Mikko Saari

Rating rounded to 4 stars. A jolly good read, but not quite up to the standards of the best Flavia books. The new surroundings at Miss Bodycote's school for girls are a nice change of pace, but somehow I feel things go slightly overboard in this novel. There's just too much stuff, and things are perhaps a tad too complicated.

It's still really well-written and a very entertaining, quick read, though, so I won't complain much. But hopefully the next book in the series is something of a step backwards.

The setting was kind of interesting, but in the end the book left me cold. It just didn't make enough sense in the end, I suppose. There's more that could be done in this setting.

Entertaining romp. A pirate scifi thriller. Some pretty interesting world-building, I found the whole looking for treasures and listening to the messages from the bones quite interesting, and the world seemed to have some real depth and layers to it.

In Finland this is not particularly marketed as YA; reading those comments here on Goodreads do make sense. This is not like his usual style in that sense, and that's an explanation. But it's light entertainment, and as such, works quite well.

Old-fashioned horror stories. Ghosts and creepy stuff. A bit too old-fashioned and slow-going for my tastes, but the best of these were pretty good.

Nuori mies yrittää tienata rahaa kaupittelemalla luottokorttinumeroita rikollisille. Diili sujuu mukavasti, mutta komplikaatioilta ei silti vältytä. Ostaja joutuu viruksen uhriksi. Virus kryptaa kovalevyt, joilla ainoa kappale tiedostosta on. Jotta tiedostoihin pääsee käsiksi, pitää maksaa lunnaat REAMDE-peikolle, joka asuu T'Rain-nettiroolipelin virtuaalimaailmassa. Selitäpä tämä venäläisille mafiosoille, jotka haluavat tietää, missä tiedot viipyvät.

Siinä tämän yli tuhatsivuisen teknojännärin peruskuvio. Nuori mies on Zula Forthrastin poikaystävä. Zula Forthrastin setä on Richard Forthrast, omalaatuinen miljonääri, joka on rikastunut T'Rainin perustajana. Zula joutuu täysin syyttömänä sotketuksi hyvin mielikuvituksellisiin ja yllättäviin kuvioihin ja sitä kautta myös Richard joutuu mukaan.

Stephensonin tapaan tarina juoksee melkoisia mutkia ja lukija saa jatkuvasti mielenkiintoisia tietoiskuja mitä monipuolisemmista asioista. Epäilemättä kirjasta voisi vetäistä monta sataa sivua pois juonen kärsimättä, mutta samalla menetettäisiin jotain olennaista. Vähemmän tiedonjanoiset ihmiset lienevät silti hätää kärsimässä Stephensonin tyylin edessä. Noteerasin kyllä, että lopun kiitoksissa Stephenson ei kiitä kustannustoimittajaa (ballistiikka-asiantuntija sen sijaan saa vuolaat kiitokset). Kieltämättä juoni ei edennyt ihan tasaista tahtia ja paikoin hidas eteneminen turhautti, mutta pian tuli taas joku uusi käänne, joka sai taas tarinan etenemään kiinnostavaan suuntaan.

REAMDE on vähemmän nörttikirja kuin Cryptonomicon tai Anathem, muista Stephensonin kirjoista tulee mieleen lähinnä Interface. Stephensonin aseharrastus näkyy yksityiskohtaisissa asekuvauksissa ja tulitaisteluissa – mutta kiivaan tulitaistelunkin keskellä ehditään luennoida venäläisten erikoisjoukkojen lähitaistelutekniikoista. Terroristi, jota osoitetaan pistoolilla, pitää luennon kyseisen Makarovin iskurin erikoispiirteistä – eikä luento tunnu väkinäiseltä.

Tärkeät puitteet romaanille luova nettiroolipeli T'Rain on herkullinen tapahtumapaikka ja pelin kehityksestä ja vaiheista kerrotaan niin runsaasti, että vähemmästäkin tekee mieli päästä pelaamaan. Valitettavasti tosielämän World of Warcraftit ja muut taitavat vielä jäädä kauas T'Rainista... Moderni teknologia on muutenkin vahvasti kirjassa esillä: kirjan päähenkilöt googlaavat, twiittaavat, tekstiviesteilevät, facebookkaavat ja elävät täysipainoisesti globaalissa informaatioyhteiskunnassa. Se toimii. Stephenson on William Gibsonin ohella niitä harvoja kirjailijoita, jotka kirjoittavat kirjoja, jotka ovat toden teolla tässä ajassa.

