Tuntemani vieraat

Claudia Durastanti (s. 1984) on italialainen kirjailija ja kääntäjä. Hän on kirjoittanut neljä romaania, joista tämä neljäs, La straniera on noussut kansainväliseksi hitiksi: se on käännetty jo yli 20 kielelle. Romaani kertoo Durastantin omasta perheestä: hän on kuurojen vanhempien kuuleva tytär, jonka vanhemmat ovat kieltäytyneet käyttämästä viittomakieltä, joten hänellä on omiin vanhempiinsakin yhdenlainen kielimuuri.

Tätä romaania ei välttämättä kannata ottaa täysin uskottavana kuvauksena tosielämästä (“Minä ja isäni kilpailimme siitä, kumpi kertoi mahtavimman valeen, ja molempia ajoi sama häpeämätön halu onnistua vilpissämme”, Durastanti itse sanoo). Perhemytologia alkaakin jo ristiriidalla. Miten Claudian vanhemmat tapasivat? Äidin mukaan isä oli aikeissa hypätä kuolemaansa sillalta Trasteveressä, isä taas kertoo pelastaneensa äidin varkaiden kynsistä Trasteveren asemalla. Siitä alkaa varsin monimuotoinen ja värikäs perhekuvaus.

Tuntemani vieraat on jaettu osioihin: Perhe, Matkat, Terveys, Työ & Raha, Rakkaus. Ajatus on ilmeisesti ollut, että kirjaa ei ole mitenkään välttämätöntä lukea lineaarisesti tässä järjestyksessä, vaan osioita voisi poimia mielensä mukaan. No, tämä suomennos ainakaan ei sellaista lukutapaa edistä, koska osioista tulee tietoiseksi vasta, kun niihin lukiessa törmää. Ehkä sisällysluettelo heti alussa olisi ollut hyvä ja ohjannut huomaamaan, että tällaisia erilaisia osioita on ja ehkä niihin voikin tarttua haluamassaan järjestyksessä. Ilmeisesti englanninkielisessä laitoksessa on tekijän jälkisanat, joissa Durastanti on kertonut unelmansa olleen, että osiot esiintyisivät kirjan eri kappaleissa sattumanvaraisesa järjestyksessä.

Näiden isojen otsikoiden alla Durastanti kertoo itsestään, vanhemmistaan, heidän taustastaan. Suku on italialais-amerikkalainen, osa suvusta asuu Yhdysvalloissa, osa Italiassa paluumuuttajina. Durastanti itsekin on syntynyt Brooklynissä, missä sukua asui, mutta on varttunut Italiassa, kylässä jossa “oli enemmän lampaita kuin ihmisiä”, ja sittemmin päätynyt muun muassa Lontooseen. Hän on monikielinen maailmankansalainen, niinkuin nyt tämä romaanikin alkaa olla.

Mikään pitkä kirja Tuntemani vieraat ei ole, pituudeltaan vain 256 sivua, mutta on tähän kovin paljon saatu mahtumaan kaikennäköistä. Kirjan alkuosa on vanhempien elämäntarinan läpikäymistä ja sukulaisten eriskummallisuuksien listaamista, maastamuutosta, elämästä Etelä-Italiassa, isän kidnappaamaksi tulemisesta, muuttamisesta Lontooseen... ja siitä teos alkaakin lipua vaivihkaa käsittelemään muita aiheita, kuten Brexitiä, kuurouden luonnetta, viittomakieltä, opioidikriisiä, yhteiskuntaluokkia, rahankäyttöä ja rakkautta.

Kokonaisuus ei aiheiden runsaasta kirjosta huolimatta tunnu sekamelskalta. Durastanti etenee aiheesta toiseen sujuvasti liukuen ja kaikki tässä kirjassa lopulta nivoutuu omiin vanhempiin. Se on se ankkuri, johon kaikki lopulta kiinnittyy. Vanhempien kuurous, haluttomuus kommunikoida viittomakielellä, kummankin omaperäinen ja omintakeinen taiteellisuus, avioeroja ja sen mukanaan tuoma etäisyys, tässä tyttären ja vanhempien suhteessa – ja suhteessa Durastantin veljeen – on paljon sellaista, mikä tekee ihmisestä lopulta kirjailijan.

Kansiliepeen mukaan Kirkus Reviews suosittelee Durastantia Jenny Offillin ja Rachel Cuskin ystäville. Vaihtaisin tuohon suositukseen Cuskin tilalle ehkä ennemmin Deborah Levyn, jonka elämäkertatrilogiassa on jotain samaa kuin Durastantin ajatuksenjuoksussa. Kirjan sekoitus esseemäistä ajattelua, autofiktiota ja ihan silkkaa fiktiota ja kertojan jatkuva liukastelu näiden eri tyylilajien välillä toimii, lopputulosta on ilo lukea.