Mikko Saari
The beginning of the book left me a bit confused, but then I got the hang of the way Tardi tells the story. This is a very grim, nihilistic book, but how else can you handle such a topic? The brutality and the sheer idiocy of the war becomes crystal clear. No heroics here, just a brutal meat grinder of a trench war. This is an impressive book.
A counter-terrorist operation gone wrong, and operatives feeling guilty. Too bad the operation is so secret that even mentioning the name is a source of embarrassment and dangerous in itself. When a disgraced soldier comes up, things start to unravel, and then it gets interesting. This book has delightful dialogue, where everything is mentioned, except the matter at hand.
Jos olet jo lukenut [b:Alastalon salissa 6037442 Alastalon salissa Volter Kilpi https://d.gr-assets.com/books/1355473992s/6037442.jpg 6212964], Pitäjän pienempiä on ilmeinen jatko. Novellikokoelma – oikeastaan pienoisromaani ja muutama novelli – kertoo suurmiesten sijasta niistä pienemmistä. Pitkä avausnovelli Ylistalon tuvassa kertoo elämästä Alastalon mahtavan salin naapurissa, Ylistalossa, jossa patalaiska isäntä jauhaa joutavia tuvassa talvea viettävien merimiesten kanssa. Jos Alastalon salissa kuvasi toimeliaisuutta ja yritteliäisyyttä, tämä on sitten hieno laiskuuden ja joutilaisuuden kuvaus.Novelleissa kartoitetaan ihmiskohtaloita pitäjässä: vuoronsa saavat niin epäonninen kapteeni Kaaskerin Lundström, suutari Solenius, merimiehen leski Ketoniemen Riikka kuin Lindqvistin Taavettikin.
The Quentin Blake illustration evokes thoughts of Roald Dahl. I don't think that is a coincidence: this book is indeed quite similar to Dahl's books. It was funny, though not always. I found the setting too familiar, like I'd read the book before. The socio-political commentary wasn't terribly interesting. All in all, nice book to read to the kids.
Hieno lopetus ryövärisaagalle. Vai mitenköhän on? Vieläkö tarinaan jotain kautta jatkoa tehdään? En yllättyisi, mutta joka tapauksessa Iso-Hemmin Suuren rosvousoppaan salaisuus saadaan vihdoin selvitettyä ja rosvojoukot kohtaavat suureen välienselvittelyyn – tietysti Kaija Rosvolan häihin, jotka eivät siten mene ihan kuten oli suunniteltu. Hauskaa rymistelyähän tämä, edelleen.
Tämäpä oli toiminnantäyteinen lopetus trilogialle. Annukka Salama päästi tarinan karkaamaan käsistä toden teolla – metsästäjien kaupunk Venor oli melkoisen huikea ympäristö tarinan lopetukselle. Käänteet ovat villejä ja tarina varsin vetävä. Joone pääsee loistamaan tässä osassa, vaikka laajempi tarina ensisijaisesti Unnasta ja Rufuksesta kertookin.
Julkaisutahti näissä on kyllä kova, mutta mikäpä siinä: hauskoja, vetäviä tarinoita, ja geokätköilyteema kyllä toimii. Tässä se on vähän sivuosassa kyllä, enemmän keskitytään mökkimurtojen tutkimiseen ja muuhun hupailuun. Sivuhahmot näissä ovat kyllä sopivan älyttömiä, varsinkin Raparperin isä on sen sortin sohelo, ettei ole todellista. Hauska, hyvin kirjoitettu ja sopii hyvin vasta-alkaville lukijoille.
I think I've had enough. Once again, there's a clever murder mystery, but it's hidden under hundreds of pages of boring. Dave Gurney is mostly an annoying character, in an annoying setting. I don't see much development here, Verdon keeps repeating the same elements. The plot is pretty good, that I admit, and the ending made it worthwhile to read the book. However, I'm pretty sure that once the next Dave Gurney novel comes out, I'm going to pass.
