Mikko Saari

Oivallinen kuvaus vuodesta keskivaikean masennuksen kanssa, mutta myös kirjailijantyön epävarmuuksista – osin tuttuja tunteita minullekin – ja introvertin äitiyden vaikeuksista. Sujuvasti kirjoitettu ja yllättävän paljon samaistusmispintaa tarjoava teos, vaikka ei itse olisikaan ollut masentunut. Mainio kirja.

Tämäpä oli taas näitä kirjoja, joita kohtaan oli hyvin vähän ennakko-odotuksia – en muista miksi tämän ylipäänsä kirjastosta varasin. Saatoin nuortenkirjaksikin ajatella. Luinpa kuitenkin itse, kun alkoi eräpäivä lähestyä ja hyvä niin, koska tämähän oli aivan mainio.

Kirja kertoo ensialkuun kahdesta druidista, jotka kiertelevät Brittein saaria etäisesti muistuttavaa maailmaa jo varsin modernissa ajassa. Pian käy kuitenkin ilmi että toisella druideista, Catilla, on pitkä, pitkä historia takanaan – hän on itse asiassa kuolematon, kiitos sovittamattomien tekojen ja niistä kannetun syyllisyyden taakan.

Tarina aukeaa hienosti, kun luvut vuorotellen ovat tarinan nykyhetkessä ja kuljettavat Catin tarinaa alusta eteenpäin.

Virus on tehnyt eläimistä vaarallisia ja syömäkelvottomia. Ihmiskunta janoaa lihaa ja toisaalta väestön liikakasvu on ongelma, joten... eiköhän käydä herkuttelemaan! Bazterrica ei kuvaa sitä, miten tähän skenaarioon on päädytty, vaan esittelee meille suoraan miehen, joka työskentelee “erikoislihan” tuotannossa.

Mies saa lahjana rotukarjaa edustavan näyttävännäköisen naaraan, mutta siihenpä ei niin vain suhtaudutakaan pelkkänä lihana, etenkin kun miehen oma avioliitto on riekaleina lapsen menetyksestä johtuneen trauman vuoksi.

Aika vastenmielinen juttu Rotukarja kaikkinensa on – mutta sellaisenaan se on napakka ja tehokas ajatusleikki ihmiskunnan lihanhimosta ja siitä, mihin se voi johtaa.

Joskus vuosia sitten tämän luin; syyllistä en enää muistanut, vaikka ratkaisusta joku haalea aavistus olikin. Ei lainkaan haitannut tätä uudempaa lukukertaa. Onhan tämä ilmeinen valinta uusien Christie-suomennosten listalle, sen verran isosta klassikosta on kyse. Jaakko Kankaanpään suomennos luistaa mukavasti ja Alice Martin on tehnyt hyvää työtä tarinaa ajavan lorun suomennoksessa.

Neekeripojista hankkiuduttiin eroon jo aikaisemmissa suomennoksissa (ja kirjan nimeksihän ylipäätään tuli Kymmenen pientä neekeripoikaa vasta 5. painoksessa vuonna 1968), en tiedä mihin asti saari oli nimeltään Neekerisaari, mutta nyt tapahtumat sijoittuvat Soldier Islandille ja lorussa puhutaan sotilaspojista. Hyvä niin. Jos joku nyt erityisesti rasismia kaipaa, ei hätää: kirjaan on kyllä jäänyt ripaus Christien kirjoissa häilähtelevää antisemitismiä.

Mutta joo – klassikkodekkarihan tämä. Itse pidän Christien huippuna Roger Ackroydin tapausta, mutta kyllä tämäkin perinteisten arvoitusdekkarien parhaimmiston listalle kuuluu ilmiselvästi. Tosimaailman logiikalla jutussa ei varmasti ole järjen hiventä, mutta Christien maailmassa tarina on hienosti rakennettu ja toimiva.

Tämä meni katalogeista jotenkin ohi, mutta Aamulehden juttu herätti kiinnostuksen ja nappasin varaukseen. Kannatti, kyllähän tämä hyvä oli ja luulen, että Rannelan kirjoja luen lisääkin.

Kiivaat kertoo tamperelaisista teinitytöistä jatkosodan aikaan. Mikä saa nuoret tytöt radikalisoitumaan siinä määrin, että he löytävät itsensä dynamiittikassin kanssa suunnittelemasta junaradan räjäyttämistä kommunismin ja Neuvostoliiton hyväksi?

