Murhe ja autuus
Avioliittoani sivusta seurannut voisi ajatella, etten ole millään tavoin pyrkinyt olemaan hyvä tai edes parempi vaimo. Tai että sen illan perusteella näytin nimenomaan haluavani olla juuri sellainen kuin olin ja päässeeni vuosien ponnistelujen jälkeen siihen, mihin pyrinkin. Sitä ei ulkopuolinen näkisi, että olen suurimman osan aikuisiästäni ja koko avioliittoni ajan yrittänyt muuttua juuri päinvastaiseksi kuin olen.
Murheen ja autuuden pääosassa on nelikymppinen Martha, joka asuu Oxfordissa lääkärimiehensä Patrickin kanssa. Martha ja Patrick ovat tunteneet toisensa nuoresta asti; Patrick on kuin lapsuudenkodin sohva, joka on vain aina ollut siinä. Patrick on kaikkien mielestä mukava. Patrick on myös juuri jättänyt Marthan, kaksi päivää Marthan 40-vuotisjuhlien jälkeen, juhlien, joita Martha ei oikeastaan halunnut, mutta jotka Patrick silti järjesti. Nyt Martha on yksin pariskunnan Oxfordin kodissa.
Tämä on Murheen ja autuuden lähtötilanne. Siitä kirja hyppää taaksepäin Marthan lapsuuteen ja kertoo tämän perheestä. Ingrid-siskosta, joka nykyään lähinnä saa jatkuvasti lisää lapsia. Runoilijaisästä, joka kirjoitti yhden runon, sai ison ennakon tulevaa runokokoelmaa varten, eikä sitten ikinä pystynyt kirjoittamaan enempää. Kuvanveistäjä-äidistä, joka on levoton, juo liikaa, eikä kestä sukulaisiaan. Äidin Winsome-siskosta ja tämän tavattoman hienosta perheestä, ja sitä kautta myös Patrickista, puoliorvosta pojasta, joka eräänä jouluna päätyy perheen Oliver-pojan mukana sisäoppilaitoksesta viettämään joulua Marthan sukulaisten kanssa, koska hänen isänsä yksinkertaisesti unohti hankkia Patrickille lentolipun kotiin jouluksi. Jouluista tulee tapa ja Patrickista ikään kuin yksi serkuista – ja lopulta myös Marthan puoliso.
Marthalla on mielensä kanssa vaikeaa. Hän on usein masentunut, saa raivokohtauksia, heittelee Patrickia esineillä, rikkoo tavaroita... Joskus hän työskenteli Voguessa ja haaveili romaanista, mutta nelikymppisenä hänellä ei ole lapsia (luojan kiitos, ajattelee Martha, joka on varma, että olisi kammottava äiti) ja hän kirjoittaa työkseen kolumnia ruokakaupan lehteen. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä. Lopulta Martha tapaa psykologin, joka antaa hänelle vastauksen, joka on kuin lukkoon sopiva avain. Se avaa elämään uusia näkökulmia. Jos mennyttä ei voi muuttaakaan, niin ainakin tulevan voi nähdä uudessa valossa.
Murhe ja autuus kertoo raskaista asioista, mutta se ei ole pelkkää murheissa vellomista. Sillä on myös hauskat hetkensä, Meg Mason kirjoittaa oivaltavaa, napakkaa ja terävää tekstiä. Ihmisiä kuvaillaan hauskan piikikkäästi, mutta toisaalta kirjasta henkii myös lämpöä ihmisiä kohtaan. Yksi siitä välittyvä asia onkin, miten ihmiset ovat usein monimutkaisempia kuin päältä päin näyttäisi. Winsome-täti esimerkiksi: ensin tädistä piirtyy kammottavan yläluokkainen ja snobi vaikutelma, mutta pinnan alla täti on aivan toisenlainen ihminen.
Ennen kaikkea kirja on hieno kuvaus siitä, millaista elämä mielenterveysongelmien riepoteltavana voi olla. Marthalla on tukenaan enimmäkseen välittävä ja huolehtiva perhe, ja kirja kuvaa hyvin myös sitä, millainen vaikutus perheenjäsenen mielenterveysongelmilla muuhun perheeseen on. Isä, äiti, sisko ja Patrick kohtaavat Marthan mielenterveysongelmat kukin tavallaan, kestävät tai eivät kestä, omista syistään. Kirja kerrotaan Marthan näkökulmasta, joka on tietysti omalla tavallaan rajoittunut ja kirjan loppupuolen vahvuuksia onkin se, miten Martha joutuu lopulta kohtaamaan sen, millainen vaikutus hänen ongelmillaan ja tavallaan käsitellä niitä on ollut hänen läheisiinsä.
Murhe ja autuus on oikein vaikuttava teos ja paitsi hyvää kirjallisuutta, myös omiaan edistämään ymmärrystä mielenterveysongelmia kohtaan.