Kuningatar Mab

Kuningatar Mab on ShakespearenRomeossa ja Juliassa esiintyvä ”keijujen kätilö”, nukkujille kepposia tekevä miniatyyrikokoinen olento, joka on sittemmin esiintynyt monessa asussa ja muodossa muissa teoksissa, usein keijujen kuningattarena. Sellaisessa roolissa Mab esiintyy Emilia Karjulan esikoisromaanissakin, jossa päähenkilö Julia – tietenkin Julia – kohtaa kiehtovan miehen, Paulin, ja alkaa rakentaa tämän kanssa suhdetta. Sitten mukaan kuvioihin tulee keijujen kuningatar Mab, joka lumoaa Julian ja saa aikaan monimutkaisen kolmiodraaman.    Takakansi lupaa ”surrealistista chick litiä” ja ”hurmaavan intertekstuaalisen herkkupalan”. Tällaiset myyntipuheet ovat omiaan herättämään mielenkiintoa. Ihan tavallisinta ja kepeintä viihdekirjallisuutta Kuningatar Mab ei tosiaan ole, sen verran sankasti se Shakespearen suuntaan viittailee. Julia on kirjallisuudentutkija, jonka väitöskirjan aiheena ovat Shakespearen keijut, erityisesti Juhannusyön unessa. Tämähän on aihe, josta itse tiedän kovin vähän, ja koin tietämättömyyteni hieman esteeksi täysipainoiselle Kuningatar Mabista nauttimiselle.    Julian suhde Pauliin saa alkunsa Pyyhenaisen syntymäpäivillä, jonne Julia menee ystävänsä kanssa kuokkimaan. Ulkomaalainen, vähän vanhempi Paul vaikuttaa kiehtovalta, mutta hän seurustelee Pyyhenaisen kanssa. Myöhemmän kohtaamisen jälkeen Paul kuitenkin päätyy sänkyyn ja suhteeseen Julian kanssa; suhteeseen, jota värittää tieto Paulin muista naisista. Mutta ehkä Paul jättää Pyyhenaisen Julian vuoksi?    Julian näkökulmasta kerrottujen lukujen ohella kuullaan Mabin ääntä. Juliakin ennakoi tapahtumia ja kertoo tarinaa jälkeenpäin, jälkiviisaudella. Väliin huomauttelee ylimielinen, itsetietoinen Mab: “Tämä on minun kertomukseni ja minun nimeni on tärkein nimi, jonka milloinkaan kuulet”. Mab kommentoi Julian kertomaa, muistelee menneitä keijujen maailman tapahtumia ja valottaa omia motivaatioitaan, joiden yhteys Julian kertomukseen valkenee lukijalle pikkuhiljaa.    Mikään ei ollut kuin ennen, mutta älkää nyt käsittäkö väärin. En minä heitä kaipaa. En kaipaa heistä kumpaakaan, enkä haluaisi elää heitä uudelleen. Joka tapauksessa he molemmat, Paul ja Mab, ovat hävinneet kuin olisin keksinyt heidät, kuvitellut elämän heidän kanssaan ja vasta sitten havahtunut huomaamaan, ettei heitä koskaan ollut olemassa.    Kuningatar Mab on omituinen tarina. Se selvästi ylittää ja ohittaa todellisuuden rajoja monessa kohtaa. Keijujen maailma vuotaa kiehtovalla tavalla ihmisten maailman puolelle ja sotkeutuu Julian elämään. Millaista on tulla keijujen maailman koskettamaksi? Enemmän arkitodellisuuden puolella kirjassa tarkastellaan rakastumista ja haluamista ja suhteisiin liittyvää vallankäyttöä. Keijuteema hieman etäännytti ja koin, että intertekstuaalisuudesta jäi vähän turhan iso siivu tajuamatta, kun Shakespearen keijut ovat kovin pintapuolisesti tuttuja. Sitä maailmaa paremmin ymmärtävälle Kuningatar Mab auennee paremmin. Tiiviinä ja nopealukuisena maltoin kuitenkin lukea tämän kummallisen kolmiodraaman loppuun, eli liian omituinen ja raskas se ei ollut.