Mikko Saari

Odotukset olivat korkealla, kiitos edeltäjien, oivallisen The Curse of Chalionin ja vielä paremman Paladin of Soulsin. The Hallowed Hunt sijoittuu samaan maailmaan, mutta Chalionin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, vaan tapahtumapaikkana on aikaisemmissa kirjoissa lähissä sivulauseessa mainittu Weald. The Hallowed Hunt onkin täysin itsenäinen, siinä missä edeltäjänsä liittyivät löyhästi yhteen.

Lordi Ingrey on saanut käskyn ottaa huostaansa korkeasukuinen Lady Ijada, joka valitettavasti on murhannut kruununperillisen. Vanha kuningas on vieläpä suunnilleen kuolinvuoteellaan, joten poliittinen tilanne valtakunnassa on epävakaa. Kruununperillistä ei sinänsä moni kaipaa, sillä prinssi Boleson tavoista on kiirinyt varsin kamalia huhuja ja mies vaikutti umpihullulta muutenkin.

Sinänsä tehtävä — nouda Ijada, vartioi matkalla ja toimita viranomaisille — kuulostaa yksinkertaiselta, mutta eihän se niin helposti käy. Sen kummemmin juonta paljastamatta mainittakoon, että Ingrey kantaa kirousta, jonka pakottamana hän yrittää muutaman kerran murhata suojattinsa. Niin, ja vuosia sitten Ingreyn sieluun on istutettu suden henki, joka on pysynyt vuosikaudet kiltisti hiljaa, mutta nousee nyt pintaan yllättävin seurauksin.

The Hallowed Hunt alkaa hitaasti, mutta lopulta tarina saa sellaista vetoa, ettei kirjaa malttaisi laskea kädestään. Bujold on erinomainen tarinankertoja. Chalionin maailma on edelleen erikoisen teologiansa johdosta kiinnostava ja The Hallowed Huntin lisäykset henkieläimineen ja muine kiekuroineen tekevät siitä vieläkin värikkäämmän.

Mukana on luonnollisesti myös romantiikkaa (arvatkaapa kaksi kertaa, rakastuuko pääpari toisiinsa), joka on kenties hivenen väkinäistä, ja Bujoldille tyypillistä huumoria, joka on huomattavasti luontevampaa. Edeltäjiensä veroinen The Hallowed Hunt ei ole, mutta oikein mainio kirja sittenkin. (30.12.2010)

Santarogan laakso Kaliforniassa askarruttaa ulkopuolisia. Joukko yrityksiä hankki alueelta tiloja, perusti liikkeitä ja joutui sulkemaan ne pian, koska kukaan paikallinen ei ostanut niistä mitään. Laakson asukkaita ei vaivaa mielenterveyden ongelmat, alueella ei kuluteta tupakkaa juuri ollenkaan, alueen nuoret miehet eivät ole armeijakelpoisia vaan kärsivät oudoista allergisista reaktioista... siis kaikenlaista pientä outoa, jotka yhdessä tekevät Santarogasta silmiinpistävän.

Psykologi Gilbert Dasein lähetetään tekemään alueesta markkinatutkimusta ja selvittämään, mikä Santarogassa on niin outoa, mikä on tämä mystinen ”Santarogan este”, joka estää ulkopuolisia hyödyntämästä aluetta. Hän ei ole ensimmäinen tutkija. Edellisille tutkijoille on vain käynyt ikäviä onnettomuuksia ennen tutkimusten valmistumista. Daseinilla on yksi etu puolellaan: hän tuntee paikallisia, sillä hänen opiskeluaikainen tyttöystävänsä Jenny on Santarogasta. Parin suhde kariutui kuitenkin siihen, kun Jenny halusi ehdottomasti palata Santarogaan, eikä Dasein ollut kiinnostunut muuttamisesta syrjäseudulle.

Santaroga osoittautuu pieneksi maalaisalueeksi, jonka asukkaat ovat hieman kummallisia ja varsin sulkeutuneita, jopa vihamielisiä ulkopuolisia kohtaan. Daseinille kuitenkin selviää, että kyse ei ole vain pienen paikkakunnan nurkkakuntaisuudesta, vaan santarogalaisia sitoo yhteen joku astetta synkempi salaisuus. Paikallisessa ruoassakin on jotain erikoista... Selitys on sen verran mystinen ja yliluonnollinen, että kirjan voi varovaisesti laskea tieteiskirjallisuudeksi.

Pinnallisesti The Santaroga Barrier on mielenkiintoinen mysteeri, jossa Dasein selvittää Santarogan erikoisuuksia — paikoin henkensä uhalla. Kirjaa voi ilmeisesti lukea myös syvemmällä tasolla. Daseinin nimi on suora viittaus Heideggerin kehittämään täälläolon käsitteeseen ja eräs olennainen elementti kirjassa on nimetty dasein-käsitettä hyödyntäneen Karl Jaspersin mukaan. Jaspersin työtä tuntevat saanevat kirjasta irti vielä enemmän, mutta muillekin The Santaroga Barrier toimii. (3.5.2010)

”Kaksi päivää sitten päätin tappaa itseni... Viime yönä muutin mieleni”, aloittaa kirjan kertoja, Danny Weir. Weir on menestyksekkään Frozen Gold -rockbändin basisti ja lauluntekijä. Weir katselee kirjassa taaksepäin suuren päätöksensä hetkellä ja muistelee menneitä.

Kirjassa käydään läpi Weirin matka oudosta luuserista suositun rock-bändin basistiksi. Samalla kuljetaan läpi myöhempiä tapahtumia muutama vuosi bändin hajoamisen jälkeen, kun Weir asuu erakkona Glasgow'ssa, valehdellen paikallisille ystävilleen olevansa korean kämppänsä palkattu talonvahti.

