Death Metal

1990-luvun Turku toimii puitteina Mika Lietzénin sarjakuvassa Death Metal. Ollaan kaukana Floridan auringonpaisteesta, mutta The Suffering -bändin nuorten esikuvana ovat raakaa death metalia soittavat floridalaisbändit, kuten Death ja Obituary. Bändi haluaisi tehdä demon, mutta kotinauhoitukset ovat laadultaan luokattomia ja studioon ei ole varaa. Tilaisuus kunnon demon tekemiselle kuitenkin avautuu yllättävällä tavalla, johon liittyy myös surua. Kuoleman läheisyys koskettaa myös death metal -muusikoita.    Lietzénin piirrostyyli on hyvin selkeälinjainen ja vähäeleinen. Henkilöt ovat aika ilmeettömiä nappisilmiä, joita ei ole aina ihan helppo erottaa toisistaan. Albumin sivuille on piirretty jonkun verran death metal -bändien levynkansia; kontrasti itse teoksen ja niiden välillä on aikamoinen. Jälki on teknisesti korkeatasoista, mutta piirrosjäljen kliinisyys vaivasi jonkun verran. Etenkin soittokohtauksissa, joissa pitäisi olla kova meteli, sarjakuva tuntui täysin mykältä. Minun oli vaikea hahmottaa keikalla pauhaavaa ääntä ja vimmaa, tuntui kuin olisin katsellut keikkataltiointia ilman ääniä.    Teokseen on taltioitu jonkin verran 1990-luvun Turun ajankuvaa. Sivuilla vilahtaa esimerkiksi valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin. Jääkaappiin Lietzén on jostain syystä piirtänyt nimenomaan Valiojogurtti-purkin ja televisioon Kolmoskanavan illan ohjelmalistauksen. En tunne Turkua niin hyvin, että osaisin sanoa kuinka paljon teos turkulaisissa lukijoissa herättää nostalgiaväristyksiä, mutta toisaalta tarina on sillä tavalla irtonainen, että se voisi sijoittua minne tahansa 1990-luvun Suomeen.    Florida-metalli ei koskaan ollut varsinaisesti minun juttuni, göteborgilainen meno ja black metal (”Saatananpalvontaa huonoilla soundeilla. Se trendi ei ikinä kestä.”, kuittaa The Sufferingin kitaristi) osuivat omaan hermoon paremmin, mutta Death Metal oli silti mainio kuvaus pienimuotoisesta bändimeiningistä, demosuunnitelmista ja keikkailusta, musiikillisesta puhdasoppisuudesta ja ystävyydestä. Näistä voi löytää kiinnostavia ulottuvuuksia, vaikka death metal ilmiönä olisikin vieras. Demonauhoitusten ympärille rakentuu pieni, pohjimmiltaan aika arkinen maailma, jossa on kyse yhtä aikaa pienistä ja suurista asioista. Siksi Death Metal on pohjimmiltaan oikein kelpo albumi.