Lempeät tukaanit

Lempeät tukaanit vuodelta 2012 on Sirpa Kyyrösen toinen runokokoelma ja seurasi Katri Vala -palkittua esikoista Naispatsaita. Se onkin tämän kokoelman jälkeen ainoa Kyyrösen kokoelmista, jota en ole lukenut. Tähän asti jokainen kokoelma on ollut ilo, eikä Lempeät tukaanit ole poikkeus.    Kyyrönen on tässä kokoelmassa kirjoittajana vuolas, osa runoista on proosarunomaisia; osassa taas on säkeitä, mutta niitä erottaa vain ylimääräinen tyhjä tila rivin keskellä. Enemmän asettelua hyödynnetään vain kokoelman neljännen osion runoissa, jotka on levitelty aukeamille kolmen säkeen säkeistöinä.    Kyyrönen kirjoittaa samoista aiheista kuin yleensäkin. Runoista nousee esiin naiseutta, äitiyttä ja ruumiillisuutta, eläimiä ja kasveja, on mätänevää suoluontoa ja kreikkalaisia viittauksia. Lempeät tukaanit on sopiva yhdistelmä mystistä ja ymmärrettävää: Kyyrösen ajatus juoksee koko ajan vähän tavoittamattomissa, mutta ei liian kaukana.   

Vaikka minä osaisin puhua ja päästäisin kaiken
sanan irti ja tuulen riepoteltavaksi,
en saisi kuullakseni tämän enempää,
lumeen koteloituneet sanat,
kantaa kohtua kuin lohtua.