Frozen Goldin nousua kuvataan rock-journalismin elkein ja seksiä, huumeita ja rock'n'rollia riittää lähes joka sivulle. Bändi perustuu Wikipedian mukaan Pink Floydiin tai Fleetwood Maciin, Weirissä on Banksin mukaan vaikutteita Marillionin laulajasta Fishistä.

Rock-musiikin ystävät pitävätkin Espedair Streetistä varmasti, sen verran vetävästi ja uskottavasti tarinan rock-osuudet on kerrottu. Kirja on muutenkin hyvää työtä, hauska ja sopivasti dramaattinen, mutta sen verran Iain Banksilta osaa jo odottaakin. (17.5.2010)

Rasnan on saari keskellä rannatonta ulappaa ja kokonainen maailma asukkailleen. Siellä asuvat ihmiskunnan jäännökset, jotka aikoinaan pakenivat magian ja teknologian ylilyöntien turmelemasta maailmasta. Uudessa maailmassa on ahdasta ja vallasta taistelevat vastakkaiset ryhmittymät — toiset haluavat avata oven edelliseen maailmaan, toiset haluavat kartoittaa ja tutkia nykyistä löytääkseen uusia maita ja vapauksia.

The Engine's Child on vastakkainasettelujen kirja. Köyhät vuorovesislummin asukkaat vastaan vauraat kaupunkilaiset, kaupunki vastaan maaseutu, valtasuku vastaan toinen valtasuku, valtasuvut vastaan hallitsija ja niin edelleen. Phillips on luonut varsin rikkaan ja monipuolisen maailman, joka on tunnelmallinen. Valitettavasti maailma on myös sekava ja kirjan alussa lukija on helposti täysin pihalla. Kirjan takaa löytyy sanasto, joka valottaa maailmaa. Sanasto tuli tarpeeseen, mutta olisi asiat voinut tekstissäkin selittää vähän laveammin.

Tietty kerronnallinen hämäryys on tarinan helmasynti muutenkin. Ei tästä ihan kertalukemisella täyttä tolkkua ota. Nautin tunnelmasta, mutta juoni tahtoi välillä hukkua tunnelmointiin. Tiukkojen ja mukaansatempaavien juonien ystäville The Engine's Childiä ei siis parane suositella. Omaperäisen maailman se sentään tarjoaa.

LibraryThingin suosituskoje tarjoaa tästä pitäville kolmena kovimpana suosituksena Perdido Street Stationia, Pyhimysten ja mielipuolten kaupunkia ja The Etched Cityä. Nämä ovat ihan hyviä vertailukohtia, vaikka The Engine's Child ei ainakaan kahdelle ensimmäiselle vertailussa pärjääkään. (29.5.2010)

Sielujen paladiini on kuningataräiti Ista, hullu leski, joka vapautui The Curse of Chalionissa kirouksesta. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut muutama vuosi ja Ista on pitkästynyt. Suojattu elämä Valendan linnoituksessa on uskomattoman tylsää. Ista on onneksi aikaansaapa täti ja pian hän löytääkin itsensä improvisoidulta pyhiinvaellusmatkalta vailla sen kummempaa pyhää tarkoitusta — kunhan saa paeta Valendan pölyistä tunnelmaa.

Ista joutuu kuitenkin melkoisiin vaikeuksiin, kun vihollisen joukot ilmestyvät kuin tyhjästä ja vangitsevat Istan seurueineen. Matka vie kohti pohjoista ja vihollisalueita, mutta onneksi Ista pelastetaan. Hän päätyy Poriforsin linnaan urhean (ja pahuksen komean) kuvernööri Arhys dy Lutezin (joka on kiusallisesti sukua miehelle, jonka Ista aikoinaan murhasi) vieraaksi. Pian käy kuitenkin ilmi, että Poriforsin linnassa on jotain hyvin epätavallista ja että Istalla on merkittävä osa tilanteen ratkaisemisessa.

Alkaa villi tapahtumaketju, jossa koko Chalionin turvallisuus on vaakalaudalla. Ista joutuu kohtaamaan uudestaan jumalat, jotka aikaisemmin kohtelivat häntä kaltoin. Tarinan sankaritar on lievästi sanottuna vastentahtoinen.

Paladin of Souls on kertakaikkisen erinomainen jatko-osa The Curse of Chalionille ja tuotti aiheesta Bujoldille tämän neljännen Hugo-palkinnon (samaan on kyennyt aikaisemmin vain Robert Heinlein), kolmannen Locuksen ja toisen Nebulan. Bujold kertoo tarinaa mukaansatempaavasti. Kirja on hauska, tunteikas, jännittävä ja koukuttava.

Kenties parasta kirjassa on sen epätavallinen päähenkilö. Ista on noin 40-vuotias leski, entinen mielipuoli ja nykyään muuten vain kärsimätön ja kiukkuinen — ja todella ihana ihminen. Jumalten tahtoa vastaan taistelevasta Istasta on vaikea olla pitämättä.

En taida odottaa puoltatoista vuotta ennen kuin luen Chalion-trilogian kolmannen osan, The Hallowed Huntin. Jos se on läheskään yhtä hyvä kuin sarjan muut osat, luvassa on taas herkullista luettavaa. Bujold on taitava kirjailija, joka viimeistään nyt nousee suosikkieni joukkoon. (20.5.2010)

Watchtower-kirjan jatko-osa sijoittuu aikaan muutaman sukupolven verran edeltäjänsä jälkeen. Edellisen kirjan tapahtumat ovat jo haalistuneet legendoiksi, epämääräinen viittaus aikaisempiin tapahtumiin on hauska yksityiskohta Watchtowerin lukeneelle. Pohjoinen Arun on muuttunut rauhallisemmaksi, kun rauha Anhardin kanssa on pitänyt, eikä uusia sisäisiä vihollisia ole löytynyt.

