Kelloja ja vieraita

Irakilainen Hassan Blasim tarjoaa tuoreimmassa kirjassaan kaksi pienoisnovellia.

Eliaksen seikkailut Isis-maassa kertoo nimensä mukaisesti Eliaksesta, jonka Isis on kaapannut joukkoihinsa. Nuorukainen työskentelee kokin apulaisena Isisin päämajassa Mosulissa. Päämaja sijaitsee vanhassa dominikaanien kirkossa – koska Yhdysvallat ei halua tehdä iskuja kirkkoihin – ja siellä kokki Abu Qatada kertoo Eliakselle kirkon tarinaa. Elias tietää kokin salaisuuden ja on muutenkin perillä vähän kaikesta, sillä se on keino selviytyä.

Pienoisromaani kuvaa Isistä kaoottisena, sekavana ympäristönä, jossa on valtataisteluja, väkivaltaisuuksia ja julmuutta joka lähtöön. Melkoinen sotaseikkailu tämä tarina onkin, ja lopulta se päätyy Eliaksen pakoon ovelan juonen avulla ja turvapaikanhakuun Tanskassa. Ollakseen vain satasivuinen pienoisromaani sinänsä varsin rajatusta aihepiiristä, Eliaksen seikkailuihin on saatu mahtumaan kaikenlaista.

Sololand puolestaan kertoo pidempään Pohjolassa – siis Suomessa – asuvasta irakilaismiehestä, joka muuttaa pienemmälle paikkakunnalle kaukana pohjoisessa. Hän haluaa käyttää hyväkseen kielitaitoaan ja ymmärrystään maahanmuuttajista auttaakseen turvapaikanhakijoita. Kuten arvata saattaa, sillanrakentajan asema ei ole helppoa ja vastassa on ennakkoluuloja ja vihaa. Lopulta kaikki menee massiivisella tavalla pieleen, mihin pienoisromaanin alkukin jo viittaa.

Sololand kuvaa hyvin maahanmuuton ja pakolaisuuden ongelmia. Paikallisväestön asenteet nousevat vahvasti Janten laista, he ovat – me olemme – täynnä ylimielisyyttä ja paremmuudentunnetta. Toisaalta Blasim ei maalaa turvapaikanhakijoistakaan ruusuista kuvaa: heilläkin on heikkoutensa, virheelliset käsityksensä ja epärealistit odotuksensa.

Hassan Blasim on värikäs ja vauhdikas kirjailija. Teksteissä on monenlaisia tyylejä ja tunnelmia. Mustaa huumoriakin viljellään. Suomentaja Sampsa Peltonen on tehnyt hyvää työtä, mutta kuten hän Allah99 -kirjan esipuheessaan sanookin, hän on erityisen hyvässä asemassa, sillä hän tuntee Hassan Blasimin ja tietää, miten Blasim arabian kieltä käyttää. Arabian kääntämisessä kun on aina oma haasteensa, kirjoitettu standardiarabia ei sinänsä ole kenenkään äidinkieli, vaan Blasim käyttää irakinarabiaa, jolla on omat sävynsä. Teos onkin ilmestynyt ensimmäiseksi juuri suomennoksena.

Koska maahanmuutto on asia, joka ei ole menossa mihinkään, siihen kannattaa perehtyä. Hassan Blasimin tekstit tarjoavat mielenkiintoisen kuvakulman toisaalta turvapaikanhakijoiden lähtösyihin Isis-maista, toisaalta pakolaisen ja maahanmuuttajan kokemuksiin fyysisesti ja henkisesti kylmässä Pohjolassa.