Reviews with the most likes.
Uenon asema on iso rautatieasema Tokiossa. Sen kautta kulkee paitsi paljon työmatkaliikennettä, sieltä ovat perinteisesti lähteneet myös Pohjois-Japaniin suuntaavat pitkän matkan junat. Aseman lähistöllä on Uenon puisto, Japanin suosituin kaupunkipuisto, jossa vierailee vuosittain yli kymmenen miljoonaa kävijää. Puistossa on useita museoita ja muita nähtävyyksiä. Lisäksi puistossa on paljon kodittomia, joiden pahvilaatikoista ja sinisistä pressuista rakennetut asumukset muodostavat pieniä kyliä, joita poliisit silloin tällöin purkavat. Tällainen siivousoperaatio ajaa kodittomat hajalleen, mutta poliisien poistuttua kylät rakentuvat uudelleen. Näiden kodittomien vuoksi tämä kirjakin on aseman mukaan nimetty. Korealaistaustainen Yū Miri kuvaa kirjassaan historiallisia käänteitä ja marginalisoitumista. Kirjan kertoja on koditon mies, joka on asunut Uenon aseman liepeillä. Kirjan alussa hän on kuollut, mutta kummittelee yhä tarkastelemassa kodittomien elämää ja puiston vierailijoita. Jonkinlainen sivustakatsoja hän on ollut aina. Mies on kotoisin Fukushimasta, jossa hänen vanhempansa elivät koko elämänsä. Mies itse tuli Tokioon töihin vuonna 1963 rakentamaan Tokion olympialaisten kisapaikkoja. Kotiseudulle vaimon ja lasten luokse mies palasi vain kahdesti vuodessa, uutena vuotena ja vainajien muistojuhlan aikaan. Mies muistelee elämäänsä, johon on mahtunut paljon tragediaa. Isoimpia kolauksia oli pojan, Kōichin, kuolema. Keisarillisen perillisen kanssa samana päivänä syntynyt poika kuolee parikymppisenä selittämättömästi ja kirja pysähtyy pitkäksi aikaa kuvaamaan Kōichin kuolemaan ja hautajaisiin liittyviä järjestelyjä. Sukuhistoriaa ja puhtaan maan buddhalaisuutta sivutaan pitkälti. Tämä on kiehtovaa, sillä Yū Miri kuvaa tässä hienosti siirtotyöläisyyden aiheuttamaa perinteiden ja vanhojen yhteyksien katkeamista ja toisaalta yleismaailmallista vanhempien epätoivoa lapsen kuoleman äärellä. Kodittomuuden ja osattomuuden monet kasvot näkyvät kirjan sivuilla. Kodittomien joukossa on monenlaisia kohtaloita. Niille kontrastia antaa Japanin keisarillinen perhe, jonka vierailut Uenon puiston museoissa ovat poliisille aina hyvä syy raivata kodittomat pois silmistä rumentamasta näkymiä keisarillisen eliitin silmissä. Uenon asema on kaunis ja humaani kirja, jolle Raisa Porrasmaan suomennos tekee oikeutta.