Seitsemäntoistavuotias Kerris on Tornorin linnan kirjurin oppipoika, joka kokee olonsa jokseenkin tarpeettomaksi. Lapsena menetetty käsi tekee Kerrisistä hyödyttömän soturina. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Kerrisin ainoa elossa oleva lähisukulainen, pitkään maailmaa cheari-tanssijana kiertänyt veli Kel saapuu yllättäen Tornoriin ja vie Kerrisin mukanaan uuteen elämään.

Kerris on perinyt äidiltään psyykkisiä voimia. Hän pystyy aistimaan veljensä kokemia asioita kaukaa ja oppii pian käyttämään taitoaan muihinkin ihmisiin. Kel lupaa viedä Kerrisin kotiin Elathiin, jossa on Arunin ainoa psyykkisiä voimia opettava koulu. Etelässä on myös sotaa, kun Asech-heimot ryöstelevät kaupunkeja. Asechien hyökkäyksessä Kerris menetti kätensäkin.

Oikeastaan paljon tämän enempää kirjassa ei tapahdukaan. Painopiste ei ole tapahtumissa ja toiminnassa, vaan henkilöissä. Kerris kasvaa ja kehittyy ihmisenä, tutustuu menettämäänsä veljeen, jonka on saanut takaisin. Veljesten suhde on läheinen, jopa seksuaalinen. Kirjassa on muutenkin hyvin luontevaa ja vapaamielistä seksuaalisuutta. Lynnillä on mainetta lesbokirjailijana, mutta tämä kirja on lähinnä täysin avoin seksin suhteen — sukupuolella, sukulaisuusssuhteilla tai muilla asioilla ei yksinkertaisesti ole merkitystä.

The Dancers of Arun on edeltäjänsä tavoin kaunis, viehättävä ja epätavallinen fantasiaromaani, joka kertoo mielenkiintoisten ihmisten tarinan. (28.8.2010)

Hieno valokuva- ja tarinateos Suomen syrjäseuduilta. Toimittaja Räinä ja valokuvaaja Ranta ovat kierrelleet sivukylillä jututtamassa vanhoja asukkaita ja uusia tulokkaita. Sammuttaako viimeisenä poistuva valot, vai onko maaseudun syrjäkylillä vielä mahdollisuuksia kukoistukseen ja uusien asukkaiden houkuttelemiseen? Hieno teos ja kiinnostavia ihmisiä ja seutuja.

National Media Museumin kokoelmissa on paljon upeita kameroita. Museon kuraattorina toimiva Harding on koostanut kokoelmista kirjan, joka esittelee 75 klassista kameramallia alkaen kameran historian alkuajoista, päättyen digiaikaan.

Kirja on järjestetty aikajärjestykseen, joten lukija näkee kamerateknologian kehittymisen camera obscurasta erilaisten filmitekniikoiden kautta digikameroihin, käsintehdyistä puulaatikoista teollisiin mikropiireihin. Kehitys on ollut huimaa, tosin mielenkiintoista kyllä useimmat ideat on keksitty jo paljon ennen kuin ne tulivat yleisesti käyttöön.

Kameroista on luonnollisesti tyylikkäät valokuvat, tosin osassa kuvista on keskitytty vähän liikaa taiteelliseen vaikutelmaan informaation sijasta. Olisin myös halunnut nähdä enemmän esimerkkejä kameroiden tuottamista kuvista. Kameravalikoima on mielenkiintoinen, vaikkakin muutama kameroista on klassikoita lähinnä brittiläisestä näkökulmasta. Museo on kuitenkin brittiläinen ja valikoima brittiläisen kuraattorin poimima.

Classic Cameras -kirjaa on helppo suositella valokuvaamisesta ja kameroiden historiasta kiinnostuneille. (11.7.2011)

Yksi hyvän valokuvan keskeisistä elementeistä on sommittelu. Täydellinen valotus tai tarkka fokus ei auta, jos kuvan asettelu on pielessä tai yksinkertaisesti tylsä.

From Snapshots to Great Shots -sarjaan kuuluva Composition antaa konsteja kuvien asetteluun niin, että tuloksena on toimivia otoksia. Aiheina ovat välineet, valotuksen perusteet, valot, muodot, väri, tilasuhteet, mustavalkokuvaus, urheilukuvaus, positiivisen ja negatiivisen tilan käyttö ja kuvakulmien hakeminen.

Sekalainen kattaus asiaa siis, alkaen aivan perusteista. Kirja on suunnattu aloittelijalle, tosin ihan ensimmäiseksi kamerakirjaksi sopii paremmin joku muu (jälleen kerran: Understanding Exposure). Composition on vähän pinnallisen oloinen, osa aiheista ei tunnu hirveästi liittyvän kirjan otsikon mukaiseen aiheeseen.

Kirja onkin enemmän yleistä jutustelua valokuvaamisesta ja siinä sivussa sommittelusta kuin tiukkaan fokusoitunutta asiaa ja oppia nimenomaan sommittelusta. Omat odotukseni olivat vähän toisenlaiset ja siksi kirja tuntui alkuun hieman pettymykseltä.

