Mikko Saari

WordPress on maailman suosituimpia tietokoneohjelmia, joka pyörittää satoja miljoonia nettisivuja pienistä blogeista isoihin nettisivustoihin. Myös Kirjavinkit on käyttänyt WordPressiä muutaman vuoden ajan.

WordPressin suosion yksi salaisuus on sen muokattavuudessa. Ohjelmiston toiminnallisuutta on helppo muokata tekemällä plugineita eli liitännäisiä, jotka voivat muuttaa joko jotain pientä juttua tai pistää koko WordPressin ihan uuteen uskoon. Myös Kirjavinkit käyttää kirjavaa joukkoa valmiina saatuja tai itse tehtyjä lisäosia.

Lisäosien ohjelmoiminen on mielenkiintoista puuhaa, jossa on omat haasteensa. Ongelmia aiheuttaa WordPressin hieman epämääräinen ohjeistus. Kaikesta tarpeellisesta ei löydy kattavaa selvitystä. Siksi jokaisen plugin-kehittäjän työpöydältä pitäisi löytyä Professional WordPress Plugin Development -kirja, sillä tämä kokeneiden pluginimaakarien kirjoittama opus on erinomaisen kattava selonteko siihen, miten plugineita oikein tehdään.

Vaikka kokisi itsensä kuinka kokeneeksi koodariksi, tästä kirjasta oppii varmasti jotain uutta siitä, miten WordPress-plugineita oikeastaan kuuluu tai kannattaa tehdä. Kymppi plus kirjoittajakolmikolle, tämä oli tämän vuoden hyödyllisin kirjahankintani. (15.7.2011)

What a pleasant overview of human history in reasonably small number of pages – just 480 pages of loosely set text to cover everything from ancient times to the fall of the Soviet Union.

The McNeills seem to do a good job here, when they focus on how the emerging networks shape the human history. It's a broad view, but I think it gives a good overall understanding of why the world turned out the way it did.

The Oatmeal nousi isoksi netti-ilmiöksi nopeasti. Vielä kevääseen 2009 asti Matthew Inman teki työkseen nettisivuja. Kyllästyminen iski, tuloksena nettisarjakuva The Oatmeal. Nyt, vajaata kahta vuotta myöhemmin, The Oatmeal on päässyt kansien väliin ja kerännyt mainetta ja kunniaa ja yli neljä miljoonaa lukijaa kuussa.

Räjähdyksenomainen suosio johtuu tietysti siitä, että The Oatmeal on yksinkertaisesti hyvä. Jutut ovat nokkelia, välillä jopa opettavaisia, samalla kieroutuneen hauskoja. Piirrostyyli on yksinkertainen, toimiva ja nopeasti tunnistettava. Huumori on sopivasti alatyylistä.

Esipuhe lupaa kirjan sisältävän gorilloja, prostituutiota, kakkavitsejä, pieniä määriä moottorisahoja, suuria määriä miesten nännejä ja yhden huumeista riippuvaisen dinosauruksen. Tarkoitus on viihdyttää, opastaa ja loukata. Voin tyytyväisenä raportoida, että lupaukset pidetään moitteettomasti. Kirja sisältää kaiken huipuksi 27 uutta, netissä julkaisematonta huumoripläjäystä, esimerkiksi ”8 syytä pitää kanadalaista lemmikkinä”.

Jos Oatmeal ei ole vielä tuttu, kannattaa tietysti suunnata nettisivulle ottamaan maistiaisia. Aloittakaa vaikka ajankohtaisesta Winter 2010 State of the Web -katsauksesta, lopusta löytyviä jatkolinkkejä seuraamalla viihdyttää itseään helposti tuntikausia. (8.3.2011)

William Gibson palaa Spook Countryn ja Pattern Recognitionin henkilöihin. Zero Historyn päähenkilönä on entinen rokkitähti Hollis Henry, joka jatkaa edelleen hieman vastahakoista yhteistyötään Blue Ant -mainosyhtiön ja sen johtajan Hubertus Bigendin kanssa.

Tällä kertaa Henryn tehtävänä on selvittää, kuka on mystisen Gabriel Hounds -farkkumerkin taustalla. Kyseessä on salainen brändi, josta liikkuu vain huhuja. Henry saa kuitenkin kiinni brändistä ja lähtee selvittämään, mistä on kyse.

Spook Countryn sympaattinen sivuhahmo Milgrim on saanut hänkin töitä Bigendiltä ja ennen kaikkea Bigendin kustantaman huumevieroituksen baselilaisella klinikalla. Milgrim jatkaa palloilua ja tarkkasilmäistä havainnointia ja kehittyy varsin mainioksi tyypiksi, itse ainakin pidin Milgrimistä kovasti.

Zero Historyn juoni on vähän epämääräinen, eikä erityisen vetävä — lopussa kirja sentään saa vähän vauhtia. Kirja on muuten kiinnostavaa ideoiden kirjallisuutta, jossa lukijaa pommitetaan gibsonmaiseen tyyliin notkealla kielenkäytöllä ja mielenkiintoisilla viittauksilla. Ilmapingviineillä, esimerkiksi. Tarkkaa huomiota saavat monenlaiset kiehtovat yksityiskohdat.

Kaikin puolin mielenkiintoinen kirja, siis. Suositellaan uusista vaikutteista ja ideoista kiinnostuneille, mutta Pattern Recognitionista kannattaa aloittaa. (17.11.2010)

Severianin pitkä vaellus päättyy vihdoin. Kiduttajien oppipojasta tulee lopulta autarkki, absoluuttinen johtaja. Sitä ennen on kuitenkin matkaa kuljettavana. The Sword of the Lictorin päätteeksi Severian päätyi pohjoiseen sodan kynnykselle.