Neal Stephenson -fanina nautin matkasta ja kirja täytti odotukset. Stephensonin teosten parhaimmistoon se ei nouse, mutta se olisikin jo todella paljon vaadittu. Stephenson on huikea, mestarillinen kirjailija ja REAMDE jälleen yksi mainio kirja – mutta seuraavaksi taas sitten jotain pykälän älyllisempää, kiitos. (22.2.2012)

Tällä kertaa ei kannata odotella yliluonnollisia elementtejä. Haruki Murakami kertoo sen tavallisen tarinan miehen kolmenkympin kriisistä. Kirjan päähenkilö Hajime on kouluvuosinaan yksinäinen, harvinainen ainoa lapsi. Hän kohtaa tytön, Shimamoton, toisen ainoan lapsen, jonka kanssa Hajime ystävystyy syvästi. Hajimen ja Shimamoton tiet kuitenkin eroavat.

Hajime elää elämäänsä — yliopistovuodet, työelämän tylsyys, uusi rakkaus ja lopulta menestys jazzbaarin omistajana. Nyt yli kolmekymppistä Hajimea vaivaa kuitenkin tietty tyhjyys, elämästä puuttuu jotain olennaista, vaikka töissä meneekin hienosti ja perhe-elämäkin kukoistaa. Sitten kuvioihin palaa Shimamoto...

Tavallinen tarina, siinäkin mielessä, että henkilöhahmot ovat muita Murakamin kirjoja lukeneille tuttuja. Hajime on Murakamin vakiomies, jollainen esiintyi Norwegian Woodissakin. Shimamoto taas on Murakamin tavanomainen mystinen nainen — vähän kuin Norwegian Woodin Naoko. Tutulta siis tuntuu, mutta tuntukoot, sen verran kauniisti Murakami taas kirjoittaa. Tekstissä on voimaa ja kauneutta. (15.9.2009)

Oikein juhlava kokoelma Fingerporia. Pikku-Fingerporeissa julkaistut tarinat olivat hauskoja. Jarlan 100 parhaan stripin valikoimasta oli helppo olla enimmäkseen samaa mieltä, kyllähän sieltä valtaosa omistakin suosikeista löytyi. Kehnoimpien strippien valikoima oli sekin kiinnostava; muutama selvästi hutijuttu kyllä, mutta kyllä siellä monta ihan hauskaakin juttua oli.

Douglas Coupland tunnetaan vuonna 1995 ilmestyneestä kirjastaan Micro-orjat. Aikansa koodarinörttejä kuvannut kirja on saavuttanut jonkinlaista kulttiklassikon mainetta. Nyt Coupland on päivittänyt kirjan 2000-luvulle: kanadalaiseen pelifirmaan sijoittuva jPod on monin tavoin sama tarina, mutta nykyaikaisessa muodossa.

Kirjan juonenkäänteet ovat parhaimmillaan herkullisen absurdeja, henkilöhahmot taas liioiteltuja karikatyyrejä — parhaimmillaan sentään oikein hauskoja. Henkilöistä ei välitä, mutta yllättävät käänteet, joihin Coupland heidät heittää kerta toisensa jälkeen jaksavat viehättää. Coupland esiintyy itsekin romaanissa olennaisena sivuhenkilönä. Kirjan Coupland ei ole mikään mukava tyyppi, mutta tehokeinona kirjailijan esiintyminen kirjassa tuntuu vähän tönköltä.

Tehokeinoista puheen ollen: kirja on täynnä sivuja, joilla on satunnaista tajunnanvirtaa valtavan kokoisin kirjaimin. Tämän kaoottisen sekamelskan merkitys jäi vähän hämäräksi. Lisäksi kirjassa listataan pariin otteeseen pitkiä numerosarjoja — kaikki alkuluvut tuhannen ja sadantuhannen välillä, piin 100 000 ensimmäistä desimaalia, 20 sivua satunnaislukuja — joille oli vaikea keksiä tarkoitusta. Kenties Couplandilla oli sopimuksessa minimisivumäärä ja ideat vähissä?

