Tuuli ja kissa

Tanssiva karhu -hankkeeni alkaa lähestyä loppuaan. Vuorossa on Lassi Hyvärisen (s. 1981) kolmas runokokoelma, Tuuli ja kissa, joka jatkaa Hyvärisen palkintoja haalinutta tuotantoa. Hyvärinen voitti esikoisteoksellaan Riippuvat puutarhat J. H. Erkon palkinnon, toisella kokoelmallaan Keisarin tie Kalevi Jäntin palkinnon ja nyt tällä kolmannella siis Tanssivan karhun. Aikamoista!

Tuuli ja kissa on satumainen maailma, joka kertoo elämästä kissan kanssa. Kissan ja tuulen, ja on täällä muutakin väkeä: mehiläistarhuri, kattilassa oleva tyytyväinen pää, sipulinvarsihameinen nainen, salakuljettajia; sekalaista seurakuntaa, siis. Mutta sekalaisia ovat kyllä nämä tapahtumatkin!

Istun iltaa kissan kanssa.
Kolme ikkunaa, kolme maisemaa, se tunnelmoi.

Mutta oletko kuullut sitä, kysyn,
kun yhdessä ikkunassa on asemasota,
toisessa elonkorjuu
ja kolmannessa viisisataa lasta?

Kissa lyö päänsä ja saa jonkin erikoiskyvyn.
En kerro siitä, koska kissa ei ole enää kissa
vaan kuin kissoista koostuva haitari.

Maan alla on kylliksi hiekkaa räjäyttämään tajuntani.
Yritin sanoa: kissa ei ole kissa,
mutta ei minusta ollut tuohon korkeaan toimeen.

Tuuli ja kissa