”En ollut koskaan nähnyt sotaa, tai edes puhunut siitä pitkään jonkun sotaa nähneen kanssa, mutta olin nuori ja tiesin jotain väkivallasta, joten uskoin, että se olisi minulle vain yksi uusi kokemus”, tunnustaa Severian tämän kirjan aluksi. Uskomukset joutuvat koetukselle, kun Severian pääsee etsimänsä sodan pyörteisiin. Ascialaiset viholliset tulevat tutuiksi ja löytääpä Severian myös koko saagan alusta asti etsimänsä Peleriinitkin – odottamattomin seurauksin.

Kaikki neljä kirjaa lukeneena mieli on hieman sekava. Kirjasarja nauttii arvostusta, eikä suotta, sen verran kiehtova ja omaperäinen Severianin tarina on ja niin korkealentoisiin sfääreihin se loppuu, ettei voi kuin ihailla. Samalla on helppo ymmärtää, miksi sarjasta ei ole tullut mitään suuren yleisön suosikkia: se on auttamatta liian omaperäinen ja vaikealukuinen.

Luin itse sarjan osa kerrallaan, pitäen jokaisen välissä taukoa parin muun kirjan verran. Sarjasta on olemassa sekä kaksiosainen versio (Shadow & Claw ja Sword & Citadel) että yksiosainen Severian of the Guild. Koko tarinan lukeminen yhdellä kertaa tuntuu melkoisen raskaalta suoritukselta; kahdesta osasta voisi vielä selvitä, sen verran ohuita nämä sisällöltään raskaat kirjat kuitenkin ovat.

Miten tarinan sitten lukikin, Severianin seikkailuja on helppo suositella omaperäisestä, kliseitä kiertävästä fantasiasta kiinnostuneille lukijoille, joille kirjojen raskaus ja kiemurainen kielenkäyttö eivät ole este.

Kirja on ilmestynyt suomeksi vuonna 2016 nimellä Autarkin linnoitus. (18.6.2009)

Maailmassa vaeltaa kaksi muukalaista. Toinen on muodonmuuttaja vailla rajoja, joka pystyy ottamaan minkä tahansa muodon. Eräänä iltana 1930-luvulla se nousee merestä Kaliforniassa, ottaa ihmisen muodon ja alkaa tutustua ihmiskuntaan. Toinen on kameleontti, joka kulkee vaihtelevissa ihmishahmoissa historian halki selviten raa'alla voimalla.

Muukalaiset eivät tiedä toisistaan, mutta molemmat tuntevat selittämätöntä vetoa merenpohjasta löytyneeseen mystiseen esineeseen, joka on ihmisten fysiikan näkökulmasta mahdottoman tiivistä materiaa ja siten selvästi jostain muualta kotoisin. Esine nostetaan merestä esiin tutkittavaksi ja se alkaa kutsua muukalaisia luokseen.

Camouflage on melkoinen trilleri, joka kuljettaa kolmea juonnetta yhtä aikaa. Muodonmuuttaja kulkee 1930-luvulta kohti lähitulevaisuutta, jossa meribiologi Russell Sutton tutkii löytämäänsä artefaktia. Kameleontin tarinaa edistetään silloin tällöin, mutta vähän puolihuolimattomasti. Se on sivuhahmo ja lopulta melko tarpeettoman oloinen hahmo — kirja olisi toiminut luultavasti ihan hyvin ilman sitäkin, tai ainakin kameleonttia olisi voinut kuvata vähän monipuolisemmin.

Kertomus on mukaansatempaava, Haldeman kirjoittaa vetävästi. Vain loppu jää vaivaamaan, se kun tuntuu siltä, että Haldeman törmäsi yhtäkkiä sivumäärärajaan ja joutui lopettamaan tarinan vähän liian nopeasti. No, ei Camouflage ensimmäinen kirja ole, joka loppuu töksähtäen, eikä kiirehditty loppu tarinaa pilaa. Muodonmuuttajan kokemukset ihmisten keskuudessa ovat hienoa kuvasta ihmiskunnan kohtuuttomuudesta ja muodonmuuttaja on muutenkin kaikessa uteliaisuudessaan hieno päähenkilö.

Kirja pokkasi sekä perinteisen Nebulan että sukupuolten mielenkiintoisesta käsittelystä jaettavan James Tiptree Jr. -palkinnon. (30.4.2010)

Time's Tapestry tulee viimein päätökseensä ja lukijalle selviää, ketkä tai mitkä ovat aikaisempien osien ennustusten taustalla olevat ajan kuvakudoksen kutojat. Totuus on hivenen yllättävä...

Tässä kirjassa heitetään scifi-vaihdetta päälle ja kehitellään sellainen vaihtoehtohistoria, jonka huomaa vähemmänkin historiaa tunteva lukija. Toisen maailmansodan aikaan Saksa suunnitteli maihinnousua Britanniaan, mutta Operaatio Merileijonaa ei koskaan suoritettu. Tässä kirjassa saksalaiset nousevat maihin Englannin etelärannikolle ja miehittävät osan Englantia.

Historianmuokkaus paljastuu natsien salaiseksi aseeksi, joilla SS-mies Josef Trojan yrittää raivata tilaa tuhatvuotiselle valtakunnalle ja samalla itselleen paikkaa Himmlerin lähipiirissä.

Weaver kietoo tarinan kokoon kiinnostavalla tavalla. Miehitetyn Englannin kuvaus on uskottavaa ja mielenkiintoista, kahnaukset rajalinjan molemmin puolin ja taistelu historian hallinnasta taas kiehtovaa scifistelyä. Oivallinen kirjasarja saa Weaverista oivallisen vetävän lopun. (10.10.2010)

Melkoinen kirja! Midnight Robber on jotain ihan muuta kuin tavallista valkoisen miehen scifiä. Nalo Hopkinson antaa jamaikalaisen ja trinidadilaisen taustansa paistaa tässä vauhdikkaassa kirjassa, jossa riittää toimintaa, draamaa ja vahvoja naishahmoja.

