Miksi vihaan miehiä

Kuinkakohan suuren kohun tämä Pauline Harmangen pamfletti olisi saanut aikaan, jos Ranskan tasa-arvoministeriön neuvonantaja ei olisi vaatinut sen vetämistä pois myynnistä? Mikäpä vetäisi huomiota kirjan puoleen sen tehokkaammin. Ajatus kirjan kieltämisestä on tietysti lähinnä pöyristyttävä.

Perinteinen feministinen tapa katsella asioita on kääntää sukupuoliroolit päin vastoin ja tuumia sitten, miltä asiat siinä valossa näyttävät. Ilmeistä tietysti on, että vastaavasti naisten vihaamista käsittelevä kirja saisi toisenlaisen vastaanoton, mutta yhtä ilmeistä on, että naisviha ja miesviha eivät millään mittapuulla ole symmetrisiä ilmiöitä: esimerkiksi vuonna 2017 pari- ja lähisuhdeväkivallan aikuisista uhreista 76,3 prosenttia oli naisia ja tekijöistä noin 80 prosenttia oli miehiä.

Ei siis ihme, jos pistää vihaksi, ja nimenomaan miehiä kohtaan. Ja niin, #notallmen, mutta samaan aikaan naisten ahdistelijat ovat kuitenkin käytännössä aina miehiä ja siten ajattelutapa, jossa jokainen mies on lähtökohtaisesti epäilyttävä ja mahdollinen ahdistelija on yhtä aikaa surullinen ja täysin ymmärrettävä. Miehenä, joka pitää naisia täysivaltaisina kaikkia ihmisoikeuksia nauttivina ihmisinä, tilanne on inhottava. En haluaisi tulla niputetuksi samaan ryhmään naisia vihaavien miesten kanssa, mutta ymmärrän, jos joku nainen ei aina jaksa erotella.

Asia siis hyvä, entäs itse teos? No, kohupamfletti, siis melkoisen pieni lipare, reilut 60 sivua isoa pränttiä pienillä sivuilla. Käytännössä tämä on siis yksittäinen essee, jonka ympärille olisi voinut kirjoitella vaikkapa kokonaisen esseekokoelman. Tahtoo siis sanoa, ettei tämä kyllä mitenkään ole 25 € hinnan arvoinen.

Kieltämistä ajatellen kannattaa myös muistaa, että kyseessä ei ole mistään virallisesta julkilausumasta, vaan yhden ranskalaisen bloggaajan näkökulmasta. Sellaisena tämä ei ole mitään ainutlaatuisen erikoista ajattelua, kunhan ihan sujuva ja vetävä vihanpurkaus, joka epäilemättä lämmittää ja koskettaa naislukijoita, jotka eivät ole vastaavankaltaista tekstiä aiemmin lukeneet.

Jos räväkkä otsikko ja kaikki kohu saa jonkun miehen tarttumaan teokseen, lukemaan ja valaistumaan, mikäpä siinä, mutta valmiiksi feministeille tässä on kovin vähän uutta. Vastaavan tasoisia tekstejä lienevät aihetta sivuavat blogit pullollaan. Teoksen ajattelua ei muutenkaan kannata lähteä johtamaan kovin paljon pidemmälle intersektionaalisen feminismin puolelle, tämä on hyvin pitkälti valkoisten keskiluokkaisten naisten feminismiä tämä.

Kaikkien naisten kannattaa kuitenkin muistaa se, mistä Harmange muistuttaa: aina epävarmuuden iskiessä kysy itseltäsi, mitä keskinkertainen mies tekisi? Kun luottaa yhtä vankkumatta itseensä kuin keskinkertainen valkoinen mies, pääsee elämässään pitkälle!