Varjo ja viileys

On hienoa, kuinka suomalainen kirjallisuus moniäänistyy. Tässä kirjassa ääneen pääsevät Pietarsaaren ruotsinkieliset vietnamilaiset, kertojana toisen polven maahanmuuttaja Quynh Tran, jonka vanhemmat muuttivat Suomeen vuonna 1989, samana vuonna kun Tran syntyi.

Kirjan keskiössä on kolmihenkinen perhe. Äiti Má tekee töitä ja haaveilee vaurastumisesta, isoveli Hieu on kiinnostunut tytöistä ja nimettömäksi jäävä pikkuveli tarkkailee sivusta. Puitteina toimii pieni pohjanmaalainen pikkukaupunki, sen ihmiset ja vietnamilaispiirit.

Varjo ja viileys etenee katkelmittain, yksittäisinä kohtauksina, jotka ovat kurkistuksia perheen elämään. Kirja on kasvukertomus, elämä kehittyy, mutta yksittäiset näytökset ovat kuin valokuvia matkan varrelta. Albumia on joku vähän ravistellut, kuvat eivät ole ihan tarkassa järjestyksessä, mutta kun ne kaikki käy läpi, muodostuu jonkunmoinen kaari.

Kirjan alussa kertojapikkuveli on päässyt kakkosluokalta ja isoveli on menossa yläasteelle. Ikäero ei ole suurensuuri, mutta riittävä tuomaan veljesten välille tiettyä etäisyyttä. Isoveli on kuitenkin esikuva ja etäisyydestä huolimatta kirjassa keskeinen hahmo. Koko perhekolmikko on olennainen, ja kun tähän kolmioon tulee joku ulkopuolinen henkilö, kiinnostavia konflikteja syntyy.

Yhtenä punaisena lankana kirjassa kulkee marjanpoimintamatka, jonne kertojapikkuveli ei päässyt mukaan. Metsään palataan kuitenkin uudestaan ja uudestaan. Kertoja kuvaa metsäretken tapahtumia poissaolevan ihmisen tarkkuudella.

Tekstissä on kirjan nimen mukaista viileyttä. Osan lukijoista teos epäilemättä jättää tyystin kylmäksi. Juonivetoiset lukijat varsinkin kaivannevat enemmän konkretiaa, Tran on kirjoittanut aika lailla juonettoman romaanin. Se on kuitenkin mielenkiintoinen kurkistus erilaiseen maailmaan, toisenlaiseen tapaan elää Suomessa ja olla suomalainen.