Turhaa kikkailua, jota ilman kirja olisi parempi, sanon minä. jPod jätti vähän ristiriitaisen fiiliksen, osa kirjasta ärsytti ja osa taas miellytti. Jos ei ole allerginen teennäiselle kikkailulle, jPod on huvittava tarina absurdien tapahtumien keskelle joutuvista pelinkehittäjistä. (26.1.2010)

Oletko juuttunut valokuvaamisessa kameran automatiikan vangiksi? Haluaisitko osata käyttää kameran manuaaliasetuksia ja hallita itse, millaisia kuvia otat? Bryan Peterson, kokenut valokuvaaja ja kouluttaja, osaa auttaa. Understanding Exposure latoo valokuvaamisen perusteet tiskiin lyhyesti ja ytimekkäästi. Tämän kirjan luettuaan ymmärtää valokuvaamista paremmin ja uskaltaa kuvata manuaaliasetuksilla.

Peterson avaa aukon, suljinajan ja ISO-arvon välistä kolmiota, selventää eri aukkokokojen merkityksen kuvalle ja kertoo, miten suljinnopeutta käytetään kuvan luonteen muokkaamiseen. Petersonin vinkeillä löytää paitsi oikean valotuksen, myös luovasti oikean valotuksen, jolla kuvat saa erottumaan teknisesti siistien, mutta hengettömien kuvien massasta.

Aivan kaikkeen tästä kirjasta ei ole. Eniten kirjan opeista hyötyy ulkoilmassa ja luonnonvalossa kuvaava. Salamankäytöstä Peterson ei puhu kuin ohimennen ja sisäkuvaus ei Petersonia hirveästi kiinnosta. Kirjan ansiokkaasti esittelemät perusteet pätevät kuitenkin jollain tasolla aina, joten kuka tahansa valokuvauksesta kiinnostunut kirjasta hyötyy. Kameran suhteen ei ole niin tarkkaa, kunhan käytössä on kamera, jonka kuvaussäätöjä voi muokata manuaalisesti.

Alunperin vuonna 1990 ilmestyneestä kirjasta on menossa jo kolmas laitos. Tämä vuonna 2010 ilmestynyt laitos käsittelee enemmän digikuvausta ja esittelee uusimpia kuvioita, kuten HDR-kuvausta. Kirjaan liittyy myös nettimateriaalia, jonka laatuun en ole ehtinyt perehtyä. Itse kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, sillä se on nopealukuinen, helppotajuinen ja inspiroiva — ja luonnollisesti täynnä upeita kuvia. Suositellaan kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille. (24.1.2011)

Time's Tapestry jatkuu ja käy aina vain mielenkiintoisemmaksi. Edellinen osa Conqueror jätti Englannin taakse ja nyt tapahtumien keskipisteessä on Espanja, joka oli Euroopan polttopiste 1200–1400-luvuilla. Maurit valloittivat koko Iberian ja olivat vyöryä jopa Pyreneiden yli. Kristityt eurooppalaiset onnistuivat kuitenkin lopulta valloittamaan Espanjan takaisin. Tämä taistelu ja siitä lähtien käynnissä ollut kamppailu islamin ja kristinuskon välillä on Navigatorin ytimessä.

Tälläkin kertaa ihmetellään ennustuksia. Nyt profetioita on jo useampia — ja ne kilpailevat keskenään! Pääosissa on kaksi vastakkaista näkemystä siitä, mitä edellisessä kirjassa esitellyillä Jumalan koneilla pitäisi tehdä ja mihin suuntaan ennustuksen mainitseman Kyyhkysen pitäisi lähteä. Mennäkö itään islamia vastaan vai länteen kohti uusia mahdollisuuksia?

Tarina on kiehtova ja mukana on paljon historiasta tuttuja elementtejä: Roger Bacon, espanjalainen inkvisitio, ristiretket ja niin edelleen. Tällä kertaa mukana on aikaisempaa selvemmin vaihtoehtohistoriallisia ja tieteiskirjallisia elementtejä. Tarina on myös aikaisempaa jännittävämpi, kiitos kilpailevien ennustusten. Näkökulmat historiaan ovat kiinnostavia.

Sarja jatkaa edelleen vahvana, joten viimeinen osa, Weaver, on aivan pakollista luettavaa. (1.9.2010)

Tom Webster on opettaja, jonka vaimo on kuollut onnettomuudessa. Tom lopettaa työnsä ja matkustaa spontaanisti Jerusalemiin tapaamaan opiskeluaikaista ystävää. Jerusalemissakaan ei kuitenkaan pääse pakoon syyllisyyttä ja surua.

Jerusalemin kaduilla vaellellessaan Tom kohtaa vanhan naisen, jolla on selvästi joku viesti Tomille, mutta viestin merkitys jää hämäräksi. Tarjoaisiko selitystä palanen Kuolleenmeren kääröistä, jollaista Tomin majatalossa kohtaama erikoinen vanha mies hänelle tyrkyttää?

