Sielun veli

Tästä lähtee matka Tanssiva karhu -palkitun runouden pariin. Ensimmäisenä palkinnon voitti runoilija Sirkka Turkka, vuonna 1994 jo valtaosan tuotannostaan julkaissut, pariin otteeseen Valtion kirjallisuuspalkinnolla ja kertaalleen Finlandialla palkittu runoilija.

Kokoelma kulkee monenlaisissa maisemissa. Kotoisemmista oloista, koirien, hevosten ja metsästyksen parista, liu'utaan Dubliniin, sieltä Iowaan, tekstiin lipuu englantia enemmän ja enemmän, kunnes runot ovat kokonaan englanniksi. Lopuksi palataan suomeen, mutta ympäristönä on Palestiina ja Israel. “Armeijaa pistoolit lonkalla tiukkana / kuin tulppaanit, ammuksia enemmän kuin / lapsia ja lapsia on paljon. / Se on vähän kuin day in, day out.”

Englanninkieliset tekstit eivät minua puhuttele oikeastaan millään tapaa, ne liukuvat ohitse jälkiä jättämättä. Onneksi niitä on lyhyelti ja kokoelman pääpaino on muualla. Kannessa on oranssi vaahteranlehti, ollaan siis syksyssä. Tunnelma onkin jotenkin syksyisen surullinen, talvisen luminen (“Sataa lunta, kulunutta käärinliinan vertausta.”), väreillen menetystä ja alakuloa.

Onhan tämä Turkan teksti iskevimmillään todella puhuttelevaa ja pysäyttävää:

Minun on kylmä tässä maailmassa,
josta sinä vedit kynäsi ja kamppeesi pois,
menit itse edelläsi, yöhön,
kuin palava soihtu.
Sinä toivoit mustaa yötä, ja kokonaan mustaa
hevosta, kannusta sitä nyt päin pimeää.
Kun metsä on lumesta sekaisin,
sinun pääsi ihan hyvin sekaisin
ja niin täynnä kaunista pimeää.