Kaikki elämästä

Eipä voi juuri yhtä tähteä enempää antaa, kesken nimittäin jäi. Vuoden kovin pettymys, koska kyllähän Antti Holmalta enemmän odotti. Mutta mutta...

Ensinnäkin, onko näin, että misogyninen kielenkäyttö on ihan ok ja jopa hauskaa, jos sitä tekee homo? Vai pitääkö olla kiva tv-julkkis? Vaikea nähdä, että tällainen puhe naisista menisi tänä päivänä ihan joka mieheltä läpi. Holmalle naiset ovat “kulttuurinautoja” ja naistoimittajat “tammoja” tai “uneliaita sutturoita”. Olen viime vuodet vältellyt miesten kirjoittamia kirjoja ja nähtävästi pitänee vältellä vielä huolellisemmin, koska en minä nyt oikeastaan tällaista halua lukea. Halusin pitää huolellisen turvavälin vaikkapa Loirin eritteenkatkuiseen äijäelämäkertaan, olisi näemmä pitänyt pitää sama väli Holmaankin.

Toisekseen, väninä siitä, miten vaikeaa kirjan kirjoittaminen on, on jokseenkin uuvuttavin aihe kirjalle, mitä kuvitella saattaa. Tämä nyt kaikella sillä katkeruudella, mitä irtoaa ihmisestä, jolla ei ole ollut mitään vaikeuksia kirjoittaa useampaakin kirjaa, joita ei kaikkia yhteensä tulla ikinä koskaan lukemaan ja noteeraamaan yhtä paljon kuin tätä Holman väsynyttä ruikutusta siitä, miten käsiksen deadline oli itse asiassa viime viikolla ja – oi joi – mitään ei ole vielä valmiina