Good sequel to [b:Blue Remembered Earth 9424053 Blue Remembered Earth (Poseidon's Children, #1) Alastair Reynolds https://d.gr-assets.com/books/1318599915s/9424053.jpg 14308470]. The scale is pleasantly epic, and the stakes high. Reynolds manages to create some interesting AI characters, too. I'm interested to see where he goes from here...
Irrallisia episodeja Reuhurinteen alakoulun menosta. Lyhyitä juttuja, varmasti helppoa luettavaa vasta lukemaan oppineille. Juttujen luulisi viihdyttävän eka- ja tokaluokkalaisia. Ella ja kaverit on kyllä minun mielestäni hauskempi, mutta Timo Parvela viljeleekin kirjoissaan aikuishuumoria, toisin kuin Tuula Kallioniemi. Kohderyhmälle kelvannevat molemmat yhtä lailla.
Ristoa odottaa yllätysperintö – jos Risto vain kelpaa Sevillassa asuvalle, hengenvaarallisesti sairaalle rikkaalle sukulaiselleen. Risto laitetaan edustuskuntoon ja Elvi ja Rauha haaveilevat jo rikkauksista – mutta eihän kaikki niin yksinkertaista ole.
Sukulainen, Ernesti Ohranen, on ikävä ihminen, ja hänen palvelijansa Arnold vaikuttaa suorastaan rikolliselta. Kaikki ei kuitenkaan tässäkään suhteessa ole niin yksinkertaista.
Hauska Risto Räppääjä -seikkailu, jälleen kerran.
Samantyyppinen opaskirja kuin [b:Tatu ja Patu pihalla 15790047 Tatu ja Patu pihalla Aino Havukainen https://d.gr-assets.com/books/1344251695s/15790047.jpg 21511298]. Ihan yhtä älyvapaita juttuja kuin ennenkin. Kahdeksanvuotias naureskeli tälle, eikä tätä aikuinenkaan vakavana lue. Erinomainen kirja.
No nyt on klassikko luettu. Arviossa ehkäpä tähden verran klassikkolisää. Jos suomalaisen kirjallisuuden suurista teoksista puhutaan, niin minusta [b:Alastalon salissa 6037442 Alastalon salissa Volter Kilpi https://d.gr-assets.com/books/1355473992s/6037442.jpg 6212964] ei kaipaa sitä “paras itsenäisyyden ajan suomalainen romaani”-määrettä, jota jotkut käyttävät erottamaan Seitsemän veljestä kaikista parhaaksi suomalaiseksi romaaniksi – kyllä se romaanina aika lailla kovempi on kuin Seitsemän veljestä.Mutta pahahan näitä on verrata, Alastalon salissa on kirjoitettu aika lailla kypsempään aikaan ja ympäristöön. Mutta on helppo uskoa, että tämä on ollut päräyttävä teos aikoinaan puitteissa, joissa arvossa pidettiin ylevää ja idyllistä kuvaa kansasta. Melkoisia velikultiahan nämäkin miehet, vaikka loppu onkin kaikin puolin onnellinen ja siististi paketoitu. Lienee vähän pakollinen ratkaisu, se.Kannattiko lukea? No toki. Vaikka kirja paikoin junnaa ja on näytelmämuodon vuoksi paikoin raskasta luettavaa, Kiven kielenkäyttö on kuitenkin hersyvää ja reipasta. Opinpa senkin, että “älämölö” on vanha ilmaus, jo Kivellä käytössä.
Hauska ja liikuttava. Vanhan jäärän pakinakokoelmasta on kasvanut täysimittainen henkilöhahmo ja juonellinen romaani. Mielensäpahoittaja ryhtyy pistämään asioita järjestykseen, muun muassa nikkaroimaan arkkua ja laatimaan testamenttia. Rintaperillinen ei oikein osaa suhtautua, ja monta muutakin perin herkullista käännettä aikaiseksi saadaan. Hieno kirja.
