101 tapaa tappaa aviomies

Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola ovat ottaneet kirjansa lähtökohdaksi Alibissa vuosikymmeniä sitten ilmestyneen rikosuutisen. Kyseessä oli poikkeuksellinen tapaus: suomalainen Anja B. ampui miestään kiväärillä, tappaen tämän välittömästi. Oikeus kuitenkin vapautti Anjan syytteistä ja totesi syylliseksi vainajan, koska taustalla oli vuosikymmenten väkivalta- ja raiskauskierre.

Tätä teemaa Lindstedt ja Vuola varioivat kirjassaan 101 erilaisella tavalla. Osa variaatioista on tiukkaa oulipolaista menetelmällistä kirjallisuutta, joissa tarkat rajoitteet määrittelevät tekstin muotoa ja sisältöä. Mukana on kuitenkin myös muunlaista variaatiota: erilaisia pastisseja, vitsejä, muita taiteenlajeja lainaavia muunnelmia, parodiaa ja niin edelleen. 101 versioon mahtuu monennäköistä.

101 tapaa tappaa aviomies on monipuolinen paketti, jolle on helppo keksiä useita erilaisia lähestymistapoja. Ihan vain kirjallisuutena se on oivallinen. Yhteen putkeen luettuna kokemus voi toki olla hieman toisteinen, mutta variaatioissa on todella runsaasti vaihtelua siihen nähden, että ne kertovat aina saman tarinan, ja monet niistä ovat yksinkertaisesti kiehtovaa luettavaa. Tämä on hyvin kirjoitettu teos, jossa riittää oivallusta ja mielenkiintoisia ajatuksia, ja se kestää myös sellaisenaan lukemista. Jos toisto alkaa tökkiä, hidasta vauhtia ja lue muutama kerrallaan.

Se on myös erittäin käyttökelpoinen kirjoitusoppaana, tietenkin. Menetelmällinen kirjallisuus tarjoaa runsaasti keinoja tuuppia omaa luovuuttaan liikkeelle, koska harva asiahan ajaa niin tehokkaasti eteenpäin luovassa työssä kuin tiukat rajoitukset. Jos kirjoittaminen tuntuu työläältä, kaiva tästä kirjasta esiin satunnainen luku ja kokeile sen menetelmää itse jollain omalla lähdemateriaalilla. Eiköhän joku näistä menetelmistä potki kirjoitusjumeja liikkeelle.

Yhteiskunnallisena kannanottonakin tämä teos kantaa. Kirjan sisäkanteen on koottu “julmuuksien tapetti”, kokoelma miehiään tappaneiden naisten tuomioita ja kohtaloita vuosisatojen varrelta. Lindstedt ja Vuola eivät ota kantaa Alibissa julkaistun jutun totuusarvoon; se voi olla totta, tai sitten ei, mutta kiistatonta on, että miehet pahoinpitelevät ja raiskaavat vaimojaan ja hakatun naisen syndrooma on lääketieteessä tunnettu ilmiö. Miksi niin moni teos – kaunokirjallisuudessa, televisiossa, elokuvissa ja muissa taiteenlajeissa – perustuu naisen väkivaltaisen kuoleman ympärille? Siksikin 101 tapaa tappaa aviomies ottaa aiheekseen juuri miehen kuoleman.

***

Se ilmeisin esikuva tälle kirjalle on tietysti Raymond Queneaun teos Tyyliharjoituksia, jossa varioidaan samaa yksinkertaista kertomusta 99 eri tavalla. Teoksen ei pitänyt olla käännettävissä, mutta niin vain Pentti Salmenranta sen aikoinaan suomensi (ja Ville Keynäs kääntää toista Oulipo-kirjailijaa, Georges Pereciä, käyttämättä La Disparition -romaanin suomennoksessa lainkaan a-kirjainta). 101 tapaa tappaa aviomies on alkujaan suomenkielisenä tietysti monessa kohtaa suomenkielisten käytäntöjen ja kielipiirteiden ytimessä, joten olisikin mielenkiintoista nähdä, miten joku kääntäjä selviytyisi vaikkapa pelkästään elatiiveina kirjoitetusta variaatiosta – tai Susikoira Roi -vitsistä.

Queneaun ja kumppanien oulipolaisuudessa huomio on Lindstedtin ja Vuolan mukaan “kielen materiaalisuudessa sekä työprosessissa, jolloin lopputuloksen arvottaminen, kaunokirjallinen kvaliteetti ja toisinaan luettavuuskin ovat toissijaisia”. Lindstedt ja Vuola ovat itse antaneet näille seikoille onneksi enemmän kuin toissijaista merkitystä. Esipuheessa on muitakin hyviä huomioita, vaikkapa tämä:

“Moni prosaisti esimerkiksi käyttää juonen rakentamisen apuna draamateoreetikko Gustav Freytagin kehittelemää viiden näytöksen mallia, joka tunnetaan Freytagin kaavana tai Freytagin pyramidina. Vastaavat rakenteet ovat nykyihmiselle tuttuja myös monista niin sanotuista lukuromaaneista. Lukija ei kuitenkaan välttämättä hahmota kyseisiä teoksia toteutukseltaan kaavamaisiksi: emme aina havaitse käytettyjä keinoja, koska olemme tottuneet niihin.”

Lukijaakin herättelee, kun kirjoittamiseen liittyvät rajoitteet ja reunaehdot tehdään tiettäviksi ja näkyviksi, eivätkä ne ole vain tiedostamattomia ja oletettuja. Lindstedt ja Vuola ovat onnistuneet tuottamaan kirjassaan oivallista kirjallisuutta. Variaatioiden kiinnostavuudessa on luonnollisesti vaihtelua, mutta moni niistä on omituisuudessaan mielenkiintoisia, rajoitteissaan luovia, hillittömän hauskoja ja ajatuksia herättäviä. Kaikkiaan 101 tapaa tappaa aviomies on erittäin onnistunut teos ja matalan kynnyksen ovi kokeellisen kirjallisuuden maailmaan: tätä on kenen tahansa kirjallisuuden ystävän verrattain helppo lähestyä.