Kadonneiden lasten arkisto

Kadonneiden lasten arkisto on Yhdysvalloissa asuvan meksikolaisen kirjailijan Valeria Luisellin viides teos ja ensimmäinen, jonka hän on kirjoittanut englanniksi. Kirja sijoittuu yhdysvaltoihin. Se kuvaa siirtolaistaustaisen uusperheen matkaa New Yorkista kohti maan eteläosia. Siinä sivussa kuvataan lapsipakolaisiin liittyvää kriisiä Yhdysvalloissa.

Nelihenkinen perhe on työmatkalla. Vanhemmat tutustuivat toisiinsa New Yorkissa projektissa, jossa tallennettiin kaupungin ääniä. He saivat tehtäväkseen nauhoittaa jokaista New Yorkissa puhuttua kieltä. Projektin aikana he rakastuivat ja yhdistivät perheensä – äiti ja tytär, isä ja poika – yhdeksi perheeksi. Nyt aikaisempi projekti on loppu ja molemmilla on omat hankkeensa.

Perheen isä haluaa kartoittaa apassien, Amerikan mantereen viimeisten vapaiden kansojen vaiheita Arizonan Apassimaassa, tehdä “kaikujen inventaariota”. Äiti puolestaan tekee äänidokumenttia Yhdysvaltojen etelärajalla puhjenneesta lapsikriisistä. Äiti on tutustunut paperittomaan siirtolaisnaiseen, jonka maahan salakuljetetut tyttäret ovat jumissa pidätyskeskuksessa Texasissa. Logisteekka selviää: perhe pakkautuu autoon ja lähtee matkalle kohti Arizonaa ja äiti tekee matkalla tutkimusta eteläisillä raja-alueilla.

Kadonneiden lasten arkisto kuvaa perheen matkantekoa, sitä miten perheen sisälle repeää suurempi ja suurempi kuilu matkan edetessä. Onko koko perhettä enää olemassa, kun päästään perille? Lapset tarkkailevat tätä kaikkea takapenkiltä. Kirjan vahva teema on arkistointi ja dokumentointi – en muista lukeneeni toista kirjaa, jossa olisi välitetty näin suuresti huolellisesta arkistoinnista. Kirjassa äänitetään paljon asioita, valokuvataan, kirjataan asioita muistiin arkistolaatikoihin.

Taustalla vaikuttava lapsikriisi on karmiva, epäinhimillinen prosessi, joka jauhaa lapsia hengiltä. Kirjana kirjan sisällä kulkee Elegioita kadonneille lapsille, kuvaus pakolaislasten matkasta, perustuen löyhästi historialliseen lasten ristiretkeen. Romaani on muutoinkin rakenteeltaan omaperäinen: sekoitus fragmentteja, arkistodokumentteja, kertojana perheen äiti ja välillä poika. Kirja viittailee paljon kaikkialle ja kirjan lopussa lähdeaineiston käyttöä avataan. Teos on melkoinen rakennelma, paljastuu, mutta jos ei näitä viittauksia lukiessaan ymmärrä, se ei liiemmin haittaa. Kirja on nautinnollinen, vaikka ei ymmärtäisi, mistä kaikista aineksista se on rakennettu.

Itse tartuin tähän kirjaan Satu Ekmanin suosituksesta. Ekman kehui Kirjavinkkien haastattelussa espanjankielisen Amerikan nuorehkoja naiskirjailijoita, jotka ovat ansiokkaasti edistäneet kirjallisuutta ja tuoneet maanosan epäkohtia ja väkivaltaisuutta esiin. Tämä ainoa Luisellilta suomennettu teos on tosiaan englanninkielinen ja kertoo enimmäkseen Yhdysvalloista, mutta kyllähän nämä pakolaiskriisit kytkeytyvät vahvasti Väli-Amerikkaankin. Lisäksi kirjassa näkyy se, ettei perhe ole valkoinen: varsinkin etelämpään mentäessä matkalle tulee huolenaiheita, jokainen poliisien kohtaaminen on potentiaalinen vaara, vaikka perheen asiat kaikinpuolin ojennuksessa ovatkin.

Toivottavasti Luisellin espanjankielisiinkin romaaneihin tartuttaisiin, sen verran kiinnostava, taitavasti kirjoitettu ja kauniskielinen road trip -kuvaus tämä teos on.