Levottomia unia

Suomenruotsalainen runoilija Edith Södergran (1892–1923) kuoli nuorena, mutta jätti pysyvän jäljen suomalaiseen runouteen. Hänen esikoiskokoelmansa Dikter oli ensimmäinen Suomessa julkaistu kokonaan vapaamittainen runokokoelma ja sen kuvakieli poikkesi totutusta. Södergran oli modernismin, futurismin ja symbolismin ääni.

Tähän kokoelmaan on koottu valikoima Södergranin runoja koko tuotannosta, alkaen esikoiskokoelmasta ja päättyen aivan viimeisiin runoihin ennen Södergranin kuolemaa. Runot ovat Uuno Kailaan suomentamia. Tämä valikoima näyttäisi olevan sama, jonka on alunperin julkaissut Tulenkantajain osakeyhtiö vuonna 1929 ja näköispainoksena Kirja kerrallaan vuonna 2004 ja Ntamo vuonna 2013.

Södergranin runous on siinä määrin modernia, että vaikka Kailaan suomennoksessa tiettyä vanhahtavuutta onkin, runot tuntuvat kuitenkin valtaosin ajattomilta. Södergran on kohtalokas, dramaattinen, jopa pateettinen. On helppo lukea runojen synkkyyteen ja tyhjyyteen runoilijan tuberkuloosia ja köyhyyttä. Toisaalta viimeiseksi jääneessä, postuumisti julkaistussa Maa jota ei ole -kokoelmassa on jotain rauhallisuutta, loppuunpääsemistä.

Mustasta ei tule koskaan valkoista –
kuitenkin on taistelun hurma jäljellä kaikille,
ja joka päivä tulee helvetistä tuoreita kukkia.
Mutta se päivä on tuleva,
jolloin helvetti on tyhjä ja taivas suljetaan
ja kaikki on hiljaa –
silloin ei ole jäljellä muuta
kuin erään korennoisen ruumis lehden poimussa.
Mutta kukaan ei sitä enää tiedä.
— “Eräs elämä”

Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua...
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.
— “Elämä”