Promessa

Pauliina Haasjoen tuorein runokokoelma Nausikaa (2022) oli sen verran kiinnostava lukukokemus, että tartuin kirjastosta vastaan tulleeseen Promessaan (2019). “Promessointi” on hautausmenetelmä, josta olen joskus kuullutkin: siinä ruumis pakastetaan nestetypessä ja tärisytetään sitten tomuksi. Tullapa pakastekuivatuksi.

Pauliina Haasjoki kirjoittaa luonnosta, ihmisestä, kulttuurista ja näiden rajamaista. Siirtymistä tilasta toiseen, elämän kiertokulusta: se on promessoinninkin lupaus, tomuksi muuttunut ihminen muuttuun maan pintakerroksessa humukseksi vuoden sisällä.

Ja nyt melkein kaikki on jo tapahtunut mitä on luvattu.
Vielä pienet magnetisoituneet hiukkaset
jotka olivatkin vain käymässä
jättävät pimeää lämpöään hehkuvan pilven
ja lennähtävät tähtienväliseen varastoon.

Palmut eivät kurota vähempää kuin avaruuteen / kuten minäkin nousen kattoterassille lähemmäs punaista Marsia

Robert Burnsin

My Heart's in the Highlands

Arvo Pärtin

Meillä on elämä nyt ja ihmeeksemme huomaamme että kaikkea voi koskettaa, että liikkuvaa ja meluavaa voi koskettaa. Että ilman omaa kasvuaan noussut on olemassa eikä pelkkä näky, että se on samaa ainetta kuin kasvava. Siitä voi hajottaja ottaa palasen ja syödä.

Promessa