Ystävällisyys

Onpas edellisestä John Ajvide Lindqvist -suomennoksesta pitkä aika! Ajvide Lindqvist nousi Suomessakin suosituksi esikoisteoksellaan Ystävät hämärän jälkeen vuonna 2008. Suomennoksia tuli kerran vuodessa, kunnes Kultatukka, tähtönen jäi viimeiseksi vuonna 2011. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Ruotsiksi Ajvide Lindqvist on kyllä tehnyt yhtä ja toista, mutta ei ilmeisestikään juurikaan romaaneja. Himmelstrand-romaania vuodelta 2014 ei ole suomennettu.    Nyt päästään takaisin ruotsalaisen kauhun pariin. Katriina Huttunen on suomentanut vuonna 2021 ilmestyneen Vänligheten-romaanin. Ystävällisyys sijoittuu ruotsalaiseen Norrtäljen pikkukaupunkiin. Prologi vie meidät vuoteen 2002 ja esittelee kirjan päähenkilöt: Siwin, Johanin ja Maxin. Käy ilmi, että sekä Siwillä että Maxilla on jonkinlainen kyky nähdä tulevaan, ennakoida kammottavia tapahtumia. Sekä Siw että Max näkevät ennalta onnettomuuden, jossa lastenvaunut ovat jäädä bussin alle – mutta Siw pystyy estämään tapahtuman.    Sen jälkeen hypätään 16 vuotta eteenpäin. Siw hengailee ystävänsä Annan kanssa, aloittelee tämän kanssa salilla treenaamista ja harrastaa Pokémon Gota. Siwillä on tytär, Alva. Max ja Johan asuvat yhä Norrtäljessä hekin, vaikka varsinkin Maxista olisi odottanut enemmän. Hänellä olikin hieno ura edessään, mutta sitten reissu Kuubaan ja jokin siellä tapahtunut pyyhkäisi kaiken pois, ja nyt Max tekee matalapalkkahommia ja selviytyy elämässään kaksisuuntaista mielialahäiriötä tasoittavan Lamictalin voimin.    Norrtäljeen on palaamassa Marko. Hän onnistui siinä, mitä Maxinkin oli tarkoitus tehdä: bosnialaisten pakolaisten lapsi on tehnyt huikeaa uraa finanssialalla, tienannut paljon rahaa ja palaa nyt Norrtäljeen voittajan elkein. Miten Markon, Maxin ja Johanin ystävyyssuhde, joka on valmiiksi vähän epämääräinen, selviää tästä kotiinpaluusta? Markon kuvankaunis sisko Maria on myös palannut Norrtäljeen tehtyään maailmalla uraa mallina.    Tämä seurue muodostaa Ystävällisyyden ytimen. Se varsinainen tapahtumien laukaisija on kuvattuna kirjan kanteen: keltainen rahtikontti, joka eräänä yönä vain ilmestyy Norrtäljen satamaan. Kontin ensimmäiseksi löytävä koiranulkoiluttaja – ainahan se on koiranulkoiluttaja – on kuulevinaan kontin sisältä jotain ääntä, mutta koska kontin ja sen sijaintipaikan omistusoikeudet ovat vähän hämärät, kunnan väellä kestää kovin kauan saada aikaiseksi avata kontti. Kun kontti lopulta avataan, sen sisällä on jotain todella häiritsevää. Kontin avaaminen vapauttaa Norrtäljeen sellaista pahuutta, että olisi ollut parempi vain pitää kontti visusti lukittuna.    Ystävällisyys on pitkä kirja, yli 700 sivua. Ajvide Lindqvist käyttää paljon aikaa taustoittamiseen ja takaumiin. Siwin, Annan, Johanin, Maxin, Markon ja Marian elämänvaiheet tulevat perinpohjaisen tutuiksi. Hidas kehittely antaa romaanille myös aikaa hengittää, kuvata Norrtäljen tunnelman ja ilmapiirin kehittymistä vähän kerrassaan. Jokin on nimittäin tosiaan menossa pieleen kaupungissa. Ihmisten välinen ystävyys rapautuu. Onko kehitys vääjäämätöntä, vai onko kaupungin vallannut pahuus pysäytettävissä?    Kovin suuria kirjallisen analyysin lahjoja ei tarvitse, jotta Ystävällisyyttä voi lukea kommentaarina yhteiskunnan polarisoitumiselle ja yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymiselle. Ruotsissa ruotsidemokraattien nousu ja maahanmuuttoon liittyvät ongelmat ovat kiristäneet tunnelmaa. Tätä kehitystä Ajvide Lindqvistkin tarkastelee. Johan edustaa kirjassa tätä laitaa, yhdenlaista vihaa täynnä olevaa nettikirjoittelijaa. Johan ei kuitenkaan ole pelkkä karikatyyri.    Varsinaisesta kauhukirjasta ei ole kyse, vaikka kirjastoissakin tämä onkin herkästi luokiteltu kauhuun jo tekijän maineen perusteella. Kirjassa tapahtuu kaikenlaista epämiellyttävää, mutta ei tätä peloissaan tarvitse lukea, sen verran rauhallisesti ja hitaasti tapahtumat etenevät. Kirjan hitautta onkin moitittu, enkä sinänsä epäile lainkaan, etteikö tästä olisi voinut leikata aika laillakin. Pidin kuitenkin siitä, miten kirja eteni, joten itse en saksia tähän käyttelisi.    Kirjan läskifoobisia asenteita olisi kyllä voinut leikellä. Henkilöillä saa toki olla läskivihamielisiä asenteita ja sisäistettyä läskivihaa, mutta kertojan asenteellisuudesta en pitänyt. ”Siw on pyöreämpi kuin ennen, kyllä, meidän on kutsuttava häntä ylipainoiseksi.” Onko? Onko todella? Entä jos vain olisimme kutsumatta? No, ei Ajvide Lindqvistin teksti pahimmasta päästä ole, vaikka parantamisen varaa olisikin.    Kokonaisuutena Ystävällisyys oli hyvä, kirja jaksoi pitää otteessaan koko pitkän mittansa ja sen tunnelma oli kohdallaan. Ystävällisyys on hyvä aihe, minusta on hyvä että ystävällisyyden puolta pidetään ja sen tärkeyttä tuodaan esille. Siinä Ajvide Lindqvist onnistuu mainiosti: kirjan henkilöiden väliset suhteet voittavat ennakkoluuloja ja kasvattavat lämpöä kaiken synkkyyden ja ankeuden keskelle, joka pienellä ruotsalaispaikkakunnalla herkästi kukoistaa.