Kirjassa on kuitenkin hyvien valokuvakirjojen tapaan runsas ja inspiroiva kuvitus. Se herättää ajatuksia kuvaamisesta ja innostaa kokeilemaan. Jokaiseen lukuun liittyy nippu tehtäviä, joita voi halutessaan tehdä ja sisäistää luvun oppia sitä kautta. (24.2.2011)

Välillä pitäisi pitää parempaa kirjaa asioista. Haluaisin tietää, mistä keksin Snailin — hankin kirjan viime vuonna ja olen unohtanut täysin miksi. Richard Miller on tyystin tuntematon kirjailija, eikä Snailista löydy netistä paria Amazon-arvostelua kummempaa näkemystä.

Se on sääli, sillä Snail on mainio kirja, joka tuo vahvasti mieleen arvostetun mestarin Thomas Pynchonin. Tarina alkaa, kun kenttämarsalkka Werner Edouard Fritz von Blomberg kohtaa Vaeltavan juutalaisen ja saa tältä eliksiirin. Von Blomberg nauttii eliksiiriä itse ja antaa loput Adolf Hitlerille. Molemmat saavat saman tuloksen: kuolemattomuuden omana nuorempana itsenään. Von Blomberg palaa 16-vuotiaaksi, Hitleristä tulee 9-vuotias.

Von Blomberg joutuu pakenemaan liittoutuneiden joukkoja Ranskaan, jossa hän omaksuu uuden identiteetin ja aloittaa aikaisempaa huomattavasti värikkäämmän elämän. Matkaseuranaan Vaeltava juutalainen alias George Baxter, von Blomberg eli Allen Edricson sekaantuu kosmiset mittasuhteet saavaan kamppailuun, jossa Jehova ja Pallas Athene ottavat mittaa toisistaan. Lukija tutustuu mielipuoliseen maailmanlaajuiseen salaliittoon, jossa ihmiskunnan tulevaisuutta ja sukupuolten välistä tasapainoa pannaan uuteen uskoon.

Snail on mielipuolinen satiiri ja vahvasti seksuaalinen seikkailukertomus, jossa järjenvastaiset tapahtumat seuraavat toisiaan. Samalla tarina on hauska, yllättävä ja erittäin viihdyttävä ja ansaitsisi tulla tunnetuksi paremmin. (9.5.2010)

Olipa mukava palata Jamen seikkailujen pariin vuoden tauon jälkeen. Onneksi P. C. Hodgell piti kirjojen välissä vielä pidemmän tauon ja kenties siksi kirja tuntuu viittailevan varsin runsaasti aikaisempiin juttuihin.

Jame, joka edellisen osan (Dark of the Moon) päätteeksi kohtasi kaksoisveljensä Torin vuosikausien tauon jälkeen, on joutunut taas eroon Torista. Koska aatelisnaisen osa on olla hiljaa, hillitä itsensä, totella ja kestää, Jame on suljettu Torin linnoituksen Gothregorin naisten puolelle, ulkopuolisena naisten maailman salaisuuksista, koulutettavaksi pikkutyttöjen joukkoon.

Jame, varkaiden killan koulima Tai-Tastigonin tuho ja hävitys, pikkutyttöjen keskellä, koulutettavaksi alistumaan? Hyvä vitsi. Jame ehtii saada aikaan monenlaista sekaannusta, kunnes Varjokillan näkymättömät salamurhaajat tulevat viimeistelemään vuosikymmeniä sitten kesken jääneen palkkamurhan — ja Jame nyt sattuu olemaan listalla.

Siitä alkaa melkoinen meno, joka vie Jamen lopulta pakenemaan pitkin Rathillienia. Ja tämä on vasta alkua... Tarina on rauhallisen alun jälkeen todella vauhdikasta pyöritystä. Outoja tapahtumia riittää, samoin Hodgellille ominaista huumoria. Kirjan maailma on edelleen todella rikas ja melenkiintoinen, kuten ovat ne varsin veriset salaisuudet, joita Jame onnistuu kirjan aikana paljastamaan.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan osaan (To Ride a Rathorn). Onneksi vuosikausien odotus on palkittu ja viides osa, Bound in Blood, on sekin ehtinyt jo ilmestyä. Hodgell kirjoittaa hitaasti, mutta varmasti. Omaperäisen fantasiakirjallisuuden ystävien on yksinkertaisesti pakko lukea nämä kirjat. (19.12.2010)

Los Angeles on jälleen liekeissä. Steve Erickson kuvaa suosikkikaupunkiaan jälleen kerran maailmanlopun jälkeisissä tunnelmissa. Kaupungissa vaeltaa filmikritiikko ja kirjailija, joka muistuttaa varsin paljon kirjailijaa itseään. Nimetön päähenkilö asuu ränsistyneessä hotellissa, kaappaa strippareita, osallistuu pornoelokuvan tekemiseen ja kohtaa melkoisen gallerian värikkäitä hahmoja.

Juonella ei ole niin väliä, kuten osasinkin odottaa, mutta tunnelma on sentään kiehtova. Ericksonin parhaiden teosten (The Sea Came in at Midnight, Arc d'X) tasolle Amnesiascope ei yllä, koska kirjan kansien sulkeuduttua viimeisen kerran käteen ei jää mieleenpainuvia elämyksiä tai nerokasta kerrontaa. Hyvä, lukemisen arvoinen tarina, jossa oli mukavia yhtymäkohtia Ericksonin toisiin tarinoihin — Ericksonilla on tapana kierrättää henkilöitä ja asioita kirjasta toiseen ja niin käy nytkin.

Kirjassa on humoristiset puolensa ja miellyttävää surrealismia. Kannattaa silti aloittaa Ericksoniin tutustuminen muualta ja jos tyyli miellyttää, palata sitten tähän kirjaan, jolloin muualta tutut henkilöt tekevät kirjasta kiinnostavamman. (16.4.2010)

”Never had what we were doing seemed more childish and stupid than standing in the centre of that desolation by that dead pool holding a pair of crushed pimpernels the fairies had told us would kill the factory.”