Jerusalem on levoton kaupunki, jossa muslimit, juutalaiset ja kristityt ovat miltei sodassa keskenään. Tom on vaimonsa kuoleman – ja muiden tapahtumien – johdosta henkisesti raunioina. Sharonilla, Tomin ystävällä, on omat kriisinsä, eikä Tomin ilmestyminen paikalle varsinaisesti helpota tilannetta. Samaan aikaan vanha nainen ja Kuolleen meren kääröt haluavat kertoa Tomille ja Sharonille jotain olennaista aivan kristinuskon alkuajoilta...

Melkoinen keitos. Graham Joycen kunniaksi on sanottava, että kirja toimii: tarina on mielenkiintoinen monella tasolla. Se käsittelee vanhoja kysymyksiä kristinuskon naisvastaisuudesta ja Magdalan Maria, kuvaa Jerusalemia mielenkiintoisella tavalla, saa lukijan vuoroin pitämään Tomista ja inhoamaan tätä.

Harvinaislaatuisen ruma kansikuva varmasti osaltaan viivästytti kirjaan tarttumista, mutta hyvä, että tulin lukeneeksi. Requiem voitti August Derleth -palkinnon vuonna 1996 ja oli World Fantasy -finalistina, eikä suotta. (3.3.2012)

Severian on viimein päässyt perille Thraxiin, jossa häntä odottaa liktorin tehtävä. Severian on siis yhdistetty oikeudenpalvelija, teloittaja ja vankilanjohtaja Thraxin pohjoisessa linnoituskaupungissa. Kuten on jo tullut hyvin selväksi, Severianin kohtalo on kuitenkin muualla, joten tässäkään virassa Severian ei pitkään viihdy.

Koska virkasuhde ei pääty varsinaisesti ystävällisissä merkeissä, Severian joutuu pakomatkalle vuorille. Matkan varrella kohdataan paitsi uusia seikkailuja, myös monenlaisia vanhoja tuttavuuksia. Jälleen kerran mittakaava on paikoin hyvin eeppinen, välillä eksytään metafyysisiin pohdiskeluihin ja kerrotaan tarinoita, sitten taas on toiminnan aika.

Wolfe on aika epeli kuljettamaan tarinaansa. Tällekin osalle saagaa ropisi palkintoja ja ehdokkuuksia: Hugo-, Nebula-, World Fantasy Award ja BSFA-ehdokkuudet, British Fantasy Award eli August Derleth -palkinto ja Locus-äänestyksen voitto. Laatu siis säilyy pitkin matkaa. Tarina on ehdottoman omaperäinen ja kiehtova, vaikka välillä tuntuukin sortuvan harhailemaan. (12.6.2009)

Olipas hauska vertailu, kun aloin lukemaan Niemeä heti toisen historiikin, koko maailmaa käsittelevän [b:Verkottunut ihmiskunta 12377450 Verkottunut ihmiskunta John Robert McNeill https://images.gr-assets.com/books/1313430868s/12377450.jpg 517744] -teoksen jälkeen. Niemi keskittyy vain tähän niemeen, jolla asumme, mutta käsittelee alueen historiaa ja erityisesti kulttuurihistoriaa aina alkuräjähdyksestä 1800-luvulle asti.Kyllähän Hurme kirjoittaa osaa, vaikka tämä ei ihan yhtä päräyttävä teos ollutkaan kuin [b:Nyljetyt ajatukset 22286700 Nyljetyt ajatukset Juha Hurme https://images.gr-assets.com/books/1401768654s/22286700.jpg 41670933]. Mutta nautinnollista tekstiä yhtä kaikki ja kiinnostavia näkökulmia Suomeen ja suomalaisuuteen. Kirjallisuus, runous ja laulu on juhlaa, se Hurmeen tekstistä välittyy jos jokin.

Marcus on nuori mies, joka sattuu väärään paikkaan väärään aikaan. Marcus on kavereidensa kanssa livistänyt koulusta pelaamaan ARG-peli Harajuku Fun Madnessia, kun San Franciscossa tapahtuu massiivinen terrori-isku. Marcuksen kaveri loukkaantuu, mutta kun kaverit yrittävät pyytää apua, Department of Homeland Security nappaa heidät talteen epäiltyinä terrori-iskuista ja kuljettaa jonnekin aggressiivisiin kuulusteluihin, joissa ei tavallisista pidätettyjen oikeuksista ole tietoa.

