Nenän edessä vuori

Tiedätkö, millainen runomuoto on gazeeli? Ei se mitään, en minäkään tiennyt. 700-luvun arabiankielisestä runoudesta lähtöisin oleva muoto on nimetty arabiankielen sanan غزل (gazal) mukaan. Tämä sana tarkoittaa rakkaudellista lepertelyä ja flirttiä tai herkkää kauriinvasaa (tästä arabiankielen sanasta juurtuu myös sana gaselli). Wikipedian mukaan yksi tulkinta on haavoittuneen kauriin vaikerointi, mikä viittaisi runoissa usein esiintyvään yksipuolisen rakkauden teemaan.    Tavanomaisesti gazeelissa on 5–12 parisäettä; alle viiden mittainen ei ole gazeeli ja pidempi kuin viisitoista on qasida. Riimikaava on AA BA CA DA ja niin edelleen, eli sama sana toistuu ensimmäisen parisäkeen molemmissa säkeissä ja sen jälkeen parisäkeen jälkimmäisessä säkeessä. Lisäksi säkeessä on sisäisriimi, joka toistuu aina ennen toistuvaa sanaa. Mitään tiettyä mittaa gazeeleille ei ole, mutta yhden runon sisällä mitta on vakio. Viimeisessä parisäkeessä on tavallista mainita runoilijan taiteilijanimi.    Tällä kaavalla Jyrki Kiiskinen on lähtenyt kirjoittamaan runoja. Sisäisen riimin vaatimuksesta hän on päästänyt irti, koska koki sen liian rajoittavaksi. Muuten runoilu etenee mukavasti sääntöjä noudattaen, viimeisessä säkeessä mainitaan usein Jyrki, Kiiskinen tai viitataan kiiskiin – sekin on aivan asianmukainen ja kekseliäs tapa toimia. Riimisanat ovat yleensä napakoita: kerran, myöhään, kättä, sinua – mutta löytyypä sieltä myös tiskiharja ja sälekaihtimet, jotka ovat Jenny Saaren suunnittelemaan kauniiseen kanteenkin päässet hopeanhohtoisina.   

Saatat nähdä ilmiöitä uusin silmin:
asioita liittää yhteen tämä sana.

Kahlitsevan säännön päätin silti poistaa:
sisäriimin, jota seuraa kertosana.

Muista, Jyrki, mystikoiden silmänisku:
kirjoittajan signeeraus ja kertosana. 

Paul Cézanneen

haiku