Kuolleet tytöt

Maahaastesuoritus Meksikolle. Sattui kirjaston hyllystä matkaan, missäpä muuallakaan tällaiseen törmäisi, kun ei divareita kierrä. Keltainen kirjasto oli jonkunasteinen laadun tae, Jorge Ibargüengoitia taas ihan outo nimi (mutta mikä nimi, pureskelkaa nyt tuota sukunimeä!). Ja kas, tämähän oli aivan iloinen yllätys.

Kirja ottaa lähtökohdakseen Delfina ja María de Jésus Gonzálezin tapauksen. Tämä prostituutioalalla toiminut sisaruskaksikko pitää edelleen hallussaan sarjamurhaajakaksikoiden maailmanennätystä 91 murhallaan. Kirja sai alkunsa tapauksesta, jossa pikkukaupungin bordellin takapihalta löytyi kuusi ruumista.

Kuolleissa tytöissä ruumiita tulee vähän vähemmän, sentään. Kirja alkaa vauhdikkaalla tapauksella, jossa toinen bordellinpitäjäsisaruksista, Serafino Baladro, saapuu apujoukkoineen Salto de le Tuxpanassa sijaitsevaan leipomoon, ryntää sisään aseet paukkuen ja pelästyttää leipuri Simón Coronan pahanpäiväisesti ja tuikkaa sitten leipomon tuleen. Operaatio on näyttävä, mutta ei erityisen tehokas, ja se johtaa Serafinon pidättämiseen. Siitä alkaa keriytyä auki melkoinen soppa...

Serafino on sisarensa Arcángelan kanssa pyörittänyt bordelleja, viekoitellen tyttöjä valheellisilla lupauksilla prostituutioon. Tyttöjen olot ovat itse asiassa ihan hyvät, olosuhteet huomioiden, mutta sitten Serafinon ja Arcángelan ura kääntyy laskusuunnalle. Perimmäinen syy on hubris: uuden bordellin ja kabareen avajaisissa joku kehtaa rinnastaa sisarukset Meksikon itsenäisyystaistelun sankareihin, joka närkästyttää isänmaanystävät ja johtaa lopulta osavaltion kuvernöörin sulkemaan ilotalot, mistä seuraa paljon vaikeuksia ja lopulta ne kirjan nimen kuolleet tytöt, kun korttitalo alkaa romahtaa, tilanne leviää käsiin ja seuraa paljon hupaisaakin tunarointia ja sähläystä ja epämääräisiä takapihoille kaivettuja hautoja.

Kuolleet tytöt oli yllättävä tuttavuus. En tiedä, luonnehtisinko sitä kansiliepeen tapaan “hervottoman hauskaksi”, mutta kyllä tässä tiettyä hauskuutta on, jota syntyy, kun rikollinen kunnianhimo kohtaa heikkoa itsehillintää ja huonoa päätöksentekokykyä. Mainio kirja siis! Enempää Ibargüengoitialta onkin sitten hankala lukea, koska muuta ei ole suomennettu.

(Luin ison siivun kirjasta teemaan sopivasti istuskellen vessassa verta syljeskellen, kun olin puraissut pahasti kieleeni ja ihmettelin, miten verenvuodon saa loppumaan. Ei muuten lopu vain verta syljeskellen, kannattaa painaa sideharsotaitoksella, niin tyrehtyy tuntuvasti nopeammin.)