Among Others alkaa kohtauksella, jossa Morwenna tuhoaa kaksoissisarensa Morgannan kanssa walesilaisen tehtaan keijujen tapaan, heittämällä kukkia lammikkoon. Tehtaalle ei tapahdu mitään heti, mutta pian lehdissä kerrotaan, kuinka tehdas on päätetty sulkea. Taikuutta vai vain sattumaa? ”You can almost always find chains of coincidence to disprove magic. That's because it doesn't happen the way it does in books. It makes those chains of coincidence. That's what it is.”

Sitten kirja siirtyy muutaman vuoden ajassa eteenpäin. Morganna on kuollut ja Morwenna kulkee jalkansa vuoksi kepin kanssa. Morwenna on karannut kotoa äitinsä – joka on noita – luota ja hänet on sijoitettu aikaa sitten perheensä jättäneen isän ja tämän siskojen hoiviin. Nämä taas sijoittavat Morin Arlinghurstin arvostettuun sisäoppilaitokseen, jossa walesilainen invalidi on auttamatta hylkiö.

Mor kuitenkin selviää vaikeuksista. ”I have books, new books, and I can bear anything as long as there are books.” Mor lukee valtavasti kirjoja ja Jo Walton pudottelee nimiä minkä ehtii. Jos ei ole lukenut tietynsorttista scifiä (Le Guin, Vonnegut, Heinlein, Silverberg, Zelazny, Asimov), tästä kirjasta saa runsaasti materiaalia lukulistalle – minunkin piti tehdä pieni ryöstöretki lähikirjaston scifihyllyille tämän kirjan jälkeen.

Siis: käsissä on kirja, jonka päähenkilö rakastaa scifikirjoja ja kirjastoja (”Interlibrary loans are a wonder of the world and a glory of civilization.”), kokee vaikeuksia koulussa, pärjää kuitenkin sitkeänä tyttönä kaikkien vaikeuksien keskellä ja jopa löytää samanhenkisiä ystäviä ja vieläpä osaa taikoa ja puhua keijujen kanssa. Kuinka tästä voisi olla pitämättä?

No, kirjan juoni on hivenen pöhkö ja loppuhuipennus jokseenkin lattea, mutta eivätpä ne niin tärkeitä ole. Minä pidin kirjallisesta nimienpudottelusta. Among Othersin magia ja käsitys keijuista oli kiehtovin pitkään aikaan. Aivan ihana kirja, siis!

“Bibliotropic,” Hugh said. “Like sunflowers are heliotropic, they naturally turn towards the sun. We naturally turn towards the bookshop.” (9.3.2012)

Edelleen pahuksen hauskaa luettavaa. Rönnbacka osaa kirjoittaa viihdyttävää, hauskaa tekstiä. Hautalehdon ja kollegoiden musta ammattihuumori on näiden kirjojen parasta antia. Juonikin oli oikein toimiva, vähän sellainen yksinkertaisempi juttu tällä kertaa, mutta piti hyvin otteessaan loppuun asti. Ihan parhaita dekkarisarjoja tämä.

Tämän kirjan nimi on väännös Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikistä ja Käytännöllisen järjen kritiikistä. Kant-viittaus ei ole aivan joutilas, sillä tämän historiallisen dekkarin tapahtumat sijoittuvat Königsbergiin 1800-luvun alkuun ja Kant itse esiintyy kirjassa merkittävässä osassa. Pääosassa on kuitenkin Hanno Stiffeniis, vähäpätöinen pikkukaupungin maistraatti, joka yllättäen kutsutaan kuninkaan käskyllä Königsbergiin selvittämään kummallisten murhien sarjaa.

Talvinen Königsberg näyttäytyy kirjassa varsin synkässä valossa, mutta Stiffeniis sinnittelee murhatutkimuksissaan eteenpäin. Hän saa avukseen paikallisen ylikonstaapelin ja itse professori Kantin, joka opastaa Stiffeniisiä nykyaikaisen rikostutkimuksen pariin — 1800-luvun alussa poliisin menetelmät kun liikkuivat lähinnä kuulustelu- ja kidutuslinjalla. Kant opettaa Stiffeniisille rikospaikkatutkimusta ja muuta nykyaikaisempaa poliisityötä.

Pikkuhiljaa Stiffeniis eteneekin tehtävässään, vaikka ei oikein taitoihinsa luotakaan. Jännitystä luovat puheet Napoleonin suunnitelmista vallata kaupunki ja Stiffeniis joutuu myös kohtaamaan oman menneisyytensä haamut ja kaapissa lymyävät luurangot. Lopulta syyllinenkin selviää, mutta sekään ei ole aivan yksinkertainen juttu.

Critique of Criminal Reason on oivallinen, jos hieman hitaasti etenevä, historiallinen dekkari. Stiffeniis vaikuttaa välillä vähän turhankin tyhmältä, jotta Kant saa johdattaa häntä kädestä pidellen. 1800-luvun alun Königsberg on kuitenkin mielenkiintoinen ympäristö ja Kantin kaltaisen historiallisen henkilön ymppääminen osaksi tarinaa tuo siihen oman kiinnostavan vivahteensa. Jos tarinaan — ja Stiffeniisiin — ihastui, voi jatkaa lukemista, sillä Stiffeniis-trillereitä on ilmestynyt tähän mennessä yhteensä kolme. Itse taidan jättää jatkot väliin, mutta tämän kirjan parissa viihdyin kyllä kirjavinkin arvoisesti. (20.6.2010)

Charles de Lint vaikuttaisi pikaisen googlailun perusteella olevan Suomessa melko tuntematon kirjailija. Kanadalaisen de Lintin ansiot ovat urbaanifantasian puolella, joista suosittuja ovat etenkin kuvitteelliseen Newfordin kaupunkiin sijoittuvat tarinat. Niissä de Lint yhdistelee modernia kaupunkielämää fantasiaelementteihin. Kirjoja on parinkymmenen vuoden aikana ilmestynyt yli 20.