Taitavasti kirjoitettu, erilaisilla aikatasoilla toimiva romaani on miellyttävän tiivis, noin 200 sivun mitassa ei ole mitään turhaa.

On tämä vain erinomainen sarja – ja vähän toisenlaista tulen ja jään saagaa. Kuopio, välirauhan vuodet ja monenlaisia näkökulmia arkeen. Tuomen perheestä Anna päätyy töihin ja saavuttaa vähän itsenäisyyttä ja etäisyyttä perheeseen, Hildallakin on liiketoimet mielessä ja Lassikin vaikuttaa vähän enemmän tolkulliselta ihmiseltä.

Kirja laajentaa näkökulmia Tuomen perheen ulkopuolellekin. Lehtivaaran rouva on englantilaismielinen, joka on yhä saksalaismielisemmässä ilmapiirissä vähän hankala kanta. Naapurin Juho-poika pääsee Lehtivaaran perheessä näkemään vähän herraskaisempaa menoa, mutta mahtuu silti pihapiirin poikien leikkeihin.

Tästä on ilo jatkaa seuraavan osan pariin.

Olipas osuvasti poimittu tämä kirja hyllystä Virginia Woolfin Oman huoneen perään, juuri sellainen iloinen sattuma, joka riemastuttaa.

Pidin jo aiemmin lukemastani Naiset, joita ajattelen öisin -kirjasta, mutta tämä oli vielä vetävämpi. Molemmat kirjat ovat enimmäkseen kertomuksia kirjan kirjoittamisen prosessista ja pohdintaa siitä, miten valitusta aiheesta ylipäätään saa kirjan kirjoitettua.

Onhan tässä haahuilevat hetkensä ja pokkarin teksti on tavattoman pientä pränttiä, mutta silti: huh, mitä tekstiä.

Ei ihme, että tämä on klassikko. Woolf iskee ytimekkäästi ja purevasti hampaansa patriarkaattiin ja antaa sen kuulla kunniansa.

Kirja on olennaisilta osiltaan edelleen ajankohtainen. Sikäli kun naisten asema kirjallisuudessa on parantanut, voidaan siirtää tarkastelua muihin vastaavassa asemassa oleviin ryhmiin, joiden ääni ei kuulu ja soveltaa samaa lähestymistä: muutkin kuin naiset tarvitsevat oman huoneensa ja oman rahansa saadakseen äänensä kuuluviin.

Oikein maukas nuortenromaani. 13-vuotias luku ensin, minä sitten perässä kun kuulin tarpeeksi kehuja. Oikein hyvä ja varmasti tuon ikäisenä olisi tehnyt vielä suuremman vaikutuksen, sen verran filosofisen ovela teos oli tämä. Kyllä kirjan aikamatkustuskuvio miellytti vielä aikuisenakin. Mainio kirja.

Aika lailla sensorttista kirjallisuutta, mitä Keltaiselta kirjastolta odottaisi: laadukasta, vakavaa ja raskaita aiheita käsittelevää.

Hieno kirja kertoo saksalaisesta eläköityneestä professorista Richardista, jonka vaimo on kuollut ja kotimaa – Itä-Saksa – kadonnut ympäriltä, läheiseen järveenkin on hukkunut mies, niin ei viitsi uimaan mennä. Vähän on siis mies tyhjän päällä.

Elämänsisältöä löytyy onneksi kohtaamisista maahanmuuttajien kanssa ja Richard päätyykin haastattelemaan maahanmuuttajia ja tutustumaan näiden tarinoihin. Siinä sivussa tutuksi tulee Berliinin nihkeä suhtautuminen maahanmuuttajiin ja EU:n hullu byrokratia, jolla pakolaisia pompotellaan.

Humaanin kirjan viesti on selkeä: pakolaiset ovat ihmisiä, joilla on omat tarinansa takanaan. Kannattaisi ehkä kuunnella.

Ei kyllä mikään ihme, että Roger Ackroydin murhaa niin suuresti arvostetaan: onhan tämä huikean hienosti rakenneltu mysteeri. Loppu tuli melkoisena yllätyksenä – ja tietysti kun taaksepäin katselee, niin kyllä, ymmärtäähän sen, vihjeitä on pudoteltu pitkin matkaa. Mutta vaaditaan Hercule Poirot'n pienet harmaat aivosolut, jotta kaikki detaljit saa soviteltua yhteen.