Marcus ei katoa järjestelmän pyörteisiin, vaan pääsee vapaaksi. DHS lupaa kuitenkin pitää Marcuksen tekemisiä silmällä. Marcus ei lannistu, vaan aloittaa vastarintaliikkeen. DHS on tehnyt San Franciscosta poliisivaltion ja piinaa terrorismin vastaisen sodan nimissä viattomia kaupunkilaisia. DHS on muun muassa laittanut Marcuksen läppärin tarkkailuun. Marcus ei hätkähdä, vaan rakentaa Xboxista ja vahvasti salatusta Linuxista Xnet-verkon, jota DHS ei pysty vakoilemaan. Pikkuhiljaa Marcuksesta tulee jonkinlainen vallankumousjohtaja, joka organisoi vastarintaa DHS:ää kohtaan.

Little Brother on nuortenkirjaksi tuhti paketti. Se on vallankumouksellinen ja opettavainen. Se kannustaa vastustamaan mielivaltaa ja yksityisyyden loukkaamista epämääräisen yleisen hyvän nimissä. Kirjaan mahtuu paljon luennointia tarpeellisista asioista, kuten kansalaisoikeuksista ja kryptografiasta. Se on julma kuva kylmästä tulevaisuudesta – tai nykypäivästä, kyllä maailmaan näin hullua menoa terrorismin (ja piratismin ja lapsipornon) vastaisen taistelun nimissä mahtuu. Little Brother on moderni version Vuonna 1984:stä ja sellaisena sekä pelottava että tarpeellinen.

Kirjan saa ekirjana ilmaiseksi Doctorow'n nettisivuilta. (7.3.2012)

Yksitoistavuotias Jeliza-Rose matkustaa isänsä kanssa isän äidin luokse Texasiin, pakoon kotoa ja kuolleen äidin luota. Ei Texas ihan Tanska ja Juutinmaa ole, mutta saa luvan kelvata — isä, entinen rock-tähti, on jo siinä kunnossa, että Texasiin pääseminenkin on jo kelpo saavutus. Jeliza-Rose jääkin oman onnensa nojaan, seuranaan vain parhaat ystävänsä, joukko irronneita Barbie-nuken päitä.

Jeliza-Rose on aikaansaava nuori neito ja tutkii ympäristöään heti. Naapurustossa on kaatunut koulubussi, tulikärpäsiä, loputtomasti durraa — ja ihmisiä. Jeliza-Rose tutustuukin pian naapureihin, joilla on omat outoutensa. Luvassa on pelottavia hetkiä ja outoa romantiikkaa.

Kohtasin Tidelandin ensin Terry Gilliamin ohjaaman elokuvan muodossa. Gilliam ihastui tarinaan saatuaan kirjan luettavaksi mainostekstiä varten ja varasi elokuvaoikeudet heti. Tarina onkin Gilliamin tyyliin sopivasti outo ja kiero. Kirjallisista vertauskohdista Ampiaistehdas ei ole tunnelmaltaan kaukana.

Tideland on pieni, tiivis kirja, sellainen parissa tunnissa luettava. Elokuvakin kertoo tarinan hyvin, joten on makuasia lukeeko kirjan vai katsooko elokuvan. Molemmat kertovat saman oudon tarinan, eikä kumpikaan ole toista laajempi tai kattavampi. Molemmat ansaitsevat suosituksen, jos haluaa kohdata jotain outoa, mielikuvituksellista ja synkkää. (8.5.2010)

Wow. Wasn't expecting much, if anything. I just picked this up because it made the Tähtifantasia award short list in 2017, and, you know, it's a good award for picking up interesting books.

But this was good, very good. It's a short novel on loss, sorrow and dealing with all the pain that is related to that. Very simple, very emotional, and really quite well done. Jim Kay's amazing illustrations really make this novel; without them, a lot of the emotional power would be lost.

Very much worth reading.

Valtakunnan pohjoista rajaa vartioi Tornorin linna. Valitettavasti uhka tuleekin etelästä – paha Col Ista tulee joukkoineen ja valtaa linnan, tappaen samalla linnan valtiaan. Valtiaan poika, prinssi Errel, ei ole paikalla, mutta jää pian vangiksi. Vahdinkomentaja Ryke alistuu uuden valtiaan alaisuuteen, koska voi sillä tavoin pitää Errelin hengissä.