Tan-Tan elää rauhassa lähinnä karibialaisten asuttamalla Toussaintin planeetalla pormestari-isänsä Antonion ja äitinsä kanssa, kunnes isä syyllistyy katalaan rikokseen ja päätyy Tan-Tanin kanssa New Half-Way Treen planeetalle, jonne Toussaintin rikolliset karkoitetaan, pois toiseen ulottuvuuteen (kätevä ratkaisu sinänsä). Paikka on täynnä paitsi rosvoja ja murhaajia, myös monenlaisia hirviöitä ja muuta paikallisfaunaa.

Tan-Tanilla ja Antoniolla ei ole helppoa, mutta he sopeutuvat ja asettuvat asumaan uuteen kotiinsa. Tan-Tanilla riittää sittenkin vaikeuksia elämässään, mutta uusi kotiplaneetta näyttää myös parempia puoliaan. En kerro Tan-Tanin elämästä enempää, ettei arvostelu mene liikaa spoilerin puolelle, mutta kuten sanottua — vauhtia ja draamaa riittää, samoin vahvaa karibialaista tunnelmaa ja kulttuuria, anansitarinoita ja muuta mielenkiintoista.

Googlailtavaa riittää, jos haluaa ymmärtää kulttuuriviitteitä. Valaisevaa ja kiinnostavaa toki googlailu oli, oppipahan taas jotain uutta. Hopkinsonin käyttämä karibilainen kreoli ei ole ihan helpointa luettavaa, mutta kyllä siitä tällainenkin jauhonaama sai tarpeeksi tolkkua. Hopkinsonin haastattelu SF Sitellä on kiinnostava, eikä edes spoilaa tarinaa.

Midnight Robber oli melkoinen väriläiskä tavanomaisemman scifin seassa ja sitä voi suosite lämpimästi omaperäistä luettavaa etsiville. (7.12.2010)

Käsilaukkuun mahtuva kylä, paholainen ja cheerleader komerossa kertomassa tarinoita, suunnitelmia zombieiden varalle, avioero kuolleesta vaimosta — siinä muutamia aiheita tästä novellikokoelmasta. Uuskumman taituri Kelly Link sekoittaa tarinoissaan outoa ja tavallista taitavasti.

Kirjan niminovelli on ilmestynyt suomeksi Uuskummaa-kokoelmassa. Tarina jää tässäkin kirjassa yhtä hämmentävästi kesken. Novelli oli toisella lukemisella parempi, eikä lopetuskaan tuottanut samanlaista pettymystä. Kirjasta löytyy monta todella herkullista novellia, omia suosikkejani ovat Some Zombie Contingency Plans, The Faery Handbag ja Stone Animals, eikä joukossa ole varsinaisia epäonnistumisiakaan.

Kokoelmassa on kaksi todellista palkintorohmua: The Faery Handbag ja Magic for Beginners ovat molemmat Nebula– ja Locus-voittajia ja World Fantasy Award -finalisteja. Käsilaukun tarina voitti lisäksi Hugo-palkinnon. Kokoelmana kirja on voittanut Locuksen. Kirjan voi lukea ilmaiseksi Small Beer Pressin sivuilla, josta sen voi myös tilata useina eri laitoksina, mukaan lukien kalliina erikoispainoksena. Nykyaikaista markkinointia!

Outojen tarinoiden ystäville Magic for Beginners on oivallinen valinta. Tästä pitääkseen ei tarvitse olla fantasiafani, sillä useimmat tarinat ovat outoudestaan huolimatta pohjimmiltaan vankasti kiinni tavallisessa. (7.5.2010)

Yhdysvaltain presidentti pitää vaalien alla unionin tila -puhettaan ja lupaa parantaa valtion rahatilannetta jättämällä valtion ottamien lainojen korot maksamatta. Illinoisin kuvernööri William Cozzano saa tämän seurauksena aivohalvauksen ja toisaalla suursijoittajien salainen verkosto närkästyy vielä pahemmin. Kuvernöörin sisäpiiri ostaa aikaa vihjailemalla kuvernöörin harkitsevan presidenttiehdokkuutta, mikä sopii sijoittajaverkostolle erittäin hyvin — presidentti on vaihdettava paremmaksi.

Cozzanolle tarjotaankin pian mahdollisuutta päästä kokeilemaan aivan uudenlaista hoitoa aivohalvaukseen. Cozzanon päähän istutetaan biosiru, jonka avulla hän saavuttaa — ja ohittaa — aikaisemman toimintakykynsä tuotapikaa. Cozzanon päähän pystytään välittämään suoraan Yhdysvaltain väestöä kuvaavan tilasto-otoksen mielipiteitä eri asioista — siis reaaliaikaista tutkimusdataa siitä, mistä kansa tykkää. Kuinka tällainen ehdokas voi olla voittamatta?

Kirja etenee erikoisella tavalla. Siitä saa vähän teknotrillerivaikutelman (Bruce Sterlingin määritelmän mukaan teknotrilleri on scifi-kirja, jossa on mukana presidentti), mutta mikään tiukka trilleri Interface ei ole, ainakaan ennen loppuaan. Tapahtumat etenevät pitkään yllättävän leppoisasti ja ilman varsinaisia pahiksia, juonta rakennellaan kaikessa rauhassa.

