Zeno

Nella on kahdeksasluokkalainen ja asuu Joutsenossa, pikkupaikkakunnalla, jossa helpoimmalla pääsee, kun ei ole liian erilainen. Nellan isosisko Miisa ei siitä välitä, vaan heiluttaa biseksuaalina sateenkaarilippua estoitta. Nellalla on poikaystävä Eetu, mutta myös biseksuaalisia tuntemuksia. Nella ei halua missään nimessä olla aktivistina puolustamassa vähemmistöjen oikeuksia, mutta tulee kaapista Eetulle. Eetu ei kuitenkaan ole luottamuksen arvoinen, vaan kertoo asiasta eteenpäin.    Nella haluaisi olla vain oma itsensä. Miksi niin ei saa olla? Lappeenrannassa lukiota käyvä Miisa odottaa jo muuttoa Helsinkiin opiskelemaan, mutta Nella ei haluaisi lähteä Joutsenon luonnon läheltä. Miksi pitäisi? Eikö Joutsenossakin saisi olla ihan oma itsensä? Saisiko vain kuulua vähemmistöön ilman että täytyy taistella vähemmistöjen oikeuksien puolesta?    Näitä hyviä kysymyksiä Dess Terentjeva pyörittelee kolmannessa nuorten säeromaanissaan. Säeromaanimuoto on jälleen kerran erittäin hyvin hallussa ja eteläkarjalainen puheenparsi istuu hyvin säkeisiin. Tarina etenee nopeasti ja napakasti. Jos jotain, kirja tuntuu jäävän vähän kesken – olisin viihtynyt sen parissa pidempäänkin. Keskeiset kysymykset kuitenkin tulevat käsitellyiksi.  Nellan tulevaisuus ei mitenkään lopullisesti ratkea, mutta eihän se sellainen asia olekaan.    Sateenkaaren kirjossa on vielä paljon käsiteltävää, joten Terentjevalla riittää aiheita tuleviinkin säeromaaneihin. Toivottavasti niitä saadaan vielä lisää, tähänastinen kolmikko on ollut tasaisen hyvää tasoa.   

Myö ei välttistä voija vaatia kaikilta
raivokasta, kaiken ajovalojen eteen heittäytyvää
rohkeutta, panostusta
Kunhan kukaan ei vain
tuudittaudu siihen
Koska siihen ei pidä tuudittautua,
että vain aktivisti voisi tehdä jotakin