Ryke ja Errel onnistuvat lopulta pakenemaan Tornorista, kiitos avuliaiden viestinviejien. Vaan mihin tie heidät vie ja pystyvätkö he nousemaan Col Istaa vastaa ennen kuin tämä valtaa kaikki pohjoisen linnat? Ryken näkökulmasta kerrottu tarina sisältää paljon matkustamista ja jonkin verran henkistä kasvua – Ryke on hieman yksinkertainen pohjoisen soturi, perusäijä, jolle maailma tarjoaa paljon uutta ja ihmeellistä.

Nuoren, vain 23-vuotiaan kirjailijan esikoisteos Watchtower palkittiin vuonna 1980 World Fantasy -palkinnolla. Se hämmästyttää hieman: Watchtower on miellyttävä pieni tarina, mutta ei paljon enempää – ei siis mikään unohdettu klassikko, joka kaikkien pitäisi lukea. Kirjalla on pituutta vain parisataa sivua ja Lynnin ilmaisu on muutenkin varsin tiivistä ja lyhytlauseista. Lyhyessä kirjassa ehditään taistella, elää kaikessa rauhassa, oppia elämää ja taistella taas lisää.

Lynn on kuitenkin kerännyt aikalaisiltaan kehua ja kirjaa on ylistetty muun muassa yhtenä ensimmäisistä fantasiakirjoista, joissa kuvataan homoseksuaalista parisuhdetta luontevasti ja osoittelematta. Kirjassa on myös vahvasti feministisiä tai tasa-arvoa edistäviä sävyjä.

World Fantasy Award ei siis sittenkään petä. Watchtower oli leppoisa lukukokemus, josta jäi hyvä mieli. Suosittelen muillekin fantasian ystäville, sen verran Watchtower poikkeaa tavanomaisimmista kuvioista. Jatkan mieluusti Chronicles of Tornor -sarjan muihin kirjoihin (The Dancers of Arun ja The Northern Girl). (3.8.2010)

Jeffrey Ford maalailee synkän maailman, jossa ensimmäisen luokan fysiognomi Cley tekee työtään kaikella tieteellisellä tarkkuudella. Fysiognomia, luonteenpiirteiden selvittäminen ihmisen fyysisistä piirteistä, on tieteistä ylin ja ratkaisee kaikki rikokset vaivattomasti. Fysiognomiset piirteet voivat tuomita kenet tahansa ja rangaistus on aina kuolema.

Ylin fysiognomi Cley lähetetään pois valtakunnan keskipisteestä, Hyvinrakennetusta Kaupungista, kauas provinsseihin selvittämään rikosta, johon liittyy ikuisen elämän suovan hedelmän varkaus. Provinsseissa Cley joutuu kohtaamaan rakkauden voiman ja fysiognomian rajat.

The Physignomy on miellyttävän tiivis kirja. Reilussa 200 sivussa Ford ehtii pyöräyttää läpi kolminäytöksisen matkan rajoille, helvettiin ja takaisin, muuttuneena miehenä. Cley tekee matkaa niin ulkoisesti kuin henkisesti. Matkan varrella pohditaan moraalikysymyksiä ja kohdataan hyvin mielenkiintoinen joukko ihmisiä ja ilmiöitä.

Tämä World Fantasy -palkittu tarina on saanut pari jatko-osaakin. Niiden laadusta en tiedä, mutta parin näytteen perusteella Jeffrey Ford vaikuttaa hyvin taidokkaalta ja omaperäiseltä fantasistilta tai uuskummailijalta. (25.7.2009)

Mike McGill on yksityisetsivä. Pinkertonin Chicagon toimistossa nuori mies oli menestys, mutta muutto New Yorkiin ja oman toimiston perustaminen tekee McGillistä friikkimagneetin: hän saa vain täysin pimeitä tapauksia. Kuten vaikkapa keski-ikäisten miesten seksikultteja, jotka murtautuvat keskellä yötä strutsifarmeille. Vaan sitten tulee se kaikista pimein tapaus.

McGillin luokse tulee yllätysvierailulle Yhdysvaltain presidentin totaalisen vinksahtanut kansliapäällikkö, jolla on tarjota hämmästyttävä tehtävä: McGillin on löydettävä Yhdysvaltain kadonnut vaihtoehtoinen perustuslaki, jonka avulla täysin perverssiksi muuttunut maa saadaan palautettua ruotuun ja perinteiset arvot kunniaan.

Tehtävä ei ole helppo, mutta McGill on juuri oikea mies työhön. Alkaa matka halki Amerikan läpeensä perverssin puolen, kirja kun on kiertänyt kaiken maailman kummajaiselta toiselle. Sanotaan vaikka näin, että tässä kirjassa on kaikenlaisia ideoita ja värikkäitä seksuaalisuuden muotoja, jotka voivat järkyttää herkempiä lukijoita.

