun ei ole minkäänlaista kosketusta huushollinhoitoon.    Trilleriä keventää paikoin Celia Fremlinin tarkkaan havainnoiva ja pisteliäskin kuvaus yhteiskuntaluokista ja perhe-elämästä. Tämä napakkuus on yhä raikasta. Kirja kuvaa hienosti älykkäiden naisten turhautumista 1950-luvun perhe-elämään sodanjälkeisen Lontoon niukkuudessa ja köyhyydessä. Ajankuvana Hetket ennen aamunkoittoa on kiehtova ja vielä nykypäivänäkin ymmärrettävä ja toimiva trillerijuoni tekee ajankuvasta mielenkiintoista luettavaa.