The Onion Girl on jonkun laskutavan mukaan 11. osa sarjaa. Jatkuvajuonisista jutuista ei ole kyse, vaan samojen henkilöiden kierrätyksestä. Kirjassa on runsaasti henkilöitä, joista suurin osa lienee aikaisemmista kirjoista tuttuja. Lukukokemusta ei kuitenkaan haitannut se, että henkilögalleria oli vieras.

Kirja kertoo Jilly Coppercornista, aurinkoisesta ja elämäniloisesta taiteilijasta, joka on Newfordin piirien keskushenkilö, jonka kaikki tuntevat ja josta kaikki pitävät. Jillyllä on kuitenkin synkkä historiansa, joka palaa kummittelemaan, kun Jilly joutuu auton yliajamaksi.

Tarina käsittelee varsin raskaita aiheita, kuten lasten hyväksikäyttöä ja rikkinäisiä perheitä. Yksi peruskysymys on, miten erilaisia kohtaloita voi syntyä yhtä surkeista olosuhteista. Kirjassa riittää kuitenkin hyviäkin hetkiä ja reipasta fantasian ja mielikuvituksen lentoa.

Charles de Lintin löytäminen oli miellyttävä tapaus ja aion ehdottomasti jatkaa Newfordin kartoittamista, sen verran hyvä maku The Onion Girlistä jäi, kirjan varsin järkyttävistä yksityiskohdista huolimatta. (5.7.2009)

Nice, but not very impressive thriller mystery. The setting seems very familiar – a murder in academia, a strange professor, passionate love interests, unreliable narration – and didn't really draw me in properly.

The plot, as it turned out, was fine, but the sense of familiarity and the rapidly changing narrators make this a B-grade novel – not a waste of time by any means, but definitely falls short from the best of the thriller genre.

Stephen Baxterilla on taipumusta kirjoittaa hieman pidemmällä aikajänteellä. Niin tässäkin kirjassa. Kirja kertoo latinankielisestä profetiasta, jonka kiljuu ilmoille synnytystuskissaan kärsivä briganttinainen, joka ei luonnollisesti osaa sanaakaan latinaa. Onneksi paikalla on joku latinantaitoinen, joka osaa kirjoittaa profetian talteen.

Tämän prologin jälkeen harpataan 47 vuotta eteenpäin ja kohdataan briganttisoturi Nectovelin, jonka syntymästä prologissa oli kyse. Roomalaisia vihaava Nectovelin on päässyt taistelun makuun vain brittiheimojen keskinäisissä nahinoissa, kun Caesarin jälkeen roomalaiset eivät ole Britanniaan vaivautuneet. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun roomalaiset tekevät yllättävän maihinnousun Britanniaan.

Nectoveliniin ei kuitenkaan kannata kiintyä, sillä kirjan päähenkilö on nimenomaan profetia. Henkilöissä on jatkuvuutta tasan sen verran, että päähenkilöt ovat samoista suvuista. Välillä vain harpataan sata tai parisataa vuotta, jotta nähdään, miten profetia vaikuttaa hieman myöhemmin. Käytännössä käsissä on kolme pienoisromaania, joissa Rooman keisarit vaihtuvat, mutta elämä roomalaisessa Britanniassa on aina yhtä haastavaa ja mielenkiintoista.

Kirja nojaa vankasti historiaan ja lukija tutustuu Rooman keisarien ja roomalaisen Britannian vaiheisiin. Hadrianuksen muuri rakennetaan, aivan kuten profetia kertoo... mutta onko profetia oikeasti tehokas työkalu tulevaisuuden muokkaamiseen, vai pelkästään unelmaa ja puhetta? Kuka Nectovelinin profetian lähetti, kenen tavoitteita profetian toteutuminen todella ajaa?

Tämä on ideoiden kirjallisuutta – Baxter jopa laittaa yhden henkilöistään puolustamaan tieteisfiktiota, jota syytetään pelkkien ideoiden kirjallisuudeksi, vailla kunnollisia henkilöhahmoja. Henkilöihin ei pääse kiintymään, kun vähän väliä vaihdetaan, eikä juonikaan ole aivan riittävän kantava koko kirjan näkökulmasta. Yhtä kaikki aihe on kiehtova ja lopetus niin keskeneräinen, että Vilhelm Valloittajasta kertova jatko-osa Conqueror (ja itse asiassa koko neliosainen, toiseen maailmansotaan asti ulottuva Time's Tapestry -sarja) piti laittaa tilaukseen. (21.7.2010)

J. Pekka Mäkelä on kirjoittanut parhaan kirjansa tähän asti. Karsta on upea.

Kirja kertoo siitä, millaista on siivota sankarien jälkiä. Sota loppui viisi vuotta sitten tappioon ja Maan sotalaivastot on riisuttu aseista. Jäljellä on enää sotkujen siivoaminen. Kirjan kertoja Tria on tovereineen entisellä sotalaivalla Henrich Kramerilla raivaamassa hylkyjä ja noutamassa ruumiita takaisin Maahan.

