Sopimatonta sisältöä

Internetin somealustat ovat täynnä kaikenlaista aivan siivotonta sisältöä ja niitä halutaan myös käyttää ekstremismin levittämiseen, pahan olon purkamiseen ja yleiseen pahuuteen. Tätä törkyvirtaa vastaan kamppailevat sisältömoderaattorit, joiden työ kuulostaa jo lähtökohtaisesti aivan hirveältä: istu toimistossa ja katsele joka päivä tuntitolkulla somealustojen kammottavinta sisältöä siinä määrin tarkkaan, että pystyt luokittelemaan sen sallituksi tai kielletyksi. Vähemmästäkin järki lähtee ja sisältömoderaattorien onkin raportoitu kärsivän muun muassa PTSD-oireista.

Ei sisi ihme, että tämä maailma on kiehtova ympäristö romaanille. Hanna Bervoets ottaa päähenkilökseen Kayleigh'n, joka työskenteli sisältömoderointia somejäteille alihankintana tekevälle firmalle. Kirja on kehystetty Kayleigh'n kirjeeksi häntä vaivanneelle asianajajalle herra Stiticille, joka saalistaa osallistujia ryhmäkanteeseen entistä työnantajaa vastaa. Kayleigh'tä ei kuitenkaan voisi vähempää kiinnostaa, minkä hän tämän pienen romaanin 140 sivulla tekee hyvin selväksi.

Kirjan alkuperäinen hollanninkielinen nimi Wat wij zagen on suomeksi “Mitä me näimme”. Sitä, Kayleigh kertoo, häneltä edelleen kysytään. Kysymykset ovat sensaationnälkäisiä, niihin odotetaan puistattavaa vastausta. Kerro jotain uutta, jotain aivan kammottavaa, mutta mikä vastaus riittää tyydyttämään tällaisia kyselevän?

Mutta eivät ihmiset sitä halua kuulla. He toivovat minun kertovan jotain uutta, jotain mitä he itse eivät ikinä uskaltaisi katsoa, jotain mitä he eivät osaa edes kuvitella, ja siitä syystä Gregory kysyy: “Mikä oli pahinta, mitä näit siellä?” eikä: “Miten sille tytölle kävi, pystyitkö kenties hankkimaan hänelle apua?”

Sopimatonta sisältöä

Sopimatonta sisältöä