Paratiisi

Fernanda Melchorin edellinen suomennos, Hurrikaanien aika, oli hirmuista vyörytystä vailla kappalejakoja ja turhia välimerkkejä. Nyt Melchor on selvästi hieman asettunut: ensimmäisessä luvussakin – reilussa 30 sivussa – on jo kuusi kappalejakoa! Raju kirja tämäkin kyllä on, mutta mihinkäpä kartellien Meksikossa meno olisi rauhoittunut.    Kansainvälisen Bookerin pitkälle listalle päässyt Paratiisi sijoittuu paratiisiksi nimetylle aidatulle asuinalueelle, jossa nuori mies Polo raataa puutarhurina ja yleismiehenä riistopalkalla, joka sitä paitsi menee suoraan Polon äidin taskuun. Asiat eivät yksinkertaisesti ole kovin hyvin. Niinpä vaikka Polo halveksuukin Paratiisissa asuvaa Franco Andradea – ja miten se tuleekaan selväksi – hän silti hengailee tämän seurassa, kun Franco haaveilee naapurin rouva Marián Maroñosta. Franco haluaisi vietellä rouva Maroñon ja päästy sänkyyn tämän kanssa; realistisesti ajatellen, suunnitelmalla on melko pienet mahdollisuudet toteutua.    Polo on täynnä vihaa. Se tekee hänen näkökulmastaan kerrotusta tekstistä raskasta luettavaa. Polon puheenparsi raastaa; ”sheimaaminen” on liian loivasti sanottu. Tällaista kielenkäyttöä inhoavien ei kannata tähän kirjaan tarttua. Otetaan malliksi yksi virke heti kirjan alusta:   

Näin minä nussin sitä, Franco sössötti, seisahduttuaan kompuroiden laiturin reunalle, panen sitä noin ja sitten käsken sen kontilleen ja nussin sitä näin, läski pyyhki sylkeä kämmensyrjällään ja virne levisi pojan korvien väliin niin että hänen suuret valkoiset ja suorat hampaansa, kuin suoraan hammastahnamainoksesta, näkyivät puristuneen vimmaisesti yhteen läskin vapisuttaessa hyytelömäistä ruumistaan ja esittäessään raisua pantomiimiaan, niin että Polon oli pakko irrottaa katseensa, hän naurahti tahtomattaan ja hyödynsi pullukan huomion herpaantumisen, verotti pullosta huikan, sytytti toisen tupakan ja puhalteli savua kiivaasti ylöspäin ajaakseen mangrovesuolta ilmestyneet röyhkeät hyttyset kauemmas. 

Hurrikaanien aika

Paratiisi

Emmi Ketosen