Ei enää Eddy

Tälle voisi antaa nimeksi Patriarkaatti, koska siitä tämä kertoo (ja kuulemma aika paljon paremmin kuin Ossi Nymanin Patriarkaatti; en ole sitä lukenut). Nuori Eddy varttuu Ranskassa äärimmäisessä köyhyydessä, tyttömäisenä poikana maailmassa jossa tyttömäisyys on pahinta, mitä voi olla.

Karua luettavaa kautta linjan, etenkin kun kyse on omaelämäkerrallisesta tekstistä, mutta onneksi omaelämäkerrallisuus myös lupaa sen, että jotenkin tästä kaikesta maskuliinisuusmyrkystä selvitään. Kerronta on niukkaa, tiivistä ja nopeatahtista. Pahuudessa ei tarvitse velloa, vaan kirja on armollisen lyhyt.