Olin niinku aurinko paistais

Gabriel on nuori mies, jonka elämässä järisee. Ensin hyvässä: ihana luokkakaveri Aava on lupautunut treffeille. Sitten pahassa: äiti tulee töistä kotiin, mutta tavanomaisen hyväntuulisen “äiti on täällä”-huudon sijasta ei mitään. Töissä on ollut raskasta, äiti vetäytyy huoneeseensa, pistää oven kiinni, eikä tule enää ulos.

Gabriel joutuu vastuuseen pikkusiskostaan ja arjen pyörittämisestä, ja ympärillä lehahtaa täyteen voimaan koronapandemia. Tulee etäkoulua, kaikki suljetaan. Asiat alkavat mennä vaikeiksi, eikä Gabriel oikein enää selviä – mutta apuakaan ei tunnu löytyvän.

Olin niinku aurinko paistais on napakka säeromaani, joka kertoo nuoren miehen ahdingosta koronakevään keskellä. Pää, asiat ja maailma ovat yhtä lailla sekaisin, ja jollain konstilla niistä pitäisi saada tolkkua.

Säeromaani on muotona kasvattanut viime vuosina suositaan selvästi: vaikkapa Pirkanmaan kirjastojen tietokannasta kun katselee runoromaanien julkaisuvuosia, 87 runoromaanista viisikymmentä on ilmestynyt vuosina 2018–2021. Valtaosa on myös lasten ja nuorten kirjallisuutta.

Tämä on hauska asia, sillä säeromaani on parhaimmillaan oikein toimiva muoto, joka antaa kirjoittajalle vapauksia kielenkäyttöön ja mahdollisuuksia sanoa enemmän vähemmällä. Veera Salmikin käyttää runokielen mahdollisuuksia monipuolisesti: on runollista ilmaisua, merkityksellistä typografiaa, erilaisten tekstilajien hyödyntämistä, ja lopputulos on silti sujuva ja helppolukuinen.

Kun tekstiä on vähemmän, tämä saattaa innostaa niitä heikompiakin lukijoita tarttumaan tarinaan. Samalla runomuoto vähän kuitenkin haastaa lukijaa, vaikka mitään suurempia haasteita tulkitsemisen suhteen tämä säeromaani ei lukijalle asetakaan. Isoin haaste lienee se, minkä verran korona aiheena herättää vastustusta: haluaako siihen maailmaan uppoutua nyt ja minkä verran se kiinnostaa, kun pahin on toivon mukaan takana? Itse olen enimmäkseen ohittanut koronakirjallisuuden, mutta tämä ei näin lyhyenä tökkinyt.