Sudenmorsian

Niin tänä valkiana Juhannusyönä Aalo, Priidik metsävahdin vihitty vaimo, ensimmäistä kertaa ihmissutena juoksi. 

  Urakoituani pitkään Aleksis KivenKullervon kriittisen edition parissa, halusin valita kurssikirjojen pinosta jotain helpompaa ja nopealukuisempaa. Menin sitten aivan toiseen ääripäähän: Aino KallaksenSudenmorsian on pinon kirkkaasti pienin kirja, alle sata pienikokoista sivua, siis melko niukasti ylipäänsä romaani.    Kirja kertoo tarinan 1600-luvun Hiidenmaalta. Tarinan pääosassa on metsänvartija Priidikin vaimo Aalo, joka kuulee metsästä susien kutsun ja päätyy juoksemaan maita ja mantuja ihmissutena. Nuori nainen saa kaiken haluamansa vapauden susilta, mutta kun seuduilla pelätään susia ja kammotaan Saatanan tekoja, on tietysti ilmiselvää, että Aalon luonto tulee ennen pitkää paljastumaan, eikä sen jälkeen ole enää osaa ihmisten maailmaan.    Kallas kirjoittaa hyvin vanhanaikaisella, arkaaisella tyylillä. Se vaatii vähän totuttelua, ennen kuin lukeminen alkaa kunnolla luistaa. Loppuun asti tökkii sanan ”elikkä” käyttäminen sanan ”tai” sijasta. Toisaalta vanha tyyli rakentaa osaltaan tunnelmaa ja vie lukijan tehokkaasti toisenlaiseen maailmaan. Vieraannuttava vaikutus vaikeuttaa lukemista, mutta ei turhaan.   

Vaan koko suo ja korpi oli täynnänsä hajuja, joita hän ei vielä milloinkaan ihmishahmossansa ollut tähdellepannut, ja nämä hajuttosin ärsyttivät häntä sangen kiivaasti, niinkuin olisi hänen ollut juostava itsekunkin jäljessä. Sillä ratki ihmeellisellä muotoa, jota ei selvittää taida, hän tarkoillensa tiesi, mikä haju millekin metsänelävälle kuului. Niin hän sieraimissansa vainusi jo kaukaa niinkuin tuiki tuttuna oravan elikkä ketun hajun, mutta myös kurpan, teirin elikkä metson ja vielä lisäksi siilin ja jäniksenkin. 

Eino Leinoon

Sudenmorsian