Sokeriplantaasin valtiatar

Ensivaikutelma ei ollut kummoinen: ensi alkuun tämä vaikutti vähän turhankin viihteelliseltä ja kepeältä. Mitäpä minä seksikohtauksia vastustaisin, mutta kirjan lesbo- ja twincest-kohtaukset vähän yllättivät. Tämä puoli kirjasta jäi kuitenkin paljon vähemmällä, kun tarina pääsi varsinaiseen asiaan eli kun espanjalainen ylimystöperheen tytär Ana onnistuu hankkiutumaan naimisiin miehen kanssa, jonka myötä hän pääsee uuteen maailmaan, Puerto Ricoon, emännöimään sokeriplantaasia.

Elämä rappeutuneella sokeriplantaasilla on vaikeaa ja luvassa on monenlaisia vastoinkäymisiä. Työvoimaa on liian vähän ja se on huonoa, maata on liikaa työntekijöihin nähden, laitteistot ja koneet ovat huonokuntoisia ja vanhentuneita, alue on todella syrjäinen ja niin edelleen – on suoranainen ihme, että mitään ylipäätään saadaan aikaiseksi. Analla on kuitenkin taistelutahtoa ja intohimoa taistella vastoinkäymisiä vastaan.

Siitä tässä kirjassa on kyse: Anan sortumattomasta sisusta ja tahdosta. Siirtomaa-aikainen Puerto Rico lyö plantaasia taudeilla, hurrikaaneille ja orjakapinoilla, mutta Ana vain sinnittelee, koska hän on halunnut esivanhempiensa tapaan seikkailla ja olla jotain muuta kuin yläluokkaisen naisen ahtaan elämäntavan vanki. Selviytyminen on mahdollista, mutta maksettava hinta on kova.

Sokeriplantaasin valtiatar pyörii myös orjuus- ja siirtomaakysymysten ympärillä. Sokeria tuotetaan orjatyövoimalla, se on itsestäänselvyys, jota plantaasinpitäjät eivät kyseenalaista. Muut kyllä kyseenalaistavat ja kun alueen muista maista alkaa kantautua viestiä orjien vapautumisesta ja viimeistään Yhdysvaltojen sisällissodan päätyttyä paine orjuudesta luopumiseen kasvaa. Toisena juonteena on asema Espanjan siirtomaana: emämaa ei juuri siirtomaahansa panosta, mutta riistää veroja minkä ehtii.

Tavallaan Sokeriplantaasin valtiatar on aika kevyttä viihdettä, mutta historiallinen aihe ja siihen liittyvät yhteiskunnalliset ja sukupuolirooleihin liittyvät kysymykset tuovat kirjalle mukavasti lisäarvoa, joka ainakin minua miellytti sen verran, että alkuun kolmen tähden arvoiselta vaikuttanut kirja taittuu lopulta neljään tähteen.