Kuolleiden valssi
Marko Hautala on tällä hetkellä Suomen huomattavin kauhukirjailija. Tähän asti Hautala on julkaissut pääasiassa romaaneja ja vain muutaman novellin. Novellikokoelma on kuitenkin perinteinen kauhukirjallisuuden formaatti – mieleen tulee oitis Markku Sadelehdon 1990-luvulla toimittamat kauhuantologiat. Hautalan Kuolleiden valssi kumartaakin näille perinteisille antologioille kansillaan: tyylikkäästi kuluneen näköisiksi tehdyt kannet ovat kuin 1990-luvulta kotoisin. Pisteet kansitaiteilija Mika Tuomiselle!
Itse kokoelma tarjoaa herkullisen kattauksen kauhunovelleja genren eri laidoilta. Kokoelmassa on monenlaisia omituisia tarinoita, joita kaikkia yhdistää jollain lailla epämiellyttävä, häiritsevä ja kammottava tunnelma. Hautala onnistuu novellimitassakin luomaan selkäpiitä karmivia tarinoita, aivan kuten romaaneissaankin.
Avausnovelli “Pitkä kuuma kesä” sijoittuu 1980-luvulle ja kuvaa nuorten kesäistä automatkaa, joka pysähtyy bensan loppumiseen keskellä ei mitään. Bensan saaminen osoittautuu vaaralliseksi. “Saurin hiljaisuus” ottaa lähtökohdakseen Pekka SaurinYölinja-ohjelman yleisökysymykset ja pojan, joka kuuntelee lähetystä yksin kotonaan, vailla vanhempiaan. “Maanalainen Niili” vie joukon suomalaisia turisteja harvinaisemman nähtävyyden äärelle. Kun joku kysyy “Haluatteko koskettaa muumiota?”, vastausta kannattaa näemmä harkita kerran jos toisenkin. “Koskaan ei täyty se kaipuu” kertoo siivoojasta, joka saa lahjaksi harvinaislaatuisen vanhan kotimaisen elokuvan.
Tiedättehän korvamadot? “Käärmetaajuus” kertoo, millaisia kauhuja niihin voi liittyä. “Teurastajan paradigma” kertoo yliopistomaailmasta ja kirjallisuudentutkimuksen professoria vainoavista kauhufantasioista. “Morsionsalmi”-novellissa nuori kesätyölinen joutuu raivaamaan kaislikkoa kesämökillä paikassa, joka on saanut nimensä 1700-luvulla sattuneesta traagisesta tapaturmasta. Rankka urakka saa karun lopun. “Hänen vihansa päivä” kertoo maailmanlopusta Twitter-viestiketjun muodossa. “Loki” on kuvaus pariskunnasta, joka menettää lapsen ja hankkii sitten koiran. Rescuekoirasta muodostuu melkoinen painajainen. Valkoiset varpaat -kokoelmasta tuttu “Varpaat” vie sekin turistit harvinaislaatuisen nähtävyyden äärelle. Tämä suosikki ja Shirley Jackson Awards -ehdokas toimii edelleen.
Kokoelma on kaikkiaan tasalaatuista tavaraa ja aihepiirit ja tyylilajit ovat mukavan monipuolisia. Mukana on Hautalalle epätavallisesti myös jälkisanat, joissa Hautala avaa tarinoita novellien takana. Se on kiinnostavaa se; romaanit eivät selittelyjä kaipaa, mutta tällaisessa novellikokoelmassa jonkunlainen jälkipuhe on paikallaan. Jos Marko Hautalan tuotanto ei ole vielä tuttua, tämän kokoelman parista on ihan hyvä aloittaa sukellus laadukkaan kotimaisen kauhukirjallisuuden maailmaan.