Cover 7

Värit

Värit

Värit viimeistelee Maria Matinmikon väritrilogian, jonka aikaisemmat osat ovat Valkoinen (ntamo, 2012) ja Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013). Edeltäjiensä tavoin tyylilajina on pääasiassa fragmentaarinen proosaruno, vähän epämääräisesti toisiinsa kytkeytyvät tekstikatkelmat.

Epämääräisyys on tässä vallitsevaa. Valkoinen ja Musta tuntuivat jotenkin selkeämmiltä kokonaisuuksilta. Ehkä yksi väri rajaa aihetta tarkemmin kuin koko värien kirjo? Hieman nimittäin koin vaikeutta saada tästä kiinni. Löysin kuitenkin sivuilta monia oivallisia ajatuksia, joihin tarttua.

Teoksessa on myös osia, joissa on lyhyitä, aforisminomaisia säkeitä. Nämä tuntuvat paikoin kallistuvan satunnaisen nonsensen puolelle, en tavoita yhteyksiä: “Arvauksia ja katoamisia. Nähdä elinikäisiä arpia, pudota rinkuloina itsensä läpi. Pikakajuutta ja hämminki.” Hämminki tosiaan! Pidemmissä kokonaisuuksissa tämä paikoin satunnaiselta tuntuvien merkityskasaumien pudottelu ei häiritse, vaan kiehtoo.

Ei tässä ole kohdennettua sinää, pakotettua minää tai häntäkään. Voidaan ajatella ajan kerroksia, kirjoituksen kerroksia, aivoja ja metsiä.


“Untitled Studies of the Human Perception and Body”

Värit



Mitä teemoja? Ei ole mitään teemoja. On kliseitä, kielekkeitä ja kielenpäitä aukileessa. Mahdotonta röpelöä, röyhelöä, kidukset.


Värit



Tragedian tuoksu on laimentunut, mutta leijuu hiekan yllä yhä ohuena vanana.
March 17, 2022Report this review