Pisteet myös kokonaisen luvun kestävästä mahjong-pelistä! Mahjong oli 1920-luvulla melkoinen villitys Englannissakin, joten on hauskaa, että se on dokumentoitu kirjaan aikakautensa ilmiönä.

Uusi suomennos virkistää teosta mukavasti.

Kolme ja puoli tähteä tuntuisi oikealta, mutta pyöristetään ylös, koska minusta on hienoa saada suomalaiseen kirjallisuuteen uudenlaisia ääniä.

Aurinkotyttö kertoo tavallisen tarinan: tyttö kohtaa pojan, tytön vanhemmat eivät hyväksy ja seuraa draamaa ja pahaa mieltä. Tarinasta tekee kiinnostavan sen sijoittuminen 1970-luvun Somaliaan, joka oli minulle ainakin ympäristönä vieras.

Kirjan päähenkilöt ovat aavikon paimentolaisia, mutta aavikko ei ole enää kaikki, mitä maailmassa on - on myös kaupunki ja koulutus ja niiden tarjoamat mahdollisuudet. Päähenkilö Shamsu haluaisi opiskella ja elää toisenlaista elämää kuin yksitoista lasta synnyttänyt äitinsä, mutta erityisesti isä on tiukkana – perheen kunnia ja tyttären maine ovat kaikki kaikessa ja perinteiden ylläpitäminen tärkeämpää kuin mikään muu.

Olipa hieno kuvaus elämästä Kuopiossa välirauhan aikana. Kannattaa lukea aikaisempi Mustat morsiamet, niin tulevat henkilöt tutuiksi, muuten on vähän ihmettelemistä kuka kukin on ja miksi ihmisten suhteet ovat mitä ovat.

Nyt äitiys on entistä suuremmassa osassa, Anna Tuomi kahden lapsen äitinä joutuu tasapainottelemaan erilaisten vaatimusten välillä ja huolehtimaan lapsista niukkuuden keskellä parhaansa mukaan. Kommunismin varjokin painaa yhä. Onneksi elämässä on valopilkkujakin ja hyviä ystäviä.

Enpäs ollutkaan aikoihin Christietä lukenut, lähinnä on tullut katseltua jokunen jakso Poirot'n tutkimuksia televisiosta. Nyt kun bongasin tämän kirjastosta varustettuna taikasanoilla “Uusi suomennos”, tartuin oitis asiaan.

En ole aikaisempaa suomennosta lukenut, mutta arvostan sen verran paljon uusien suomennosten tekemistä ylipäänsä, joten katsoin hetken sopivaksi tämän lukemiselle (ja laitoin saman tien muutkin uudet Christie-suomennokset varaukseen).

Kiperä murhatapaushan tässä: nainen kuolee modernisti kesken lentomatkan, nähtävästi kuolemansyynä on puhallusputkesta ammuttu myrkkynuoli – mutta miten kukaan pystyy ampumaan myrkkynuolen, ilman että kukaan matkustajista huomaa? Koneessa on sattumoisin mukana myös muuan H. Poirot, mutta valitettavasti tämä potee vatsaansa, eikä ole ollenkaan tietoinen tapahtumista ennen kuin on liian myöhäistä.

Varsin ovelan kuvion Christie on romaaniinsa kehitellyt, en usko että monikaan ratkaisua arvaa – sen verran moni yksityiskohta paljastuu kuitenkin vasta Poirot'n perinteisessä lopetuspuheenvuorossa.

Avaa hyvin Minna Canthin ajattelua. Hyvä johdatus Canthiin, etenkin jos tuotanto on lukematta ja Canth tuttu lähinnä (oivallisesta) Rouva C. -romaanista. Ja vaikka olisikin perusteokset luettu, tässä on myös paljon materiaalia Canthin kirjeistä. Ahola avaa hyvin aiheita teemoittain. Canth on kiinnostava hahmo ja nykynäkökulmasta sopivasti ristiriitainen – Canth oli kuitenkin aikansa lapsi, vaikka monessa asiassa onkin hyvin ajankohtainen ja moderni edelleen.

Oikein mainio kirja hipsterinuorten elämästä ja dramaattisesti neloisdraamasta: ystävykset tutustuvat vähän vanhempaan pariskuntaan ja tuttavuus syvenee ihastukseksi ja seurauksena on paljon draamaa ja epätoivoa. Rooney kirjoittaa napakkaa, melko vähäpuheista tekstiä, tuloksena on tiivis ja mielenkiintoinen romaani.

