Kun elän: runoja

Tanssiva karhu -palkinto meni vuonna 2000 Jyrki Kiiskisen kokoelmalle Kun elän. Kokoelma koostuu kahdesta sarjasta. Maisema särkyneen tuulilasin takana kuvaa autoja ja auto-onnettomuuksia, Uneton yö puolestaan valvomista omassa vuoteessa aamuyhdestä seitsemään.

Kiiskisen ilmaisu on rytmiltään napakkaa. Säkeet ovat lyhyitä, enimmäkseen kaksi- tai kolmesanaisia, ja ne on niputettu pääasiassa tiukoiksi kahden tai kolmen säkeen säkeistöiksi. Tämän muotoilun koin ensialkuun vieraannuttavaksi, mutta lukemalla teoksesta löytyy rytmiä, josta saa jotenkuten kiinni. Jäykältä rakenne silti tuntuu.

Joskus runokokoelmien aiheet ovat vaikeaselkoisia. Tällä kertaa näin ei ole. Maisema särkyneen tuulilasin takana on omalla tavallaan selkeä. Tulkinnanvaraa toki riittää. Autoja ja autoilua nämä runot kuitenkin käsittelevät, ja ne liittävät aina auton yhteyteen myös kolarin ja kuolemanvaaran uhan.

Runot kuvaavat hienosti autoiluun liittyvää voiman ja vallan tunnetta. Kuinka metsä on “vihreää hämärää viivaa”, “mielesi pelkkää kaistaa”. Miehistä fetisismiähän tämä on:

Siinä soturin osa: halu hallita
edes itseään, unohtaa hetkeksi,

tarrata kiinni rattiin, puolustaa
omia maita, unia, omia tilejä:

syöksyä kiven läpi, määrätä
orjuuden rajat; nostaa kytkintä,

kiihdyttää lakeus vauhtiin,
maisema virtaa esteettä,

näkymä sulaa, mittaritaulun,
tuulilasin takana hämärtyy.

On helppo lähteä
katsomatta taakseen,
muistamatta

lapsen sanoja,
kestämättä muiden
kuolemaa,

ryömimättä ulos
romusta, josta piti
tulla hauta, jättää

vilkuttamatta,
kun arkku jatkaa
tyhjänä matkaa

kohti vääntyneen
pellin pysyvää
näyttelyä, kohti

lapsen sanajonoja. [–]

Uneton yö

Mutta äkkiä yhteinen kieli kuoli,
koko manner autioitui yhdessä

vuodessa, vaikka rakensin sinne
yhä tehtaita, teitä ja kaupunkeja:

kun katsahdin sinua, näin vain
uurteisen maakuoren, jonka

pinnalta kansa muutti pois, vesi
virtasi kartalta, heijasti tyhjät talot,

piiput, pensaat ja nopeat pilvet,
joiden sisällä vaelsi kuolleiden

eläinten heimo. Et ikinä selittänyt,
kuinka sinusta tuli vieras rotu.

Kielessä ei ollut sanoja, eikä meillä
enää ollut muuta.