Säädyllinen Murhenäytelmä

Vähän raskas – melkein viikkohan tämän parissa meni – mutta olipa antoisa. Paikoin kirja oli (vahingossa) todella hauska, mutta olihan tässä riipiväkin puolensa. Hienoa suomalaisen sivistyneistön perhe-elämän kuvausta. Miten kulisseja ylläpidetään, kun perheidylliä ravistellaan pahemman kerran?

Ehkä vähän jäin miettimään, minkä verran Naimin ja Arturin tarinalla lopulta oli merkitystä. Ilmeisesti se oli kuitenkin se kirjailijalle omakohtaisempi tarina, mutta silti selvästi sivuosassa Tohtorin perheen säädyllisen murhenäytelmän rinnalla. Tylyimmillään Naimin ja Arturin yhteiselo oli kyllä karmivaa, anopin dementian aiheuttama luonteenmuutos oli aika julmaa kuvausta.

Kiinnostavaa ajankuvaa, enpä ollut mitään tällaista ennen lukenut.