Täytetyn eläimen lämpö

Takakansi kuvailee Tytti Heikkisen esikoiskokoelmaa hakukoneella tuotetuksi runoudeksi, mutta kertoo, ettei kokoelma etsi tekstuaalista kaaosta, vaan pyrkii koherenssin tavoitteluun. Kuvaus on osuva: aines voi olla levotonta ja kokonaisuudessakin on tiettyä pyrähtelyä, mutta Täytetyn eläimen lämpö on sittenkin vallan täyspäistä luettavaa. Nämä tarinafragmentit vaikuttavat varta vasten kirjoitetuilta.    Heikkisen runoissa on jotain ilahduttavaa. Pidin niihin piirretyistä henkilökuvista. ”Korpiselkäläinen Ilja Iljits”, esimerkiksi, on jotenkin aivan absurdi kuvaus Ilja Iljitsin vaiheista, joka päättyy ihastuttavaan toteamukseen “On sanomattakin selvää, että hän villitsi kiinalaiset Stuttgartissa.”, kun on ensin kerrottu, miten vallankumouksen yhteydessä Ilja Iljitsin äänihuulet jouduttiin halkaisemaan ja myöhemmin kittamaan takaisin yhteen, luoden Ilja Iljitsille omintakaisen tavan laulaa.    ”Lahoamisen päättyminen”-osion tekstit onnistuivat hipaisemaan useampaan kertaan, näissä runoissa on jotain syvästi nautinnollista.   

Lääkäri katsoi ääriviivoja, näki niissä vainajan
ei ole varma, voiko pitkittää elämää
mutta lupasi jättää valot päälle

varmuuden vuoksi. 

Täytetyn eläimen lämpö

Siitä emme valitettavasti voi antaa tietoa.
Minä olen vain pieni järvi jossa eräs mies hukkui.