kaski
kaski
Reviews with the most likes.
Kaski on Karoliina Tervosen (s. 1983) esikoisteos. Se on neljästä runosta koostuva kokoelma, jonka osaset nivoutuvat yhteen isommaksi kokonaisuudeksi, sen verran niissä esiintyy samoja elementtejä ja aiheita. Tyyliltään Kaski on hyvin ilmavaa ja kepeää runoutta, jossa säkeet putoilevat aukeamille sinne tänne, vähän kerrassaan.
Kaskenpolttaminen on luonteeltaan tuhoavaa maanviljelystä: se tekee mahdollisuuksia uudelle, mutta kovalla hinnalla. Runoissa nykyinen maailmanmeno näyttäytyy kaskenpolttamisena, jolla on hintansa: “haluaisin uskoa ettemme ole täällä yksin / ettemme // hylkäisi pieniä jalkapohjia / ulvomaan kaskeen”.
Toisessa runossa sivuille ilmaantuu kahdesta pienestä selät vastakkain olevasta e-kirjaimesta muodostuvia ritariperhosia. Ne lehahtavat lentoon sivuille, kunnes niitä on koolla valtava parvi.
Karanneet vokaalit vihertyvät, villiintyvät rikkaruohoiksi
vapautuvat maailmaan kunnes kaikki ovat koolla
eivätkä aio palata sivulle kahdeksan.
“[e]tteivät muovipussit maistu mullalta / vielä sataan vuoteen”
Livut hiljalleen laineiden matkaan ja olet kauempana minusta
lähempänä minuutta
minutta
kasvat kokonaiseksi, yksin ja säröineen
Kasken
Kaskenkin