Mikäs rakennellessa, sillä Interface on Stephensonin tyyliin hulvattoman hauskaa luettavaa. Tyylin tunnistaa hyvin, vaikka kirja onkin selvästi mainstreamimpi kuin vaikkapa Cryptonomicon. Tästä voivat nauttia muutkin kuin nörtit. Vaikka tekniikka onkin vähän vanhentunutta — selvimmin se näkyy videonauhurien valtavasta määrästä — juttu toimii silti ja kirja on tupaten täynnä todella herkullisia yksityiskohtia.

Kirjan loppu on hivenen pettymys, mutta matkan varrella Interface tarjoaa niin runsaasti viihdettä, että sitä ei voi olla suosittelematta. Mainitaan vielä, että lukemassani Arrowin julkaisemassa pokkarissa oli huomiota herättävän paljon painovirheitä, joten joku muu laitos voi olla parempi.

Interface on julkaistu alunperin salanimellä Stephen Bury, jonka takana ovat siis Neal Stephenson ja tämän setä George Jewsbury, joka käyttää taiteilijanimeä J. Frederick George. (4.5.2010)

Lankhmar, Ankh-Morpork, Ambergris, New Crobuzon — näiden nimekkäiden fantasiakaupunkien joukkoon kuuluu ehdottomasti P. C. Hodgellin luoma Tai-Tastigon, joka on God Stalkin tapahtumapaikkana. Tunnelmalliseen kaupunkiin tutustutaan ensimmäistä kertaa hurjimpana mahdollisena päivänä, kuolleiden jumalien juhlana, kun riivaajien takaa-ajama Jame kompuroi turvaan kaupunginmuurien sisäpuolelle, vain joutuakseen uudenlaiseen vaaraan.

Jame löytää onnekseen itselleen sijan majatalosta ja ystäviäkin. Ensimmäisen yön hetkellinen tuttavuus johtaa oppipojan paikkaan Tai-Tastigonin maineikkaimman varkaan alaisena. Varkaan ammatti on kummallinen valinta Jamelle, joka on kencyr, osa kummallista kansaa. Kencyreille kunnia-asiat ovat siinä määrin iso juttu, että kencyrin syyttäminen valehtelemisesta on takuuvarma keino päästä hengestään. Ja sitten varkaaksi?

Jamesta tuleekin kaupungin erikoisin varas, eikä kaupunki muutenkaan ole enää entisensä, kun Jame pääsee vauhtiin. Kasvukertomuksen tapaisessa tarinassa riittää toimintaa ja pohdittavaa, kun Jame muistaa pikkuhiljaa menneitä — kas kun Jamella on muistissaan ainakin muutaman vuoden mittainen aukko.

P.C. Hodgell on kehitellyt aidosti omaperäisen fantasiamaailman. Kencyrit ovat äärimmäisen kiehtova luomus, samoin kyllä koko muukin maailma. Alkuun tarina lähinnä hämmästyttää, mutta pikkuhiljaa asiat selviävät. Tarina jatkuu ainakin kolmen kirjan verran, joten paljon jää vielä epäselväksi tässä ensimmäisessä osassa.

Parikymmentä vuotta työn alla ollut sarja on ollut paikoin varsin vaikeasti saatavilla. Kirjojen oikeudet ovat nykyään Baenilla, joka on onneksi julkaissut uusintalaitoksia. Ensimmäiset kaksi osaa (God Stalk ja Dark of the Moon) on koottu yksiin kansiin nimellä The God Stalker Chronicles (tai Dark of the Gods), Seeker's Bane sisältää seuraavat kaksi (Seeker's Mask ja To Ride a Rathorn). (23.7.2009)

Stark on kova luu: hän on fiksu, tavattoman viileä ja pukeutuu moitteettomasti. Ammatikseen Stark hoitaa ongelmia. Pienempiä, ja sitten sellaisia, joita kukaan muu ei pysty hoitamaan. Stark saa keikan, joka vaikuttaa alkuun melko yksinkertaiselta, sellaiselta, jossa Starkin erikoistaitoja ei tarvita. Mies on kidnapattu. Syyllinen on selvitettävä ja uhri saatava takaisin. Helppo juttu.

Stark hoitaa homman, mutta lukija tuskin yllättyy, kun paljastuu, ettei kaikki olekaan aivan niin yksinkertaista kuin miltä näyttää. Only Forward tottelee kovaksikeitetyn dekkaritarinan perinteitä, vaikka onkin jotain aivan muuta kuin tavallista tavaraa. Kirjan maailma on futuristinen, omaleimainen ja kiehtova, erikoinen tulevaisuuden maailma, jossa mantereen laajuinen kaupunki on jakautunut naapurustoihin, joissa samanmieliset kokoontuvat olemaan omanlaisiaan ja vähät muista. Vain harvat Starkin kaltaiset henkilöt matkustavat laajemmin paikasta toiseen.

Stark on hauska päähenkilö. Kertojana Stark on täysin epäluotettava — mistä Stark muistaa mainita lukijalle aina silloin tällöin. Puolivälissä kirjaa sävy muuttuu. Alun vitsailu — kirjan maailma on kuin parodiaa, lähes täysi vitsi — ja toisaalta kovaksikeitetyn dekkarin tyylittely väistyvät ja tilalle tulee synkempää, surrealistisempaa ja syvällisempää kerrontaa. Tapahtumat muuttuvat kummallisemmiksi ja unenomaisiksi. Only Forward onkin enemmän kuin miltä aluksi vaikuttaa.

Erikoinen kirja jää mieleen. Kiitetty esikoinen potkaisi Michael Marshall Smithin uralle vauhtia ja voitti Philip K. Dickin ja August Derlethin palkinnot. (1.5.2010)

Löysin Thomas M. Dischin – valitettavasti – vasta kun tämän kuolemasta uutisoitiin kesällä 2008. Dischin tunnetuin teos taitaa olla tämä Camp Concentration, kertomus 1970-luvun Yhdysvalloista. Yhdysvallat on yhä sodassa, kirjan alussa selviää, kuinka presidentti Robert McNamara on päättänyt käyttää ydinaseita.

