Gathandu

Kari Aronpuro (s. 1940) on, tietysti, näin tamperelaiselle tuttu mies. Pitkän uran niin runoilijana kuin kirjastonhoitajana tehnyt Aronpuro voitti Tanssiva karhu -palkinnon tällä 19. runokokoelmallaan vuonna 2006. Monenlaista palkintoa Aronpurolle on lastattu muuten vuosien varrella, niin yksittäisistä teoksista kuin koko tuotannosta.

Tämä Gathandu on mutkikas juttu. Kannessa ilmeilee hentakoi, Nikobaareilta kotoisin oleva pelotuspatsas. Gathandu puolestaan on Kokian pääkaupunki, 1230 metriä merenpinnan yläpuolella, sade-, pinta- ja pohjavesi yksityistetty. Nämä löytyvät runokokoelmasta samalta aukeamalta. Toinen on oikeasti olemassa, toinen ei, mutta onko väliä sillä, kumpi? “Gathandussa sadut ylittävät uutiskynnyksen, / lööpit lätisevät: YLLÄTYSKÄÄNNE! / HANNU JA KERTTU PALASIVAT KOTIIN!”

Aika paljon liikutaan kyllä Tampereellakin. Kirkossa “alttarista oikealle lehterin / alla Kuoleman puutarha / maalaus laastissa // Se joka sanoi jyksi / ammuttiin / Se joka sanoi yksi / leiriin säästettiin”. Isoisä saa lapsenlapselle muistella, mitä oli ennen missäkin. “Isoisä, mistä ennen alkaa? / Nykyisyydestä, menneen ja tulevan vatsassa.”

Gathandu tulvii monenlaisia viittauksia ja kaikkea ovelaa. Se on vähän vaikeaselkoinen välillä, jotenkin niin vanhanaikaisen korkeakulttuurinen, ettei tällainen tavallisen sivistymätön lukija ihan aina pysy kärryillä. Lopussa on onneksi viitteitä ja selityksiä, saisi olla enemmänkin. Mutta ei Gathandu mikään lävitsepääsemätön kivimuuri ole, kunhan vain sellainen arvovaltaisen fiksu.

“Kielessä piilee hirviö, se tekee puhujastaan / orjan ja herran.” Aronpuro on kielen runoilija. Kokoelmassa on mukana semiotiikan verkkoyliopiston avajaisjuhlassa pidetty runo, sankkanaan merkityksiä, ja merkityksillä Aronpuro paljon operoi. Runoissa yhdistyy monenlainen materiaali, filosofeista neljävuotiaisiin, kaikki sulassa sovussa. “Hän lumoutuu nimettyjen hyödykkeiden ja raaka-aineiden kadonneista merkityksistä, merkityksettömyyden merkityksestä, poissaolon täyttämästä läsnäolosta.”

Kiehtova, haastava runokokoelma, joka kuitenkin onnistuu puhuttelemaan. Tämä “Pajulaulu”, vaikkapa, on kaunis, ja sattuneesta syystä merkityksellinen:

Vuoden
koivuvaloisin
aamu

pajujen
pakkasenpuremat lehdet
istuvat lujassa

lokakuun kymmenes
halavien
helinä tuulessa

voittaa
moottoritien
melun