Aluksen miehistö on sekalaista sakkia. Sodan puhdasotsaiset sankarit ovat muualla — kuolleita, kuntoutuksessa, niin edelleen. Sota on koskettanut tätäkin porukkaa monin eri tavoin ja kaikilla on omat traumansa. Henkilöt ovat kiehtovia, eikä joukossa ole selviä sankareita tai pahiksia. Mäkelä itse toteaa, että kirjan tapahtumat voisivat oikeastaan sijoittua 1940-luvun Suomeenkin.

Jos ei pahiksia olekaan, jotain kuitenkin on, sillä aluksella tapahtuu odottamattomia asioita. Kaikki alkaa ikään kuin pienillä jekuilla, mutta pian tilanne käy vakavammaksi. Avaruusaluksen suljettu tila ja avaruuden armottomuus ovat herkullinen ympäristö ihmislaumalle, jolla on monenlaisia ristiriitoja.

Karsta on yhtä aikaa hieno sotakirja sodan jälkipuinneista, avaruusjännäri avaruusaluksen suljetussa tilassa ja muuten vain kiehtova kirja mielenkiintoisista ihmisistä. Päähenkilö Tria, tämän jännitteet, aluksen kapteeni, muun miehistön kiinnostavimmat edustajat...

Hieno kirja, vuoden parhaita kaikinpuolin ja kotimaisista erityisesti. (12.10.2009)

Fall Revolution saa päätöksensä. Tällä kertaa päähenkilönä on Ellen May Ngwethu, joka kuuluu Cassinin jakoon, Aurinkokunnan unionin eliittijoukkoihin, joiden tehtävänä on varjella ihmiskuntaa posthumanistisilta tekoälyiltä. Näiden tekoälyjen tavoitteista ei tiedetä mitään, mutta niillä on aikaisemmin ollut voimaa hajoittaa Ganymede palasiksi ja rakentaa aineksista madonreikä, jota pitkin päästiin The Stone Canal -kirjasta tutulle New Mars -planeetalle.

Jupiterissa majailevat tekoälyt aiheuttavat maan asukkaille monenlaista vaivaa, estäen muun muassa täysin radioliikenteen ja monenlaisen elektroniikan käyttämisen, koska Jupiterista virtaa tasaisella tahdilla kavalia viruksia, jotka leviävät radioteitse. Niinpä suunnitelmissa onkin täräyttää tekoälyt pirstaleiksi — mutta ovatko ne sittenkään niin pahoja kuin mitä perimätieto ja erikoisjoukkojen dogmaattinen aito tieto väittää?

Ellen joutuu punnitsemaan satojen vuosien aikana lukkiutuneita näkemyksiään. Jupiterin tekoälyjen lisäksi niitä koettelevat maasta noudettu tiedemies Isambard Malley ja toisaalta New Mars -planeetan anarkokapitalistit. The Cassini Division on vauhdikas ja nopealiikkeinen scifitarina, jossa on MacLeodin tapaan vahva sosialistinen poliittinen lataus. (20.9.2010)

Olen jo oppinut, ettei Steve Ericksonin kirjoilta kannata odottaa selkeää, kiltisti paikoilleen asettuvaa juonta. Tällä kertaa tarina alkaa virginialaisesta Jacob Pollrootista, joka kirjan ensimmäisessä lauseessa maistaa kuolemansa orjansa myrkyttämänä. Orja luonnollisesti teloitetaan, polttamalla. Rovion savun haistaa viisivuotias poika, nuori Thomas Jefferson.

Tästä kirja alkaa, keskiössään Thomas Jeffersonin ja orja Sally Hemingsin välinen suhde. Jollain tapaa — kirjan lukeneenakaan en osaa aivan tarkkaan sanoa miten — Erickson kuljettaa tarinaa futuristiseen teokratian hallitsemaan kaupunkiin ja vuosituhannen vaihteessa maailmanlopun tunnelmissa elävään Berliiniin. Sally pysyy kirjan kantavana teemana, mutta sivuosissa nähdään mielenkiintoinen joukkio, muun muassa amerikkalainen epäonnistunut kirjailija Erickson.

En voi kuin ihailla Ericksonin tapaa rakentaa tarinoitaan. Jotkut liitokset ja rajakohdat tuntuvat vähän hämäriltä, mutta lopulta kaikki asettuu varsin tyylikkäästi yhteen. Tässäkin kirjassa on useita kohtauksia, jotka nähdään useampaan kertaan eri henkilöiden näkökulmista, jolloin aikaisemmat mysteerit saavat selityksen. Muita Ericksonin kirjoja lukeneet saavat lisäksi nauttia jälleennäkemisistä tuttujen henkilöiden kanssa.

Hämärä kirja Arc d'X joka tapauksessa on, eikä se esimerkiksi taivu helpoiksi avainsanoiksi. Merkitään nyt ilmeisten henkilöiden ja paikkojen lisäksi vapaus, sen verran paljon kirjassa puhutaan orjuudesta, rakkaudesta, omistamisesta ja vapaudesta. Kaikessa vaikeaselkoisuudessaan kirja on tutustumisen arvoinen, kuten Ericksonin muutkin teokset. Kustantajat hoi, tässä olisi laadukasta kirjallisuutta suomennosta vailla! (25.5.2009)

The Stone Canal jatkaa The Star Fractionin aloittamaa Fall Revolution -sarjaa, mutta tarina ei ole suoraa jatkoa edellisestä, pikemminkin vähän toinen näkökulma. Pääosassa on The Star Fractionissa pienessä sivuroolissa esiintynyt Jonathan Wilde.

