Ratings1
Average rating5
Metsässä juoksee nainen on Elina Airion esikoisteos. Kuuntelin Takakansi-podcastista kirjaa käsittelevän jakson ja sen perusteella tämä nousi kyllä ehdottomasti lukulistalle. Nyt kun kirja on luettu, en voi kuin hämmästellä, millaisen kirjan juuri luin.
Kirjan pääosissa on kaksi naista. Nimetön päähenkilö työskentelee perhevalmentajana yksityisessä sosiaalialan yrityksessä. Hänen asiakkaansa on Mimi, joka on saanut palvelukoordinaattorin kanssa käydyn keskustelun perusteella itselleen valmennustyön työjakson, jonka aikana työskennellään konkreettisesti palveluyrityksen valmennusmallin parissa, jotta Mimi saa uusia keinoja arjessa toimimiseen lastensa kanssa. Tapaamisia on kahden viikon välein ja niissä käydään läpi viisiportainen positiivisen vanhemmuuden vahvistamisen malli.
Kammottavaa lässytystä, siis. Lukijalle on hyvin pian selvää, ettei tällaisesta vanhemmuusvalmennuksesta ole juurikaan apua, Mimille varsinkaan, ja samoin valmennustyön kanssa tuskailee kirjan päähenkilö, joka oikeastaan haluaisi tehdä jotain muuta kuin raportoida suoritetuista valmennuskäynneistä puhelinsovelluksella esihenkilöille, joita kiinnostavat vain mitattavat suoritukset, tehokkuus ja palaverit.
On muutakin. Viherkasveja! Valtavasti viherkasveja, asunto on oikea metsä tai viidakko. Ja sitten se kieli, Airion huumaava kielenkäyttö, joka todella herättää ne viherkasvit ja koko tämän teoksen henkiin. En yritäkään selittää, annan sen sijaan näytteen siitä, miten Mimin kodin viherkasveja kuvataan:
Anopinkieliset kellanvihreät, jäykät lehdet nousevat maasta, muorinkukat ja pennimuorit ja nukkumaijat varsineen ovat vieneet tilan hyllyillä, ikkunalaudoilla, sohvapöydällä, niiden paksut ja tummat ja lamoavat, silkkiset ja juoruiset lehdet, kirjavat ja viheriöivät, aluskasvien kumarat kiharat. Homssuinen, kierovartinen vihreä luo hiuksiaan ikkunan luona ja kierreröyhyvihvilät, venyttelevät juorut ja vihunoivat vehkat ujuvat verhotankoja kohti ja rungoistaan, kaikkien kasvien lehdiltä, varsilta, ilmajuurista ja köynnöksistä ryöppyää katon sulkeva metsä, jonka sisällä vaeltaa puita ja pensaita, reheviä viherkieliä ja väärään maahan joutunut palmuu. Ilmassa kylvyttelevät tillandsiat ja metsän ruukut ovat lämpiminään sirkkalehtien pieniä suppusuita, niiden lauhkeita, pulleita lehtisuonia.
Metsässä juoksee nainen
Metsässä juoksee nainen
Metsässä juoksee nainen
Metsässä juoksee nainen