Kaikessa hiljaisuudessa

On ilahduttavaa löytää uusi, mielenkiintoinen runoilija. Kristian Blombergin nimi on ollut kenties etäisesti tuttu, onhan Blomberg ollut monessa mukana, muun muassa Poesian perustajajäsenenä ja useiden palkintojen voittajana ja ehdokkaana. Blombergin runoihin en ole kuitenkaan vielä tutustunut. Nyt oli aika, kiitos kirjallisuusanalyysikurssin.    Nappasin siis luettavaksi Blombergin tuoreimman kokoelman, vuonna 2019 ilmestyneen Kaikessa hiljaisuudessa -teoksen. Se on aika tukeva teos runokokoelmaksi, 133 sivua, ja aikamoinen runsaudensarvi se onkin. Teokseen mahtuu monenlaista enemmän tai vähemmän kokeellista runoutta.    Aloitusosio ”Kaukaisuus” on ”poesialaista fragmentaarisuutta”, eli tuo mieleen Tennilän ja Marjamäen runokokoelmien vähäeleisyyden. Nämä aforistiset pohdiskelut ovat sellaisesta nauttiville oivallista pureskeltavaa, kuten vaikkapa tämä:   

Ei valo eikä oksa,

vaan oksan läpi tuleva valo,

valon läpi tuleva oksa 

”kuin havahtuminen, ilman varmuutta, / oliko – juuri tuossa – kirkonkellojen ensimmäinen lyönti”

”tulet / ilmaannut / vesityt / maadut”

”kohta”

”vasta”

Mutta miksi jokin kypsyy jonkin toisen alkaessa hajota? Muuntelin kysymystä vuosien ajan kuin loitsua ikävaiheesta toiseen. Kun sitten palasin päiväkirjojen avulla nuoruuteeni, hämmennyin miten paljon asioita jää kesken, sopimuksia pitämättä, ihmisiä tapaamatta,  ilman että elämän yleinen tuntu siitä juurikaan muuttui.