Takakannessa kirjaa kehuvat Joss Whedon, William Gibson ja Kinky Friedman. Näistä varsinkin Gibsonin kehut eivät yllätä, sillä tarinassa on gibsonmaista draivia ja modernin maailman ymmärtämistä. Crooked Little Vein on hykerryttävän hauska, napakasti potkiva, sopivasti vastenmielinen, vauhdikas ja kaikinpuolin yksi vuoden 2009 parhaista osumista. Loppu vain tulee vähän liiankin nopeasti, tarinaa olisi saanut jatkaa pidempäänkin.

Loistava kirja, suosittelen! (22.9.2009)

Eipä ole Sortland Parvelan veroinen kirjoittaja. Tykkäsin ihan säännönmukaisesti näistä Sortlandin osista vähemmän kuin Parvelan jutuista, näissä on jotenkin enemmän sellaista tyhmää rymistelyä. Kuvitus on edelleen hienoa ja hyvä juttu, että juoni saadaan nyt pakettiin ja nuoriso kyllä tykkäsi kovasti, vaikka minusta loppuratkaisu olikin lopulta vähän ennalta-arvattava. En nyt ehkä ihan ole kohderyhmää.

Kelpo sarja kyllä, kokonaisuutena tätä on helppo suositella nuorisolle luettavaksi.

Gabriel herää oudosta asunnosta verilammikosta muistinsa menettäneenä. Keittiön pöydällä on laatikollinen käteistä, eikä Gabrielilla ole mitään muistikuvaa siitä, mitä on tapahtunut.

Muistamattomuus vainoaa miestä, mutta niin vainoaa muutama muukin asia, kuten kummalliset näyt ja menneisyydestä tulevat kryptiset viestit. Gabrielin menneisyydessä on jotain synkkää ja mahdollisesti vaarallistakin, mutta Gabriel ei vain kykene muistamaan mitä.

Siitä alkaa vahvasti teologissävytteinen muistinmenetystrilleri, jossa riittää fantastisia elementtejä. Gabrielin päiväkirjamerkintöjen muotoon kirjoitettu kirja tykittää lopulta melkoisia maailmanlopun tunnelmia.

The Ninth Circle on nuoren, vuonna 1986 syntyneen kirjailijan esikoisteos. Se näkyy, paikoitellen. Tarinan käänteet ovat välillä vähän liiankin uskomattomia ja tyylikin välillä ehkä astetta huvittavampia kuin oli tarkoitus. Useammankin kerran oli lukiessa sellainen fiilis, että tästä saisi hyvän elokuvan. Päähenkilö Gabrielille niin tärkeä Budapestkin esiintyy kirjassa hyvin pinnallisesti, kauniina kuvina ja monumentaalisina tapahtumapaikkoina.

Esikoiseksi silti kelpo suoritus, kyllä tämä sivujakäännättävää ja mukaansatempaavaa viihdettä oli vaikka paikoin vähän hölmöltä tuntuikin. Sen verran lupaava teos siis, että kirjailija menee seurantaan ja toinen kirja Jasmyn hankintaan.

Bell on itse tavattoman ihastunut kirjansa kansikuvaan, eikä suotta. Suomalaisen Kustaa Saksin taiteilema kansi on todella tyylikäs. (24.5.2009)

Sarjamurhaaja kiduttaa uhrejaan, pääasiassa nuoria naisia, ja taltioi näiden kuolinkiljahdukset nauhalle. Näistä äänistä hän koostaa tuskan sinfoniaa, josta tulee liian voimakas, liian tuskallinen. Äänet repäisevät todellisuuden rikki ja vapauttavat jotain todella kauhistuttavaa, joka ensi työkseen hoitelee murhaajan itsensä päiviltä.

Paikalle osuu kadonnutta nuorta naista jäljittävä yksityisetsivä, joka huomaa, että jokin on pahasti vialla ja hälyttää poliisit paikalle. Alkaa poliisitutkinta, joka saa huolestuttavia sävyjä, kun tutkintaan osallistuvat poliisit joutuvat yliluonnollisten kokemusten kohteeksi. Pian mystisesti kuolleita ruumiita alkaa ilmestyä enemmänkin. Pimeä enkeli on vapaana...

