Risto Räppääjä ja kauhea makkara

Risto Räppääjä ja kauhea makkara

2008

Ratings1

Average rating2

15

Olipa harvinaisen heikko kirja. Risto Räppääjä ei osunut omaan lapsuuteen, joten sitä ei koskaan tullut luettua, mutta omien lapsien ja ennen kaikkea varsin onnistuneen ensimmäisen elokuvan jälkeen tuli sellainen fiilis, että tämänhän voisi lukea lasten kanssa. Kirjastossa sattui olemaan tämä paikalla, joten valitsin sen.

Oletin tämän olevan ehkä viimeisimpiä Räppääjä-kirjoja, sillä kyynisesti ajattelin hyvän kerronnan ja vitsien jo sen verran laimentuneen, että sarjan parhaat päivät ovat takana ja autopilotin olevan päällä. Varsin yllättävää oli huomata, että tämähän on Räppääjä-sarjan toinen osa. Eipä olisi tämän kirjan perusteella uskonut, että tästä sarjasta olisi kehkeytynyt mitään ihmeellistä, edes Suomen mittakaavassa.

Juuri tätä ennen luimme lasteni kanssa Dahlia (Jali ja suklaatehdas), jossa absurdismi, pirstaleinen ja episodimainen koheltaminen ja lapsen näkökulmaan asettuminen olivat niin paljon paremmin saavutetut. Tässä koheltaminen käy nopeasti väkinäiseksi.

Lainasimme myös vähän myöhäisempää perua olevan Risto Räppääjä ja Yöhaukka. Luetaan se seuraavaksi. Toivottavasti ollaan eri tasolla.

September 21, 2018Report this review