Sade lankeaa

Avustustyöntekijän elämää Etelä-Sudanissa 1990-luvun kansanmurhien aikaan, keskellä sotaa ja nälänhätää. Kolmen avustustyöntekijän on tarkoitus käydä tutustumassa Adekin kylään, lentokoneen pitäisi jättää heidät paikalle ja tulla pian hakemaan, mutta väliin osuu pommi-isku, joka tuhoaa kiitoradan. Kyytiä kotiin on siis turha odotella heti ja parin päivän vierailusta tulee useamman kuukauden mittainen.

Lääkäriopiskelija Maria joutuu tulikokeeseen järjestämään ruoanjakelua ja sairaanhoitoa nälänhätään kuoleville ihmisille. Kapinallisjohtajat vahtivat kylää, jossa pelätään jatkuvasti pohjoisen joukkojen hyökkäyksiä. Nälänhätä ei johdu yksin luonnonilmiöistä, vaan on tietoinen sotastrategia: paikalliset ihmiset halutaan tarkoituksella näännyttää nälkään.

Wynne-Jones kertoo tarinaa Marian näkökulmasta kahdella aikatasolla. Toinen taso on tapahtumien keskellä, toinen kymmenen vuotta myöhemmin. Lukija saa helpotuksekseen tietää, että Maria selviää kyllä – mutta samalla on ilmeistä, ettei Maria ole selvinnyt täysin ehjänä ja että Adekissa on tapahtunut jotain paljon traumaattisempaa kuin vain matkan keston venyminen päivistä kuukausiin.

Maahaasteeseen Etelä-Sudan; ei ole täydellinen eli paikallinen kirjailija, mutta veikkaan, ettei sellaista ihan heti tule vastaan.