Taas mennään vuoroluvuin mennyttä ja tulevaa. Taustatarina alkaa 1970-luvulta ja etenee aina kolmanteen maailmansotaan asti. Juonessa on politiikkaa, valtapeliä, Wilden ja Dave Reidin suhteen kehitystä parhaista ystävistä lähes vihollisiksi, maailman mullistuksia ja Wilden osuutta niissä. Toisaalla taas Jonathan Wilde nousee kuolleista kaukana New Mars -planeetalla, jossa eletään anarkismissa ja kiistellään siitä, mikä on ajattelevien koneiden paikka ja osa. Wilden muistot on istutettu kloonattuun ruumiiseen, mutta miksi?

Tarina on paikoin perin tavanomainen — pubissa istuskelua ja joutavaa jutustelua — paikoin hyvin korkealentoista scifi-liitoa. Tuloksena on mielenkiintoinen kirja, joka yhdistyy hyvin The Star Fractioniin. Molemmat kirjat kertovat osin samoista tapahtumista, vain hieman erilaisista näkökulmista.

Kirjan aikajanat liittyvät toisiinsa hienosti. Wilden kuolleista nouseminen on melkoinen mysteeri, joka ratkeaa pikkuhiljaa kummankin aikajanan tapahtumien myötä. MacLeodin yhteiskunnalliset näkemykset ovat kiinnostavia ja tuovat kirjaan ulottuvuuksia, jotka eivät ole scifissä mitenkään tavanomaisia.

Tarina jatkuu The Cassini Divisionissa. (6.7.2010)

Kiduttaja Severianin tarina jatkuu suoraan siitä, mihin se The Shadow of the Torturerin lopussa jäi. Severian on matkalla Thraxiin, mutta matka ei ole mikään suoraviivainen juttu. Wolfe kuljettaa sankariaan kummallisesta kohtauksesta toiseen, heitellen miesparkaa miten haluaa.

Severian pääsee muun muassa kohtaamaan ihailemansa Vodaluksen ja vierailemaan Autarkin erikoisessa House Absolute -palatsissa. Kuten nimestäkin voi päätellä, Severianin edellisessä osassa haltuunsa saama Claw of the Conciliator -artefakti saa enemmän huomiota osakseen.

Tapahtumat ovat paikoin erittäin kummallisia ja runsaasti tilaa saavat niin Severianin kirjasta lukema allegorinen tarina kuin tohtori Taloksen raskasta symboliikkaa tihkuva näytelmä. Nämä sivujuonteet eivät kuljeta juonta ja niiden varmastikin rikas symboliikka on lukijalle raskasta, joten en ylläty, jos tarina jää osalta lukijoista tähän. Wolfen tyyli on melko raskassoutuinen.

Silti, itse en malta olla ihmettelemättä, kuinka Severian pääsee kirjojen tapahtumista siihen asemaan, missä hän kertojana selvästi on. Kirjan maailmakin on hämmästyttävä — tavanomainen fantasiajuoni, mutta täynnä viittauksia avaruusmatkailuun, scifi-teknologiaan ja muuhun kummalliseen. Tätä lajia on saatava enemmän. (3.6.2009)

William Gibson on tarkkanäköinen kirjailija, joka osaa kuvata teknologian vaikutuksia ajassamme. Gibsonin lähtökohta on, että kaikki kulttuurillinen muutos on olennaisesti teknologian ajamaa. Siksi on hyvä olla kiinnostunut teknologiasta ja nähdä, mihin se on menossa. Ennustaminen on perinteisesti ollut vaikeaa: scifikirjailijat ovat ennustaneet osuvasti monenlaisia keksintöjä, mutta monessakaan tapauksessa ei ole osattu nähdä, mitä teknologialla sitten tehdään.

Gibson pyörittelee muun muassa tällaisia kokoelmassa Distrust that Particular Flavour, johon on koottu puheita, lehtiartikkeleita, esipuheita ja muuta sekalaista vuosien varrelta. ”Encounters with a future that's already here”, sanoo etukansi, ja takakansi jatkaa ”The future's already here: it's just not evenly distributed”.

Kokoelma on suositeltavaa luettavaa paitsi Gibsonin kirjoista kiinnostuneille, myös kaikille tulevaisuudesta kiinnostuneille. Aiheet ovat monipuolisia: kuvaus eBay-riippuvuudesta (vuodelta 1999, vieläpä), Tokio, Japani ylipäätään tulevaisuuden ihmemaana, Singapore (”Disneyland, jossa on käytössä kuolemantuomio”), Johnny Mnemonic -elokuvan kuvaukset, omaelämäkerralliset kuvaukset, digitaalinen elokuva, teknologia... Kaikinpuolin mielenkiintoinen kattaus aiheita visionääriseltä kirjailijalta. (28.2.2012)

Stephen Baxter on oivallinen kirjailija, joka näemmä hallitsee myös novellit. Last and First Contacts on kokoelma novelleja, joissa jonkinlainen punainen lanka on kontaktien teema. Kokoelman aloittaa ensimmäinen yhteys -tarina Erstkontakt, ja päättää viimeisistä kontakteista kertova Last Contact.

Toinen ulottuvuus on aika, kirjassa kohdataan muun muassa aikabatyskooppi ja seurataan ihmiskunnan tulevaisuutta baxtermaisen mittavin loikkauksin.

Novellit ovat mielenkiintoisia. Mieleen jää Last Contact, joka on todella herkkä ja koskettava maailmanlopun ja viimeisen kontaktin kuvaus. Toinen mieleenpainuva teos on vaihtoehtohistoriallinen The Pacific Mystery, joka vie lukijan natsien mahtavalle ilmalaivalle selvittämään, miksi Tyynenmeren yli ei voi päästä. Syy on ovela.

Hieno kokoelma kokeneelta ja taitavalta kirjoittajalta. (15.4.2012)