Kirjan päähenkilö Louis Sacchetti on runoilija ja vankilaan suljettu aseistakieltäytyjä. Sacchetti siirretään tavallisesta vankilasta sen kummemmin kyselemättä huippusalaiseen Camp Archimedes -erikoisvankilaan, jossa armeija tekee vangeilla salaperäisiä lääketieteellisiä kokeita. Sacchettin tehtävänä on tarkkailla ja pitää päiväkirjaa näkemästään ja kokemastaan.

Hyytävä dystopia on yhä ajankohtainen, yli 40 vuotta kirjoittamisensa jälkeen. Ei pidä antaa periksi siinä vaiheessa kun kirja heittäytyy sekavaksi. Kaikki selkenee kyllä ja Disch saattaa tarinan varsin tehokkaaseen loppuun. Tyylikäs tapaus, todellinen scifi-klassikko. (22.5.2009)

2100-luvun maailmaa hallitsee kommunistinen Kiina. Yhdysvallat on kokenut massiivisen laman ja sosialistisen vallankumouksen. Tämä kirja kertoo päähenkilönsä, vallankumousjohtajan mukaan nimetyn China Mountain Zhangin eli Zhang Zhong Shanin elämästä. Zhang on Amerikassa syntynyt kiinalainen, ei siis parasta puhdasta kiinalaista sukua, mutta ei täysin toivoton tapaus.

Zhangin tarina on kasvukertomus, jossa nuori mies pääsee elämässään eteenpäin mielenkiintoisten mutkien kautta. Tarina etenee harppauksissa, lukujen välissä voi kulua pitkiäkin pätkiä aikaa. Kirjan rakenne on muutenkin erikoinen, sillä osan aikaa tarkastellaan aivan toisenlaisia tapauksia, muun muassa marsilaisia siirtolaisia. Nämä tarinat yhdistyvät Zhangin kertomukseen tavalla tai toisella, mutta varsinaisista limittäisistä kertomuksista ei voi puhua, vaan kyse on sivupoluista, joita tutkitaan ja jotka sitten hylätään.

Zhangin tarina voitti Lambda- ja James Tiptree Jr. -palkinnot. Lambda palkitsee kirjoja, jotka käsittelevät seksuaalivähemmistöjä, James Tiptree -palkinto taas kirjoja, jotka tuovat uusia näkökulmia sukupuolikysymyksiin. Zhang on homoseksuaali yhteiskunnassa, joka ei sellaista erityisemmin suvaitse, mutta aihetta käsitellään varsin tyylikkäästi.

Takakannen kehuihin täytyy yhtyä: China Mountain Zhangin tulevaisuus on hyvin eletyn oloinen. McHugh välttelee scifi-kliseitä, eikä sorru tavanomaisuuksiin. Ei ihme, että kirja pokkasi myös Hugo– ja Nebula-ehdokkuudet ja parhaan esikoisteoksen Locuksen. (12.7.2009)

Seeker's Maskin lopussa Kencyrien ylihallitsijan kaksoissisar Jame löysi itsensä Tentirin kadettikoulusta. Koulu on tarkoitettu sekä kendarien alempiluokkaisille kadeteille että korkeasukuisille, mutta korkeasukuisten naisten paikka se ei missään tapauksessa ole. Jame jatkaa siis ahkerasti soveliaisuuden rajojen rikkomista. Herää kaksi kysymystä: selviääkö Jame Tentiristä ja selviääkö Tentir Jamesta?

Tentir on sikäli mainio paikka Jamelle, että tätä vaivanneet sukusalaisuudet, muun muassa syy Knorthin suvun joukkoteurastukseen, tuntuvat kietoutuvan Tentiriin ja Jamen isän ja sedän historiaan koulussa. Salaisuuksien verho raottuu, mutta hinta on kova, sillä Tentir kuhisee vihollisia.

Jamen vauhdikkaat seikkailut jatkuvat entiseen tapaan. Pääosassa on selvästi Jame, veli Torisen on pienemmässä osassa. Kirjassa on runsaasti herkullista politikointia, juonittelua, magiaa ja huumoria. Kirjasarjan maailmasta avautuu uusia tasoja.

Synkkä tarina jää varsin kiperästi kesken, mutta onneksi seuraava osa, Bound in Blood, on jo ilmestynyt. Tätä osaa saatiin aikoinaan odottaa 12 vuotta. Nämä Kencyrath-kronikat ovat kyllä fantasiakirjallisuuden huippua. (26.1.2011)

Luin kirjastossa aikani kuluksi. Vauhdikkaita käänteitä Kokkolassa 1800-luvulla, ihan hauska pikku detalji suurvaltapolitiikan läikehtimisestä Suomessa. Hienosti Kokkolan puolustus pelasi, vaikka engelsmannit kimppuun kävivätkin.

Kirjan koko hengästyttävä nimi The Equation that Couldn't Be Solved : How Mathematical Genius Discovered the Language of Symmetry kertoo, mistä on kyse: yhtälöistä, matemaattisista neroista ja symmetriasta. Tämä rönsyilevä kirja aloittaa symmetriasta, siirtyy siitä yhtälöihin ja niiden ratkaisuihin, kertoo kahdesta matemaattisesta nerosta, esittelee ryhmäteoriaa ja yrittää lopuksi vetää langat kasaan.

Kirja on suoraan sanottuna aika sotkuinen, mutta kiehtova. Toisen asteen yhtälöt ja niiden ratkaiseminen kaavalla on tuttu juttu yläasteen matematiikan tunneilta. Kirja kertoo, miten kolmannen ja neljännen asteen yhtälöiden ratkaisukaavat löydettiin ja käsittelee pitkään kestänyttä työtä viidennen asteen yhtälöiden ratkaisukaavan löytämiseen.