Charles de Lint kirjoitti Angel of Darknessin alunperin 1990-luvun alussa salanimellä Samuel M. Key. Nimi ei ollut silloinkaan erityisen salainen, lähinnä varoitus lukijoille, että luvassa on paljon synkempää ja vastenmielisempää tavaraa kuin de Lintin muu tuotanto. Samoja juttuja tässä on kuin vaikkapa The Onion Girlissä — seksuaalista hyväksikäyttöä, väkivaltaisia parisuhteita ja muuta inhottavaa — mutta ote on kieltämättä astetta häijympi, hyviä fiiliksiä on mukana vähemmän.

Synkkää fantasiaa siis, eikä missään nimessä mikään hyvän fiiliksen kirja. Vaikka tarinan tietty kaavamaisuus vei sen pahinta terää, kirja onnistui parhaimmillaan maalailemaan mukavan epämukavia kauhumaisemia. Jos kestää lukea kuvauksia parisuhdeväkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, Angel of Darkness on lukemisen arvoista kauhufantasiaa. (19.9.2009)

Cory Doctorow'n fiktio toimii novellimuodossa. Overclocked on mainio kokoelma scifinovelleja.

Printcrime käsittelee tekijänoikeuksia ja 3d-tulostimia. When Sysadmins Rule the Earth kertoo maailmanlopusta, jonka jälkeen vain järjestelmäylläpitäjät ovat jäljellä.

Anda's Game on toisaalta jonkinlainen tulkinta Orson Scott Cardin klassikosta Ender (englanniksi Ender's Game), toisaalta edeltäjä For the Win -kirjalle, joka käsittelee samoja teemoja nettimoninpelien hikipajoista laajemmassa muodossa. I, Robot on nimensä mukaisesti kunnianosoitus Isaac Asimovin robottitarinoille, mutta käsittelee myös digitaalista oikeuksienhallintaa. I, Row-boat on ensimmäinen koskaan lukemani novelli, jonka päähenkilönä on soutuvene.

Kirjassa on lisäksi pienoisromaani After the Siege, joka syntyi Doctorow'n isoäidin muistoista Leningradin piirityksestä, yhdistettynä nykyaikaiseen piratismiin ja tekijänoikeuksilla jyräämiseen.

Kirjan tarinat ovat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. Doctorow onnistuu novelleissaan yhdistämään kiinnostavat tarinat mielenkiintoisiin ideoihin ja ajatuksiin.

Kaikki tarinat löytyvät luonnollisesti Cory Doctorow'n nettisivuilta ilmaiseksi. (1.1.2012)

Mainion Old Man's War -kirjan ensimmäinen jatko The Ghost Brigades kertoo siirtokuntien puolustusliiton pahamaineisesta aaveprikaatista, erikoisjoukoista, jotka on rakennettu kuolleiden ihmisten DNA:sta. Nämä supersotilaat kloonataan, kasvatetaan viikoissa aikuisen kokoisiksi, koulitaan muutamassa viikossa ja alle vuoden ikäisinä sotilailla on jo monta taistelua takanaan.

Tiedemies Charles Boutin, joka tietää ihmiskunnan sotilassalaisuuksia vähän liiankin kanssa, on loikannut muukalaisten puolelle. Petturi Boutin jätti jälkeensä kopion tietoisuudestaan, joka istutetaan yhden tällaisen supersotilaan aivoihin. Siirros näyttää epäonnistuvan, joten sotilas otetaan hyötykäyttöön — mutta entäs jos petturin tietoisuus nousee pintaan ja muistot palaavat?

Kirjassa on runsaasti futuristista toimintaa, mutta myös mielenkiintoisia ajatuksia. Millaiset moraalit voi olla kolmevuotiaalla supersotilaalla? Mikä tekee ihmisestä petturin? Millaista on kantaa toisen ihmisen muistoja? Scalzin tapaan kirja etenee toimivasti, viihdyttää ja mietityttää. Oivallinen teos, mutta Old Man's Warista kannattaa aloittaa.

Kirjan alku on, muuten, aivan nerokas. (3.2.2011)

Kenties parasta lukemaani Rantaa. Piirrosjälki on hienoa ja tekstistä saa selvää, se ei ole ollut mikään itsestäänselvyys aikaisemmin. Tarina jää vähän ohkaiseksi, en oikein saanut kiinni henkilöistä. Tällainen novellimainen pieni katkelma synnintunnossaan piehtaroivista ihmisistä. Ei lopulta suuremmin liikuttanut; tämä on toki sarjakuville yleistä.