Sana sanasta: Suomen kielen jäljillä

Etymologia on aivan huippukiinnostavaa. Siksi tartun innolla kaikkiin kirjoihin, jotka pureutuvat kielen rakenteisiin ja sanojen takana piileviin selityksiin ja taustoihin. Toimittaja-kielenhuoltaja Ville Elorannan ja tutkija Lotta JalavanSana sanasta : Suomen kielen jäljillä on tällainen teos, ja miten mielenkiintoinen se onkaan!

Kirja on täynnä hyvää kansantajuista selitystä siitä, mistä ja miten suomen sanat ovat vuosituhansien aikana muotoutuneet. Suomen monimuotoiset sukulaissuhteet niin Uralin suuntaan kuin eurooppalaisiin kieliin tulevat perinpohjin selviksi. Suomi on Euroopan kielten joukossa omanlaisensa, mutta silti vahvasti kytköksissä: lainatavaraa on liikkunut molempiin suuntiin. On myös kiehtovaa, miten suomi on ollut eräänlainen pakastin, joka on säilyttänyt germaanisia lainasanoja vanhemmassa muodossaan. Esimerkiksi ruotsissa å on myöhemmin korvannut pitkän aa-vokaalin ja ö au-yhdistelmän. Niinpä ruotsin skön on säilynyt suomen sanassa kaunis lähellä alkuperäistä germaanista skauniz-muotoa ja valkosipulin toinen nimi kynsilaukka näyttää, miten lök on aiemmin ollut lauk (ja on edelleen islannissa laukr).

Sana sanasta on tulvillaan mielenkiintoisia esimerkkejä ja anekdootteja. Sain esimerkiksi selityksen sille, mistä Kangasalan Vesijärvi on äärimmäisen lattean nimensä saanut: arvellaan, että taustalla olisi kahta vesialuetta yhdistävää välijokea tarkoittava sana viksi tai veksi. Vesijärven ja Längelmäveden välissä on järviä yhdistävä lyhyt Vääksynjoki, joten ehkäpä Vesijärven alkuperäinen nimi on ollut Veksijärvi ja kun veksi-sanan merkitys on unohtunut, järven nimeksi on tullut ajan mittaan Vesijärvi. Tismalleen sama asetelma toistuu myös Asikkalassa Päijänteen ja Vesijärven välissä.

Kirjailijat ovat halunneet jakaa tuoretta, ajankohtaista tutkimustietoa suurelle yleisölle. Tämäkin on aihe, jossa sellaiselle on kysyntää, erilaisia enimmäkseen hakoteillä olevia kansanetymologioitahan on viljalti. Suomesta puuttuu onneksi englannissa tavanomainen taipumus selittää vanhoja sanoja lyhenteiksi; harmi vain, että lyhennekieli – vaikkapa sellaiset sanat kuin radar ja laser – yleistyi vasta toisen maailmansodan jälkeen ja minkään sitä vanhemman sanan selittäminen lyhenteenä on lähes varmasti väärin. Sana sanasta on enimmäkseen erinomaisen luettavaa ja kiinnostavaa tekstiä maallikollekin, kielitieteellistä asiantuntemusta ei paljoa vaadita.

Nyt kun tätä kirjoittaakseni haeskelin kirjasta tiettyjä kohtia, kirjan rakenne osoittautui aika hajanaiseksi, samanlaisista asioista puhutaan monessa eri kohdassa. Nimiä käsitellään esimerkiksi monessa kohtaa eri kanteilta, mutta missäs kohtaa siitä Vesijärvestä nyt sitten puhuttiinkaan? Sain selata kirjan läpi kolme kertaa ennen kuin löysin. Tässä kohtaa olisin kaivannut hakemistoa! Luettaessa rakenne ei kuitenkaan haitannut, ahmin kirjan innokkaasti. Vaatiihan tämä ison annoksen innostusta etymologiaan ja kieleen, mutta jos sitä löytyy, niin onhan tämä huikeaa herkkua.