Siitä päästään notkeasti nuoriin neroihin. Kirja kertoo norjalaisen Niels Henrik Abelin ja ranskalaisen Évariste Galois'n elämäntarinat. Molemmat elivät samoihin aikoihin, olivat nuoresta pitäen matemaattisia neroja ja kuolivat kumpikin nuorina. Molemmat yrittivät löytää kaavaa viidennen asteen yhtälöiden ratkaisemiseen.

Abelin ja Galois'n työstä syntyi ryhmäteoria, matematiikan ala, joka käsittelee ryhmiä ja niille tehtäviä operaatioita. Ryhmäteorian avulla saatiin tolkkua viidennen asteen yhtälöihin ja moneen muuhunkin asiaan — se oli muun muassa erittäin tarpeellinen työkalu Albert Einsteinille yleisen suhteellisuusteorian todistamisessa.

Tätä kautta Livio harhailee käsittelemään kosmologiaa ja säieteoriaa, jonka taustalla symmetria kummittelee vahvasti. Lisäksi pohditaan hetken verran symmetriaa evoluutiopsykologian näkökulmasta. Tuloksena on melkoisen sekava opus, jossa on kuitenkin sen verran punaista lankaa, että lukija pysyy jotenkuten mukana. Kyllä tästäkin taas jotain uutta oppi ja valaistui. (12.5.2010)

Nuori David kohtaa jokaisen lapsen pahimman painajaisen: hänen äitinsä kuolee. Elämää isän kanssa varjostavat paitsi päälle käyvä toinen maailmansota ja isän velvollisuudet, myös isän uusi puoliso Rose ja uusi velipuoli. David pakenee vihaisuuttaan ja yksinäisyyttään kirjoihin.

Jossain vaiheessa kirjat alkavat kuiskutella Davidille. Pian kirjojen maailma alkaa tulla liiankin lähelle. Lopulta David ei voi enää vastustaa, vaan löytää itsensä kummallisesta maailmasta, jossa mielikuvitus on valloillaan ja metsä uhkaavia ja tarunomaisia vaaroja täynnä. Jossain kaukana asuu kuningas, joka saattaa kyetä palauttamaan Davidin takaisin omaan maailmaansa, joten ei auta kuin lähteä matkaan.

Tarinan ainekset ovat kuin sadusta aina pahaa äitipuolta myöten. David kohtaakin matkansa varrella monia saduista tuttuja tarinoita, mutta kummallisesti vääristyneinä, usein aikaisempaa kauhistuttavampaan suuntaan. Huumoriakin sentään riittää. Kirjasta on sellaisiakin painoksia, joissa lopussa Connolly käy läpi lähdemateriaalinsa ja mukana on alkuperäiset versiot kaikista kierrätetyistä saduista; suosittelen sellaista, mikäli sadut ovat päässeet unohtumaan.

Pohjimmiltaan The Book of Lost Things on kasvukertomus, jossa nuori poika kohtaa suuren menetyksen ja surun ja sen kautta kasvaa aikuisuuteen. Kuten sadut usein ovat, tämäkin tarina sisältää paljon symboliikkaa ja vertauskuvia. Samalla se on nopealukuinen, kiehtova ja mukaansatempaava. Ahkeraa lukijaa lämmittää lisäksi aina kirjallisuuden vahva asema tarinassa, niin nytkin.

The Book of Lost Things onkin kaikinpuolin ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja ja olen suorastaan hieman yllättynyt, ettei tätä ole jo suomennettu. (6.6.2009)

Stewart Lee on tavattoman hauska mies, joka on niittänyt mainetta stand up -koomikkona ja osana Lee ja Herring -komediakaksikkoa. Stewart Lee's Comedy Vehicle -tv-sarjaa suosittelen erityisen lämpimästi. Tältä pohjalta Leen kirjoittamalta romaanilta saattaisi odottaa kovempaakin vitsitykitystä, mutta The Perfect Fool on hyvin hillitysti hauska.

Kirja kertoo sekalaisesta joukosta luusereita. Danny ja Sid ovat rokkareita, jotka valitsivat rahan ja kuuluisuuden sijasta rock-uskottavuuden ja soittavat nyt paikallisessa Dire Straits -coverbändissä. Herra Lewis on menettänyt muistinsa, mutta on aivan varma olleensa astronauttina hakemassa Graalin maljaa avaruudesta. Tracy pakenee lakia ja itsemurha-alttiita rakastajia. Sheriffi Hopkins jahtaa sarjamurhaajaa, on jahdannut jo 15 vuotta. Kirjan nimen täydellinen narri on Bob Nequatewa, vanha hopi-intiaaniklovni.

Lee kietoo kaikki nämä henkilöt yhteen ja kokoaa heidät Arizonaan saman tehtävän perässä. Jahdin kohteena on luonnollisesti Graalin malja. Tärkeää ei kuitenkaan ole se tavoite, vaan itse tehtävä, joka lopulta antaa henkisesti ontolle ihmiselle elämän tarkoituksen – se lienee tämän kirjan perimmäinen sanoma.

The Perfect Fool on yllättävä, viihdyttävä ja hauskakin kirja, jossa on erittäin mielenkiintoinen henkilögalleria. Hieman hapuilevan alun jälkeen Lee pitää tarinat sellaisessa vauhdissa, että lukija jaksaa pysytellä mukana, kunnes hahmot yhdistävä juoni alkaa hahmottua ja imaisee mukaansa. Oivallinen kirja. (12.2.2012)

Cory Doctorow'lle nuortenkirja on sivistyksen työkalu, jonka tarkoituksena on muutakin kuin kertoa tarina. For the Winissä opetus yhdistyy onneksi vetävään tarinaan, eikä nouse pääosaan.

