Toiste en suostu katoamaan

Emilia Kukkalan esikoisromaani Kaiken jälkeen oli hilpeä ja haikea vaellusromaani, jossa Prisman kassa ja pitkän linjan punkkari Laina lähtee reissuun etsimään itseään. Perinteisen miehekkäässä roolissa nähtiin nainen ja kirja oli muutenkin hyvin raikas ja raivokas.    Nyt Kukkala on sukunimeltään Männynväli ja tyylilajina on romaanin sijasta essee. Raivokkuus ja raikkaus eivät sen sijaan ole kadonneet mihinkään. Esseet pureutuvat luokkaan ja sukupuoleen, elämään ja kuolemaan, liikkeeseen ja periferioihin.    Kokoelman avaava nimiessee käsittelee sukupuolta: ensimmäinen katoaminen tapahtui nuorena, kun naiseus muuttui taakaksi, josta kannatti irtisanoa. Männynväli oli ”yksi jätkistä”, joka on perinteinen sisäistettyä naisvihaa ilmentävä selviytymiskeino. Sen jälkeen kun parikymppisenä naiseuden mielekkyys alkoi taas löytyä, sukupuolesta tuli identifikaatiokysymys ja sitä myöten perusteellinen tunne ylenkatsotuksi ja ohitetuksi tulemisesta.   

Identiteettikäsityksen kannattajilla on tietenkin sinänsä erinomaisen kannatettava pyrkimys, ettei ihmisiä, jotka kokevat sukupuoliristiriitaa tai olevansa binäärin ulkopuolella, syrjittäisi. Tämä pyrkimys ei saisi kuitenkaan johtaa siihen, että biologisesta naiseudesta puhumisesta tulee lähes rikollista. 

”liian omatoimisia ja taitavia edustaakseen työväenluokkaa”

”Piti tulla viha–rakkaus-essee  skenelle, / josta olen pääsemättömissä. Tuli rakkausessee.”

Kysymys ”pidätkö kirjoittamisesta” on yhtä mielekäs kuin ”pidätkö kusemisesta”. Pidän siitä, että ei ole kusihätä. 

Toiste en suostu katoamaan