Monipuolinen kuvaus Japanista, vaikka kirja näennäisesti vain Tokiota tarkasteleekin. Siitä kuitenkin laajennetaan käsittelyä monenlaisiin yleisesti japanilaisiin aiheisiin. Karvinen on pitkään asunut ja työskennellyt Japanissa, joten kokemusta ja ymmärrystä asioista löytyy paljon.

Kirja ei ole pelkästään positiivista hyminää, vaan japanilaisen kulttuurin ongelmia ja kipukohtia käydään läpi kattavasti. Yleisvaikutelmaksi jääkin hyvin ristiriitainen kuva: Japani on kiinnostava maa, mutta moni asia on myös suomalaisittain oudolla tavalla vinksallaan.

Pitipä tähänkin sarjaan tarttua, kun on useammastakin sarjan osasta jäänyt sellainen kuva, että kovasti suosittuja ja kiitettyjä ovat. Eeva Joenpellon Lohja-sarjan myötä on jäänyt hyvä kuva kotimaista paikallishistoriaa käsittelevistä kirjoista ja Kuopiolla nyt on aina hyvä kuva minun mielessäni, joten mitäpä tätä enää väistelemään.

Ja mikäpä tässä, Mustat morsiamet oli oikein hieno kuvaus Annasta, joka muuttaa maalta kaupunkiin 1930-luvulla, ensin palvelustytöksi tohtorin ja tohtorinnan perheeseen, sitten pärjäämään omilla kun rinnalle löytyy mies, tumma Lassi. Taustalla vaikuttavat vielä vuoden 1918 tapahtumat, edessä odottaa sota, josta ei Annalla vielä ole mitään tietoa.

Kuopion murretta on aina iloa lukea ja kirjan tarina oli muutenkin sen verran kiinnostava, että sarjan parissa tulen vielä jatkamaan.

Upea kirja, oikea kunnon ristiretki tietämättömyyttä vastaan. Useimmilla ihmisillä on hatara ja vanhentunut käsitys maailman tilasta. Tiedon puute ei ole edes sitä, että ei arvailtaisiin väärin, vaan sellaista systemaattista väärinymmärrystä, joka saa vastaamaan kysymyksiin paljon huonommin kuin millaisen tuloksen saisi puhtaasti arvaamalla.

Muutamia olennaisia opittavia asioita tästä kirjasta:

- Älä puhu kehitysmaista ja kehittyneistä maista. Tällainen jako ei tee oikeutta maailman tilalle. Rosling esittelee neliportaisen mallin, jossa ihmiset jaetaan neljälle tasolle päivittäisten tulojen perusteella. Tämä malli kuvaa maailman tilaa huomattavasti paremmin, eikä niputa yhteen maita, joilla ei ole juurikaan tekemistä keskenään.

- On pidettävä mielessä kaksi asiaa yhtä aikaa: jonkun asian tila voi olla yhtä aikaa huono ja parempi. Näe kehitys parempaan suuntaan ja iloitse siitä, ja jatka sitten työtä, jotta asia muuttuu vielä paremmaksi. Vuonna 2017 alle viisivuotiaita lapsia kuoli noin 5,4 miljoonaa. Tämä on hirveä luku, mutta samalla suuri ilon aihe: 20 vuotta aikaisemmin vuonna 1997 luku oli 10,7 miljoonaa ja prosenttiosuus on kutistunut 8,3 prosentista 3,9 prosenttiin. Edelleen on siis työtä tehtävänä, mutta suunta on vahvasti parempaan.

- Bisnesihmisten kannattaisi alkaa pikkuhiljaa ottaa Afrikka ja Aasia vakavasti – tai ei ainakaan pidä antaa vanhentuneiden ja vääristyneiden käsitysten toimia päätösten taustalla. Afrikassa saattaa hyvinkin asua valtava määrä potentiaalisia asiakkaita.

Kannattaa lukea, Faktojen maailma on hyvin esitetty opas maailman ymmärtämiseen paremmin. Se esittelee yleisiä ajattelun ongelmia ja antaa hyviä ohjeita niiden välttämiseen.

Oikein sympaattinen YA-romanssipyörremyrsky, jossa kaksi teiniä kohtaa sattumalta, rakastuu ensi silmäyksellä (no, ainakin toinen) ja siinäpä sitten vietetään romantiikan- ja jännityksentäyteinen iltapäivä New Yorkissa.