For the Win kertoo maailmanlaajuisista nettipeleistä ja niiden pelaajista. Kultafarmareista ja työläisistä, jotka tavoittelevat itselleen parempia työolosuhteita. Ilman työtaistelua parempia oloja ei saa, joten työläisten on järjestäydyttävä. Kiinan ja Intian kultafarmeilla ammattiliittoja ei kuitenkaan katsota hyvällä.

For the Win kertoo nuorten päähenkilöidensä lisäksi maailmantaloudesta, työläisten oikeuksista ja työpolitiikasta, oikeudesta ja nettipeleistä. Isot nettipelit ovat jääneet minulta väliin, joten niiden maailmaan sukeltaminen oli mielenkiintoista. For the Win on myös mainio johdatus talousmaailman kiemuroihin ja niihin kieroutuneisiin menetelmiin, joilla rahaa tahkotaan tyhjästä. Kirjassa on paikoin infodumppauksen makua, mutta se ei haittaa, koska infodumpit ovat niin mielenkiintoisia.

Tämän kirjan saisi suomentaa. Nuortenkirjana For the Win on erinomainen: vauhdikas tarina mielenkiintoisesta aiheesta ja siinä sivussa se kertoo jotain hyödyllistä maailmanjärjestyksestä, herättelee hyviä kysymyksiä ja antaa ajattelemisen aihetta. Suosittelen aikuisillekin!

Kirja löytyy Doctorow'n nettisivuilta ilmaiseksi useissa eri e-kirjamuodoissa, kuten Doctorow'n muutkin kirjat. (6.12.2011)

Tornorin kronikat saavat arvoisensa lopun tässä kirjassa. Ajassa hypätään taas eteenpäin ja tarina valuu taas etelään Arunin maassa. Tällä kertaa päähenkilö Sorren asuu etelärannikolla Kendra-on-the-Deltan kaupungissa. Sorren on nuori palvelustyttö Arré Medin, yhden kaupungin valtaapitävistä, kotona. Arrén suosikkina Sorren — ja siinä sivussa lukija — pääsee lähelle kaupungin valtapelejä ja juonitteluja.

Teräaseiden käyttö kaupungeissa on ollut kiellettyä jo pitkään, sillä Arun on vihdoin rauhaisa maa, eikä sitä rauhaa haluta järkyttää. Chearit, tanssivat soturit, ovat kadonneet, ja tanssiminen ja taisteleminen eriytyneet omiksi taidoikseen. Cheareja sopii muistella kaiholla, mutta kun paljastuu, että joku salakuljettaa aseita Kendraan, valtaapitävät huolestuvat.

Siinä missä Watchtower kertoi rajaseutulinnan asukkaista, nyt ollaan vahvasti kaupunkilaiselämässä ja hienostuneissa poliittisissa juonitteluissa. Tornoriin palataan kuitenkin. Sorrenin suonissa virtaa pohjoinen veri ja hän näkee näkyjä linnasta jossain kaukana.

The Northern Girl on tyylikäs kirja ja hieno lopetus Watchtowerin aloittamalla trilogialle. Historian kerrostuneisuus korostuu tässä viimeisessä osassa. Edeltävän Dancers of Arunin tapahtumat ovat tämän kirjan henkilöille etäisesti muistettua historiaa, ainakin tärkeimmiltä osiltaan, Watchtowerin tapahtumat taas jo täyttä legendaa. Kaiken tietävä lukija voi myhäillä tyytyväisenä.

Tornorin kronikoita on helppo suositella kaikille fantasian ystäville. (3.12.2010)

Coventry pommitettiin toisessa maailmansodassa pahasti. Legendaarinen lady Godiva ratsasti alasti juuri Coventryn halki. Siinä lähtökohtia! Graham Joyce kertoo kiehtovan sukutarinan Vinen perheestä toisen maailmansodan jälkeisessä Coventryssä, jossa matriarkka Martha paimentaa seitsemää tytärtään. Nuorin tytöistä, Cassie, on taas isättömän lapsen äiti, kiitos amerikkalaisen sotilaan. Lapsi aiotaan antaa pois, kuten edellinenkin ei-toivottu raskaus, mutta tällä kertaa Cassie muuttaa mielensä.

Kirja kertoo, miten nuori Frank Arthur Vine kasvaa varsin erikoisen tätijoukon keskellä. Aidan mies on hautausurakoitsija ja näyttää ruumiilta, Evelyn ja Ina ovat vanhapiikakaksoset, jotka harrastavat spiritismiä (mutta eivät oikeasti näe kuolleita, kuten perheen äiti Martha), Olivella on sodasta palannut miehensä William, Unalla taas maatila Tominsa kanssa. Beatie on saanut tulenpalavan sosialismin kipinän tehdastöistään ja Cassiella nyt vain on taipumus kadota omiin maailmoihinsa jopa viikoiksi yhtä mittaa.

Kaikkinensa siis upea kasvuympäristö nuorelle pojalle, jota heitellään tädiltä toiselle sen mukaan, kuka kulloinkin pystyy parhaiten Frankia hoitamaan. Tämän kummallisen perheen lisäksi lukija tutustuu Coventryyn ja sen kovaan kohtaloon toisen maailmansodan pommituksissa. Tarinassa on perheen rakkauden lämpöä, historian tuntua ja oivallisena mausteena ripaus yliluonnollista. (24.5.2010)

Tässä hauskassa tarinassa asutaan Yhdysvaltain rannikolla lojuvaa Nollop-saarta, jossa sanat ovat avainasia ja kirjallisuus kaikkiaan rakasta. Pulmia syntyy, kun tämän utopian aloittanutta Nollopia kuvaava patsas alkaa pudottaa pangramminsa kirjaimia ja Nollopin viisas hallitus päättää: patsaasta poistuvat kirjainsymbolit ovat jatkossa luvattomia käyttää, ilmaisua on siis karsittava.

Ratkaisusta koituu monipuolista sortoa ja ahdinkoa ja alkaa kiivas taisto vapaan ilmaisun hyväksi. Samalla Dunn satirisoi vallanpitoa ja vallanpitäjiä, hiukan uskonnollisia hullutuksiakin. Kirjoista ja lukuhommista pitävä lukija voi kohdata paitsi hiipivää kauhua, myös runsaita naurunpurskahduksia, siinä määrin taidokkaasti Dunn romaaninsa punoo. Tämä on dystopiatarina, mutta huvittava ja näkökulmaltaan aivan muuta kuin ankara. Kirjatoukkatytöt nauttivat kirjan vahvasta naispääosasta varmasti, vaikka valitun formaatin vuoksi hahmot jäävätkin vähän ohuiksi.

Taitavana lipogrammina, siis valikoituja kirjaimia poisjättävänä, laadittu nootti- ja muistioromaani on kaunis lukunautinto, joka viihdyttää takuuvarmasti kaikkia taipuisan sanailun ystäviä. Myös pangrammit, joissa on samassa sanapötkössä mukana koko valikoima, mutta mahdollisimman vähän samanlaisia kirjaimia, ovat kirjan maukasta ydintä. Sanakisailua rakastava on kuin kotonaan.

Tätä kirjaa onkin mahdoton kääntää, niin vahvasti tässä nojataan vaativaan sana-akrobatiaan. Nauttikaa siis tämä kirjallisuuskarkki originaalissa asussaan. Suurta kirjallisuutta arvioitava kirja lopulta tuskin on, mutta viihdyttävä, ajatuksia nostattava ja sympaattisuutta luova kylläkin. Nähtävästi myös arvioijaa inspiroiva, toista näin hauskaa arvion laadintaa muistini kätköistä on mahdoton löytää. (13.6.2009)

Zoe on John Perryn adoptiotytär. John Perry taas on Old Man's War -kirjan avaruussotien veteraani. Mokasin kirjavalinnassa sen verran, että Zoe's Tale on viimeisin neljästä Old Man's Warin maailmaan sijoittuvasta kirjasta, enkä ole välissä ilmestyneitä lukenut, mutta eipä tuo mainittavammin lukukokemusta pilannut.

Tarina kertoo siirtokunnasta, jonka johtajaksi John Perry on valittu. Siirtokunta on poikkeuksellinen, sillä sen asukkaat eivät tule Maasta vaan muista ihmisten siirtokunnista. Se on ensimmäinen siirtokuntien siirtokunta ja siksi erikoistapaus. Erikoista on siirtokunnan alkukin, sillä heti prologissa selviää, että matkalla jokin menee pieleen — mutta sitten lukija heitetäänkin muistelemaan menneitä.

Zoe ei ole ihan tavanomainen 17-vuotias teinityttö. Hänen isänsä kehitti tietoisuuden obineille, avaruusolioiden rodulle, ja sen johdosta obinit suorastaan jumaloivat Zoea. Zoe on itse asiassa keskeinen pykälä obinien ja ihmisten välisessä sopimuksessa... Vähempikin riittää pistämään teinitytön sekaisin.

Zoen vaiheet Roanoken siirtokunnassa ovat värikkäitä ja kiinnostavia. Toisaalta kirjaan mahtuu normaalia teinihöpsötystä, jonka vuoksi Zoe's Tale mielletään toisinaan nuortenkirjaksi. Miksei niinkin, mutta kyllä kirja aikuiselle scifin ystävälle toimii aivan oivallisesti. Tarina on vetävä ja teinipäähenkilöt siedettäviä.

Zoe's Talelle oivallinen kumppani on sarjan kolmas osa, The Last Colony, joka kertoo itse asiassa saman tarinan, vain toisesta näkökulmasta. Scalzi kommentoi Zoe's Talen lopussa, että tällaisen rinnakkaistarinan kirjoittaminen saattaa tuntua helpolta, mutta itse asiassa oli vaikeinta mitä Scalzi on kirjallisella urallaan tehnyt. Täytyypä tutustua The Last Colonyynkin, konsepti ainakin on mielenkiintoinen. (14.1.2011)

Toiset kirjat syntyvät nopeasti, toisia haudutellaan sitten vähän pidempään. From the Dust Returned sai alkunsa 1940-luvulla kirjailijan ollessa vain parikymppinen kloppi. Ray Bradbury kirjoitti omalaatuisia tarinoita Elliottien kummallisesta perheestä. Ensimmäisen tarinan kuvitti Charles Addams ja tarkoitus oli koota myöhemmin tarinat Addamsin kuvituksen kanssa yksiin kansiin.

Niin ei koskaan käynyt, mutta yli 50 vuotta ensimmäisten tarinoiden jälkeen Bradbury sai vihdoin koottua Elliot-tarinat yksiin kansiin. Valitettavasti Addams ehti kuolla ennen kirjan valmistumista, mutta ainakin kirjan kantta koristaa alkuperäinen Homecoming-tarinaa Mademoiselle-lehdessä kuvittanut Charles Addamsin piirros.

From the Dust Returned on novellikokoelma, jossa Bradbury esittelee sukua kuin omaansa. Tarinat ovat lempeitä ja runollisia, yliluonnollisia ja luonnollisia. Kirja esittelee henkilöitä rakkaudella ja kauniilla kielellä, jossa on kaunokirjallista viehätystä. Varsinkin Halloweenin alla From the Dust Returned on herkullinen kirjallinen välipala. (6.5.2010)