Kierteenä tässä kaikessa on se, että suhteen toinen osapuoli Natasha on paperiton maahanmuuttaja, jota odottaa maastakarkotus samana iltana ja toinen osapuoli Daniel on korealaisten maahanmuuttajien lapsi, jota painavat vanhempien odotukset ja vaatimukset.

Kirja on aika notkeasti rakennettu, näkökulma vaihtelee Natashan ja Danielin kesken ja aina välillä otetaan sivuaskel johonkin ihan toiseen näkökulmaan. Se piti tarinan etenemässä vauhdilla ja salli kirjailijan valottaa päähenkilöiden taustoja ja antaa vähän eloa sivuhenkilöihinkin.

Kerralla luettava juttu, ei tämän kanssa pitkään vierähtänyt. Löytyi lukulistalle Tähtifantasian ehdokkaista. En tiedä, miten paljon tätä fantasiakirjallisuudeksi itse miellän, fantastiset elementit olivat aika kevyitä ja helposti tulkittavissa kirjan henkilöiden harhaisiksi näkemyksiksi, mutta tarina oli kyllä hyvin intensiivinen. Todella tiivis pienoisromaani! Tunnelma oli alusta loppuun upean painostava.

Oivallista arkifysiikkaa, Myrsky vesilasissa esittelee monenlaisia fysiikan ilmiöitä havainnollistamalla niitä arkisten näkökulmien kautta ilman kaavoja ja kaavioita. Toimii, etenkin kun Czerski on selvästi erittäin innostunut aiheestaan ja tämä innostus virtaa kirjasta lukijallekin todella iloisesti.

Välillä lähdetään kaikenlaisille tangenteille, mutta jutut pysyvät kyllä hyvin (melko laajojen) otsikoidensa alla ja Czerskin anekdootit ja tarinat ovat kiinnostavia ja hauskoja. Ja kyllä tässä ihan oikeista asioista puhutaan, välillä lukija saa olla tarkkana, jotta ymmärtää, mitä Czerski sanoo.

Mainiota tiedeviihdettä, suosittelen ja toivon, että Czerski kirjoittaa lisää.

Tämä tuli kirjastovarauksena, enkä ihan täysin hahmota, miksi tämän olin aikoinaan varannut. Ehkäpä kustantamon kuvauksen lukeminen antoi jollain tapaa kiinnostavan kuvan. Se, mitä käsiini sain, olikin sitten jotain muuta kuin mitä odotin, alle sata sivua lyhyitä katkelmia ja tutkielmaa sinisestä väristä ja aika lailla sitten muustakin.

Vähän on nyt pää pyörällä. Pitää ehkä palata näiden katkelmien pariin vielä, jotta ajatus hahmottuu.

Olipas hyvä. Tuli paljon tietoa ja näkemystä. Kiva formaatti, jos et jaksa lukea tekstejä niin lue nyt ainakin ne sarjakuvat, niistä saa vaivattomasti vähän kuvaa siitä, millaisten asioiden kanssa muunsukupuoliset painivat. Teksteistä sitten lisää.

Muunsukupuoliset ovat sen verran pieni ryhmä, ettei kaikilta tällaisia ihmisiä löydy lähipiiristä, joten on ilo, että ilmiöön ja ihmisiin voi tutustua helposti lähestyttävän kirjan muodossa. Tästä sai ihan hyviä lähtökohtia ja näkökulmia keskusteluille lasten kanssa. Jos muunsukupuolisuus tuntuu vieraalta ja vaikeasti hahmottuvalta asialta, Näkymätön sukupuoli kannattaa lukea.

Kauniisti kirjoitettu novellikokoelma, jonka tarinat eivät tunnu irrallisilta, koska ne linkittyvät toisiinsa – ne kertovat samoista paikoista ja samoista ihmisistä ja yhdessä novellissa mainittu asia pompsahtaa usein esiin toisessa novellissa.

Strout kirjoittaa jotenkin miellyttävän yksinkertaista kieltä, Kaikki on mahdollista on helppoa ja vaivatonta luettavaa, mutta myös kaunista ja hyvinkirjoitettua, selkeää kieltä. Kokonaisuus oli kertakaikkisen miellyttävä, vaikka aiheet olivat paikoin raskaitakin.